Viikon yhdistys: Osallistavaa taidetta esiintuova täysi-ikäinen
Varsinais-Suomen osallistavan taiteen keskuksen Framil ry:n keskeisenä tavoitteena on toimia osallistavan taiteen kulttuuripalveluiden tuojana ja tuoda niitä esiin. Vuonna 2006 perustettu yhdistys toimii projektiensa kautta edesauttaen osallistavan taiteen toimijoiden työllistymistä ja laajaa osaamista.
Framil rakentaa yhteistyötä osallistavan taiteen tahojen kanssa. Tavoitteena on valtakunnallisen osallistavan taiteen verkoston luominen, työelämän kumppanuuksien solmiminen sekä tietoisuuden herättäminen osallistavasta taiteesta sosio-kulttuurisena hoito- ja vaikuttamisen muotona.
Helmikuussa yhdistys koordinoi kahdenvälisen taideteoksen Utopiakonsultaatio Varissuolla, Ilpoisissa ja Runosmäessä. Viikolla 6 Utopiakonsultaatio on Varissuolla, viikolla 7 Ilpoisissa ja viikoilla 8 ja 9 Runosmäessä.
Utopiakonsultaatio auttaa yhtä osallistujaa kerrallaan kuvittelemaan toisenlaisia tulevaisuuksia. Esityksen aineistona ovat muun muassa osallistujan tunteet, toiveet ja unelmat, joten lopputulos on aina ainutkertainen. Utopiakonsultaatio on helsinkiläisen Todellisuuden tutkimuskeskuksen luoma metodi. Utopioiden helmikuussa Utopiakonsultteina toimivat Turussa koulutetut Tehdas Teatterin konsultit Seija-Leena Salo, Veera Lehtola, Sara Koiranen ja Satu Hakamäki. Framil koordinoi Utopioiden helmikuuta.
Utopiakonsultaatio on osa pop-up Turku ohjelmakokonaisuutta ja osallistujalle ilmainen. Lähiöiden Utopiakonsultit ovat varattavissa Vello-järjestelmästä.
Ilkka Lappi