Lääketieteen lisensiaatti Joonas Taipaleen väitöstutkimus osoittaa, että näkökyvyn ylläpitämisellä on merkittävä positiivinen vaikutus kansantalouteen. Näkökyvyn heikkeneminen aiheuttaa vuodessa jopa kolmen miljardin euron kustannukset, mutta niistä vain 1,9 prosenttia johtuu silmälääketieteellisestä hoidosta. Lisäksi näkökyvyn heikkeneminen alentaa huomattavasti elämänlaatua. Kun terveydenhuoltojärjestelmää kehitetään kustannustehokkaammaksi, laskelmissa tulisi ottaa huomioon myös hoitamatta jättämisen ja hoidon lykkääntymisen tuomat kustannukset.

Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on murroksessa. Terveydenhuollon rahoitusmekanismeja pohdittaessa rationaalisen päätöksenteon tulisi perustua poliittisten insentiivien sijaan tutkittuun tietoon.

Taipale selvitti väitöstutkimuksessaan heikentyvään sekä jo aiemmin heikentyneeseen näöntarkkuuteen liittyviä aineellisia ja aineettomia kustannuksia. Lisäksi hän tarkasteli myös lievemmin heikentyneen näöntarkkuuden vaikutuksia elämänlaatuun sekä yhteiskunnalle aiheutuviin suoriin ja epäsuoriin kustannuksiin.

– Tämä on tärkeää huomioida, koska väestössä on merkittävästi enemmän lievästä näön heikkenemisestä kärsiviä kuin näkövammakriteerit täyttäviä. Jo lievästi heikentynyt näöntarkkuus alentaa elämänlaatua merkittävästi sekä lisää kustannuksia myös silloin, kun analyysit vakioidaan iän ja muiden sairauksien suhteen, Taipale kertoo tiedotteessa.

Alentuneen näöntarkkuuden suorat kustannukset ovat jopa 1,9 miljardia ja epäsuorat kustannukset – kuten työttömyys, ennenaikainen eläköityminen ja tuottavuusmenetykset – 1,2 miljardia euroa vuodessa. Laskelmissa on huomioitu iän ja useiden muiden sairauksien vaikutukset. Taipale laski myös niin kutsutut vaihtoehtoiskustannukset tilanteeseen, jossa väestössä näöntarkkuus saataisiin pidettyä vakaana muiden muuttujien pysyessä ennallaan.

– Heikentyneen näöntarkkuuden aiheuttamat simuloidut suorat vuosikustannukset ovat noin 1 200 euroa henkilöä kohden. Vastaavasti epäsuorat vuosikustannukset ovat noin 6 400 euroa työikäistä henkilöä kohden. Nämä kuvastavat säästöpotentiaalia, joka näöntarkkuuden ylläpitämiseen tähtäävällä hoidolla voidaan saavuttaa, Taipale kuvaa.

Terveydenhuollon rajallisia resursseja kohdennettaessa onkin oltava tarkkana, ettei palvelutarjontaa heikennetä siten, että hoitamatta jättämisestä aiheutuu myöhemmin moninkertaiset kustannukset. Panostaminen silmäterveydenhuoltoon näyttäytyykin tutkimuksen valossa erittäin kannattavana. Sen lisäksi, että hyvän näöntarkkuuden ylläpitämisellä vältetään huomattavasti suuremmat kustannukset, se myös lisää yksilön elämänlaatua merkittävästi. Varhainen diagnostiikka ja ajoissa aloitettu hoito myös johtaa lähtökohtaisesti parempaan lopputulokseen.

– Kannustan muitakin terveydenhuollon erikoisaloja tutkimaan hoitamatta jättämisen tai hoidon lykkäämisen aiheuttamia seurannaiskustannuksia pelkkien hoitokustannuksen lisäksi. Tietoon perustuva päätöksenteko vaatii lisää terveystaloustieteellistä tutkimusta, ja meidän kliinikkojen tulee olla aktiivisesti mukana tässä prosessissa, Taipale päättää.

Taipaleen lääketieteen alaan kuuluva väitöskirja Tangible and Intangible Expenses Associated with Low Vision Status, Longitudinally Declining Visual Acuity, and Glaucoma in Finland tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 7. marraskuuta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)