Tiia Jansen tähtää olympialaisiin lippua nappaamaan

Tiia Jansen väistää liputuksen, eli lippupallossa käytetyn taklauksen. Nopeus ja räjähtävyys on keskeinen osa lajia. Tiia Jansen väistää liputuksen, eli lippupallossa käytetyn taklauksen. Nopeus ja räjähtävyys on keskeinen osa lajia. Kuva: Jari Turunen

Flagi eli lippupallo on amerikkalaisen jalkapallon kevyt versio, jossa ei ole kovaa kontaktia, estämistä tai taklaamista. Pelaajilla on lippuvyö, jossa on muoviset liput lantion molemmin puolin. Lipun irrottaminen, eli liputtaminen, korvaa amerikkalaisessa jalkapallossa käytetyn taklaamisen.

– Lippupallo on nopeatempoinen laji, joten nopeus ja räjähtävyys ovat isossa roolissa. Lippupalloa voi alkaa harrastamaan kuka tahansa, ja edellä mainitut ominaisuudet kyllä kehittyvät lajin mukana. Kehityksen optimointi kuitenkin vaatii fysiikkaharjoittelua myös lajin ulkopuolella, kertoo Turku Trojansissa pelaava ja maajoukkuetoiminnassa mukana oleva Tiia Jansen.

Pelaamiseen tarvitaan amerikkalainen jalkapallo ja lippuvyöt. Vöitä on kahta eri mallia: tarrakiinnityksellä tai pop-up -muovivyö imukuppikiinnityksellä. Eri ikäluokille on myös erikokoiset pelipallot.

– Lajissa pärjää hyvin perus futisnappiksilla ja hammassuojilla, jos niitä haluaa käyttää. Lajiin on toki mahdollisuus käyttää enemmän rahaa, jos haluaa ostaa jenkkifutikseen sopivat nappikset tai hanskat, jotka edistävät pallon kiinniottoa. En kuitenkaan luokittelisi lajia kalliiksi, Jansen opastaa.

Jansenilta itseltään löytyy jenkkifutistaustaa 11 vuoden ajalta ja lippupallon aloittaessa siitä oli hyötyä, sillä hän tiesi, miten ottaa palloa kiinni, ja miten myös jenkkifutiksessa käytettäviä heittokuvioita juostaan. Vaikka lajit ovatkin erilaisia, niistä löytyy paljon yhtäläisyyksiä, ja kummankin lajin pelaamisesta on hyötyä.

Suomessa lajin harrastusmahdollisuudet lisääntyvät jatkuvasti ja lippupalloa pystyy harrastamaan melkein missä tahansa päin Suomea.

Monella jenkkifutisseuralla on myös omat lippupallojoukkueet. Kevät- ja syyssarjat pelataan erillisinä, ja kesällä voidaan järjestää avoimia turnauksia.

SM-lopputurnaukset järjestetään myös erillään. Näihin voi osallistua joukkueet, jotka kuuluvat Suomen amerikkalaisen jalkapallon liiton jäsenseuroihin.

– Laji saattaa tuntua aluksi vaikealta ja monimutkaiselta, mutta kun tahtiin pääsee mukaan, on laji itsessään todella koukuttava, joten rohkeasti ja avoimin mielin mukaan, Jansen kannustaa.

Lippupallon suosio kasvaa räjähdysmäisesti maailmalla, erityisesti sen tultua hyväksytyksi lajiksi vuoden 2028 Los Angelesin olympialaisiin. Laji tavoittaa jo 20 miljoonaa pelaajaa maailmalla ja 50 000 Suomessa.

– Uskon, että lippupallon suosio kasvaa koko ajan. Koen että MM-kisat, jotka järjestettiin Lahdessa 2024 toi lajia näkyviin Suomessa, ja sen jälkeen ollaan saatu paljon uusia harrastajia myös muistakin lajeista. Myös mahdollinen paikka olympialaisissa on herättänyt kiinnostusta muiden lajien harrastajissa, sanoo Jansen.

– MM-kisoissa Suomen sijoitus oli 15, mutta maajoukkuetta on saatu vahvistettua uusilla pelaajilla. Mielestäni Suomella on paremmat mahdollisuudet pärjätä kansainvälisissä kisoissa tulevaisuudessa. Olympialaisiin on kuitenkin pitkä matka ja joukkue ehtii kehittymään koko aika paremmaksi. Tällä hetkellä ensimmäinen näytönpaikka on syyskuussa Pariisissa järjestettävät EM-kisat, joihin Suomi lähtee hakemaan EM-mestaruutta, Jansen kertoo.

Minja Jansen

Kirjoittaja on Turun klassillisen lukion mediakurssilainen.

Kun juusto joessa virtasi

Eräänä syyspäivänä kuulin bussissa teini-ikäisen kaveriporukan riemastuttavan keskustelun. Pohdinta alkoi aiheellisesta kysymyksestä: miksi Turun keskustassa virtaavan joen nimi on Aura, kun ei olla Aurassa päinkään?

Raisio Oyj:n hallituksen puheenjohtaja vaihtuu, muutoksia myös hallituksen valiokunnissa

Raisio Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Arto Tiitinen on ilmoittanut luopuvansa välittömästi tehtävästään henkilökohtaisista syistä. Raisio Oyj:n hallitus on valinnut jäsentensä keskuudesta Leena Niemistön (LT, hallintotieteiden kunniatohtori, fysiatrian erikoislääkäri) uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi. Niemistö on toiminut Raision hallituksen jäsenenä vuodesta 2017.

Teleste tuo ensimmäisenä markkinoille Acapelan tekoälyäänet osaksi junien matkustajainformaatiota

Acapelan uusin tekoälyyn perustuva puheentuotanto on käytettävissä osana Telesten järjestelmää.

Teleste on ensimmäisenä integroinut Acapelan tekoälypohjaisen puheentuotantoteknologian osaksi S-ARRIVE-matkustajainformaatioalustaansa. Uudistus tuo juniin, raitiovaunuihin ja metroihin luonnollisemmat ja ajantasaisemmat kuulutukset muuttuvissa liikennetilanteissa.

Kyberiskut aiheuttivat vahinkoja kylmälaitteille Suomessa – varautuminen rajoitti seurauksia

Kylmälaitteisiin kohdistuneet kyberiskut aiheuttivat vahinkoja myös Suomessa. Hyvä varautuminen ja nopea reagointi auttoivat välttämään suuremmat vahingot.

Lyhyt kuumennus säästää kasvisten vitamiineja

Fresh Servant Groupin ja Turun yliopiston tutkimuksessa selvitettiin lämpökäsittelyn vaikutusta tomaatin, porkkanan, paprikan ja lehtikaalin vitamiineihin.

Kasvisten lyhyttä kuumennusta ei tarvitse välttää vitamiinien menettämisen pelossa. Fresh Servant Groupin yhteistyössä Turun yliopiston kanssa tekemässä tutkimuksessa muutaman minuutin käsittelyn jälkeen kasviksissa oli jäljellä yli puolet ja parhaimmillaan kaikki alkuperäisestä C-vitamiinista. Pitkän kuumennuksen jälkeen jäljellä oli enää noin kymmenesosa tai vähemmän. Vitamiinien säilymisessä ratkaisevaksi osoittautui kuumennuksen kesto.

Lokakuussa mitattiin maailmanlaajuisesti ennätyksellisen korkeita lämpötiloja

EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan vuodesta tulee todennäköisimmin mittaushistorian toiseksi lämpimin vuosi.

Puiden syttymiseen tulisijassa kiinnitettävä huomioita koko lämmityksen ajan

Huono syttyminen lisää erityisesti orgaanisten kaasumaisten hiiliyhdisteiden pitoisuutta.

Puiden laadukas syttyminen on tärkeää sekä ensimmäisessä panoksessa, että lisäyspanoksissa. Itä-Suomen yliopiston ja Tulikiven yhteistutkimuksessa huonosti syttyneen lisäyspanoksen orgaanisten kaasumaisten hiiliyhdisteiden pitoisuus lähes kuusinkertaistui hyvin syttyneeseen panokseen verrattuna. Tutkimus osoittaa myös, että eri päästökomponentteja on tarkasteltava yhdessä tulisijojen kehittämisessä ja päästörajojen asettamisessa.

Vuonna 1965 syntyneen eläkeikä vahvistettu – elinajanodote vaikuttaa ensimmäistä kertaa eläkeikään

Oletko syntynyt vuonna 1965? Alin vanhuuseläkeikäsi on 65 vuotta ja osittaisen vanhuuseläkkeen alaikärajasi 62 vuotta. Ikäluokkasi on ensimmäinen, jonka eläkeikä määräytyy elinajanodotteen perusteella.

Yleisötilaisuus Kähärin puistotien asemakaavanmuutoksesta – osallistua voi myös etänä

Kähärin puistotien kaava-alue.

Turun kaupunki järjestää yleisötilaisuuden Kähärin ja Pitkämäen kaupunginosia koskevasta Kähärin puistotien asemakaavanmuutoksesta. Kaava-alue ulottuu Satakunnantieltä Pitkämäenkadulle.

Suomeen tullattujen halpatuontilähetysten tavaraerien arvo puolittui heinä–syyskuussa

Suomeen tullattujen EU:n ulkopuolelta tilattujen halpatuontilähetysten tavaraerien yhteismäärä ja kokonaisarvo laskivat selvästi sen jälkeen, kun halpatuontilähetyksille tuli kesällä uusi tullimaksu. Osa suomalaisten tilaamista halpatuontilähetyksistä kuitenkin tullataan muissa EU-maissa tai tuodaan ennen myyntiä isompina määrinä myyntivarastoihin EU:n alueelle. Tämän takia muutoksen vaikutuksia suomalaisten ostokäyttäytymiseen voidaan arvioida luotettavammin vasta, kun koko EU:n tiedot valmistuvat.

Väitös: Lapsen hampaiden harjaustottumukset alkavat kauan ennen hammasharjaa

Hanna Suokko.

Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että lapsen hampaiden harjaustottumukset vakiintuvat jo varhain, ja niihin vaikuttavat erityisesti vanhempien omat suunhoitotottumukset sekä perheen arjen rutiinit. Tulokset korostavat varhaisen, koko perheeseen kohdistuvan tuen merkitystä lasten suunterveyden edistämisessä ja terveyserojen kaventamisessa.

Kaksi kandidaattia jäljellä Kaarinan kaupunginjohtajakisassa

Kaarinaan valitaan joulukuussa uusi kaupunginjohtaja. Kaupungin asukkaat, työntekijät ja muut kiinnostuneet kutsutaan kaikille avoimeen Kaarina kysyy -paneeliin ja keskustelutilaisuuteen tiistaina 17. marraskuuta kello 17 Kaarina-talon Kaarina-saliin (Lautakunnankatu 1).

Nuoret tekivät Itämeren roskista asuja kahdeksassa maassa

WAM nykytaiteen museon uudessa WAMx-tilassa on esillä kuvataiteilijoiden Kati Rapian ja Ilona Valkosen yhteisötaideprojekti Muistiinpanoja maailman tilasta 31.10.–3.1. Projektista tuotettu kirja Drifting / Drafting – Notes on the State of the World on myynnissä WAMin museokaupassa.

Varha aloittaa yhteisneuvottelut – henkilöstöä ei vähennetä mutta työskentelypaikkoihin voi tulla muutoksia

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) suunnittelee ensihoitopalveluihin muutoksia, joiden tavoitteena on turvata palvelujen saatavuus koko maakunnassa. Palveluja kehitetään uusilla ensihoidon erityistilanneyksiköllä ja pelastus- ja ensihoitopalvelujen moniosaajayksiköllä, joka parantaa erityisesti saariston palvelujen saatavuutta. Suunnitteilla on uudistaa henkilöstömitoitusta ja -resursointia niin, että ensihoidon työntekijöiden pääasiallisia työskentelypaikkoja kohdennetaan uudelleen. Henkilöstön vähentäminen ei ole suunnitteilla.

Milloin auto on kääntyvä ja väistää risteävää tietä ylittäviä?

Kääntyvän autoilijan on ennen kääntymistä tärkeää tarkistaa myös auton sivu ja kuollut kulma.

Kääntyvän ajoneuvon kuljettaja väistää risteävää tietä ylittävää kävelijää, pyöräilijää ja mopoilijaa. Tuttuun sääntöön liittyy kuitenkin kysymys, joka voi aiheuttaa päänvaivaa: mikä oikeastaan on risteävä tie ja milloin auto on kääntyvä? Liikenneturva muistuttaa, että risteystä kannattaa tarkastella ajolinjojen kautta.

Raisio Oyj varoittaa – liikevaihto ei kasva arvioidusti

Raisio Oyj laskee ohjeistustaan kuluvalle vuodelle. Syynä on myynnin arvioitua heikompi kehitys loppuvuoden aikana. Ohjeistukseen vaikuttavat myös yhtiön käynnissä olevan ERP-projektin arvioitua korkeammat kustannukset.

Hammasimplantti vaatii elinikäistä ylläpitohoitoa – laiminlyönti voi johtaa jopa luukatoon

Implanttihoitoihin liittyvien potilasvahinkojen taustalla on useimmiten puutteita hoidon suunnittelussa.

Implanttihoitoihin liittyvien potilasvahinkojen taustalla on useimmiten puutteita hoidon suunnittelussa. Myös puutteellinen ylläpitohoito voi johtaa implantin ympäristön tulehdukseen ja lopulta luukatoon. Vaiva voi edetä pitkään oireettomana, ja siksi implantti vaatii tiivistä seurantaa koko elinkaarensa ajan.

Bodenin Toto64-kierrokselta yli 75 000 euron voitto Lietoon

Suomeen osui torstai-iltana kaksi yli 75 000 euron voittoa Pohjois-Ruotsin Bodenin Toto64-kierrokselta.

Näköislehti

Urheilu

TPK ei hae pikavoittoja ulkomailta

TPK:n Sami Niittysalo tuulettaa osumaa. TPK on aloittanut kauden miesten Futsal-liigassa kaksijakoisesti.

TPK:n alkukausi miesten Futsal-liigassa on ollut ainakin tuloksellisesti kaksijakoinen. Voittojakin on tullut, mutta viime aikoina pisteet ovat olleet tiukassa. Marraskuun alun parin viikon ottelutauolle lähdettäessä TPK oli tukevasti sarjan keskikastissa.

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.