Pääkirjoitus: Raitsikkavaalit vai ihan jotain muuta?
SDP otti historiallisen vaalivoiton kuntavaaleissa Turussa ja nousi suurimmaksi puolueeksi. Kokoomus on hallinnut Turun kuntapolitiikkaa lähes ikimuistoisesti mutta se jäi nyt kakkoseksi.
Demarit näyttivät vaali-illan kuluessa saavan jopa viisi lisäpaikkaa mutta kokoomuksen vahvat alueet valmistuivat vasta ääntenlaskun lopuksi ja demarivoitto suli kolmeen paikkaan. Selvä voitto se silti on. Kokoomuksen tappio kutistui yhdeksi paikaksi, kun vertailu käy viime vaaleihin mutta valtuustoryhmä kutistui kolmella valtuutetulla, sillä ryhmä pulskistui valtuustokauden aikana kahdella loikalla.
Vihreät kasvatti kannatustaan, samoin keskusta. Molemmat saivat lisäpaikan. Rumin tappio lankesi perussuomalaisille. Paikkoja lähti kolme, jos vertailukohtana on viime vaalit, mutta valtuustoryhmä kutistuu vain yhdellä valtuutetulla, syynä jälleen puolueloikat.
Raitiotie hallitsi keskustelua vaalien alla. Kun kokoomus selvittelee syitä vaalitappioon, sormella osoitetaan raitsikkaa, sillä puolueen rivit repeilivät, eivätkä kannattajat tienneet, mikä on puolueen kanta.
Mutta olivatko nämä sittenkään raitsikkavaalit? Vihreissä on laajaa kannatusta raitsikalle ja puolue otti vaalivoiton. Perussuomalaiset kampanjoi raitiotietä vastaan ja veti vesiperän. Raitsikka ei saanut kannattajia liikkeelle. Keskusta voitti vastustamalla raitiotietä.
Raitsikka ei näytä selittävän menestystä Turussa, vaikka se varmasti jonkin verran vaikuttikin. Tulokset ovat linjassa valtakunnallisten trendien kanssa.
Ääniharavaksi nousi vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta, joka muutti Kaarinasta Turkuun. Kakkonen oli Aki Lindén (sd.), kolmonen Vilhelm Junnila (ps.). Pääministeri Petteri Orpo jätettiin neloseksi.
Junnila keräsi pormestariehdokkaista eniten ääniä. Toiseksi eniten sai Piia Elo (sd.). Minna Arve (kok.) sai päästää ohitseen myös Nicke Wulffin (r.). Iso kysymys onkin tyytyykö Arve enää apulaispormestarin pestiin.
Lasse Virtanen

















