Miltei jokainen naantalilainen tietää Hacklinin talon Puistotiellä, jota turistitkin kuvaavat. Vihreä komistus vuodelta 1891 säilöö sisäänsä uskomattomia aarteita Aleksanteri III:n tuotepalautuksesta alkuperäiseen linoleumilattiaan. Rakennuttaja Friedrich Emil Henrichsen toimi kynttelikkötehtailijana ja tsaariperheen hovihankkijana Pietarissa. Kun vaimo Josefina Lindén löytyi Naantalin kylpyläkulttuurista, loppu oli historiaa.

Aikakapselin asukkaat Klaus ja Viveca Hacklin ovat koonneet tehdasesineistöä museohuoneeseen talossa, josta lampetit ja viiden kirjoituspöydän kynätelineet eivät ole koskaan poistuneetkaan. Mitään ei ole myyty, vaikka grynderit soittelivat 1960-luvulla hieroakseen kauppoja tontista.

– Isäni aina sanoi, että tätä ei sitten myydä, Hacklin toteaa.

Velvoite ei tunnu raskaalta, sillä hän on aina tiennyt, että hänestä tulisi suojelukohteen perijä. Hendrichsenien tyttären ja proviisori Gustaf Hacklinin pojanpoika Klaus on jo 13-vuotiaana maalannut kattoa, joka on yhtä hyvässä kunnossa kuin talon ikkunat ja yhdeksän kakluunia.

Olipa vielä 1970-luvulla sisäteitse saavutettava ulkohuussikin toimiva, kun Viveca tuli sukuun.

– Isä teki paljon itse ja teetti töitä. Hän sanoi, että pohjatyöt pitää tehdä hyvin, muttei liian hyvin.

Aleksanteri III:n haljennut veitsi löytyi ullakolta. Museohuoneessa vallitsee muutenkin keisarillinen tunnelma – koostuuhan sen esineistö elektrolyyttisesti kullatuista pronssiesineistä, jota tsaariperheen tanskalainen hovihankkija Henrichsen valmisti Pietarissa. Kuva: Eveliina Portnoj

Moni muistaa vanhaisäntä Arvid Hacklinin, joka eli satavuotiaaksi. Viimeiset vuotensa rollaattoria sinnikkäästi lumessa työntänyt Hacklin kohtasi puolisonsa Nunnalahden uimarannalla.

– Tampereelta löytyi työpaikka ja vaimo Portsasta. Isä kysyi äidiltä, saako tulla juttelemaan, poika hymyilee.

Naantali oli toinen kaupunki vielä aikana, jolloin turistit juhlivat jopa toisten pihoilla.

– Sunnuntaiaamuisin isä kiersi aidanreunustan ja keräsi pulloja, Hacklin muistelee huvittuneena.

Muumiturismi hiljensi menoa, mutta yhä uteliaita katseita suuntautuu Puistokadun kruununjalokiveen. Harva tietää, mitä keisarillista komeus kätkee sisäänsä.

– Tiesimme, että vintille oli ehkä jotain piilotettu kansalaissodassa, jota silloin kutsuttiin täällä vapaussodaksi. Pelättiin, että punaiset tulevat ryöstämään omaisuutta. Kun eristin ullakkoa, Viveca huomasi jotain lattian alla.

Paperiin käärittyinä löytyi arvoesineitä, joista yksi oli keisari Aleksanteri III:n haljennut veitsi.

– Tämä veitsi on siis palautettu Henrichsenille, jonka tehtaassa tämä on valmistettu. Hän ymmärsi palautuksen arvon, ja teki veitselle rasian.

Nyt vintille piilotettu harvinaisuus on esillä tsaariparin valvovien silmien alla.

Perjantaisin Klaus ja Viveca Hacklin käyvät torilla, joka on kivenheiton päässä Puistotieltä. Heidän pojastaan tulee talon seuraava isäntä.

Hacklinit asuvat kodissaan sen historiaa vaalien, kunnostaen huoneen per kesä.

– Kyllä täällä silti uusia juttujakin on. Esimerkiksi pinkopahveja en ole tänne ruokasaliin laittanut, vaan kuitulevyn, joka on museon hyväksymä, Hacklin kertoo.

Asuntopulassa talo jaettiin kolmeen osaan. Vielä 1990-luvulla talossa asuneista vuokralaisista on muistona monta keittiötä ja kylpyhuonetta.

– Kesäisin ainut vapaa paikka minulle oli vintti, Hacklin muistelee nuoruusvuosiaan.

Suuressa talossa tarvittiin alkujaan palvelijoita, joiden huoneet ovat nytkin kodinhoitokäytössä. Hacklinit arvelevat, että talossa on käytetty kutsukelloja tiedonvälitykseen. Tavat ovat sittemmin modernisoituneet.

– WhatsAppilla me yleensä kommunikoidaan, he nauravat.

Eveliina Portnoj