Pahaniemen silta on paikka, johon harva pysähtyy. Sarjakuvataiteilija Mika Lietzénille karu betonisilta on urbaaniuden ja maalaismaiseman raja.

– Tämä on paikka, jossa kaupunkialue ikään kuin loppuu. Tästä alkaa vähän avarampi alue. Kun sillan laelta katsoo maisema on itse asiassa todella hieno. Mutta koska tämä on tällainen läpikulkupaikka, tätä ei miellä sellaiseksi paikaksi, jossa kukaan koskaan kävisi. Tästä vaan mennään mahdollisimman nopeasti läpi, Lietzén sanoo.

Lietzén on ehtinyt tarkkailla ympäristöään, sillä hän on edennyt monia kertoja sillan yli lenkkeillen. Myös hänen syyskuussa ilmestyvä sarjakuvaromaaninsa Hitaan juoksijan kirja liittyy keskeisesti Pahaniemen siltaan. Tarina sekä alkaa että päättyy sillalle.

– Jos juoksee hyvin hitaasti, niin kuin minä, siinä ehtii myös fiilistellä maisemia. Tässä paikassa maisema on hieno, vaikka silta onkin karu. Kun sillan ylittää, tuntuu, että kaupunki jää taakse ja siirtyy pois arjesta.

Lietzén on harrastanut juoksemista jo pidempään, vaikka vasta nyt häneltä ilmestyykin omaan elämään nojaava sarjakuva aiheesta.

– Minulle tuli idea tehdä lenkkeilyharrastuksestani sarjakuva, jossa hahmo on koko ajan liikkeessä. Se kuvaisi juoksemisen meditatiivista rytmiä, joka juoksemisessa on. Ajatukset ja tajunnanvirta menee juostessa, miten menee. Juostessa myös kiinnittää huomiota erilaisiin asioihin ympäristössään kuin vaikka autolla mennessä.

Hitaan juoksijan kirjassa, kuten Lietzénin juoksuharrastuksessa ylipäänsä, on tärkeintä nähdä uusia paikkoja.

– Juokseminen itsessään ei ole minulle hirveän tärkeää vaan se, että käyn katsomassa sellaisia paikkoja, jotka ovat hirveän lähellä kodistani Portsassa. Kymmenen kilometrin säteellä on paljon paikkoja, joissa ei tule koskaan käytyä, jos ei ole mitään syytä.

Hitaan juoksijan kirjassa lukija pääsee tutustumaan Lietzénin suosimiin juoksureitteihin. Yksi hänen suosikkireiteistään kulkee Turun keskustasta juuri Pahaniemen sillan yli Huhkon kartanon suuntaan.

– On hauskaa käydä katsomassa paikkoja. Siinä oppii näkemään omaa kotiympäristöä eri tavalla. Siinä näkee myös minkälaisia eroja niissä yhteiskunnallisesti ja muutenkin on. Kirjassanikin käydään esimerkiksi Pansiossa ja Pernossa ja toisaalta Hirvensalossa. Ne ovat aikalailla erilaisia paikkoja. Sen näkee ihan siinä, mitä niiden juoksureittien varrella on.

Enemmän tai vähemmän sattumalta Lietzénin lenkkireitit ovat toistaiseksi suuntautuneet lähinnä läntiseen Turkuun.

– Toistaiseksi en ole juurikaan itäiseen Turkuun päin juossut. Siinä on ehkä sitten jatko-osan paikka.

Ilkka Lappi