Arktiset Aromit ry ja Marttaliitto ovat jälleen valinneet vuoden luonnontuotteet marjojen, sienten ja yrttien joukosta. Vuoden 2025 luonnontuotteet ovat pihlajanmarja, lampaankääpä ja nokkonen.

Vuoden valinnoilla nostetaan esiin ympäristön, ravitsemuksen ja omavaraisuuden kannalta erinomaisia luonnontuotteitamme ja niiden monipuolisia käyttömahdollisuuksia. Yleisenä koko maassa kasvavan pihlajan terveellisiä marjoja soisi käytettävän enemmän, samoin nuorena miedonmakuista, kiinteämaltoista lampaankääpää. Nokkonen on yksi tunnetuimpia Suomen luonnon tarjoamia superruokia.

Pihlaja eli kotipihlaja (Sorbus aucuparia) on aukeiden paikkojen pioneerikasvi. Valoisalla, melko tuoreella ja ravinnepitoisella kasvupaikalla pihlaja voi vanhemmiten kasvaa leveälatvuksiseksi, useimmiten monirunkoiseksi puuksi, jolla voi olla korkeutta jopa kymmenen metriä.

Pihlajasta tunnetaan Suomessa kaksi alalajia. Lähes koko maassa esiintyy yleisenä kotipihlaja (Sorbus aucuparia ssp. aucuparia) sekä maan pohjoisosissa matalampi, enintään viiden metrin korkuiseksi kasvava pohjanpihlaja (Sorbus aucuparia ssp. glabrata).

Parilehdykkäiset, päätöparilliset lehdet saavat komean oranssista viininpunaiseen vaihtelevan syysvärin. Pienet, voimakastuoksuiset kukat ovat tiiviissä kerrannaishuiskilossa. Kypsinä kellanpunaiset ja punaiset marjat ovat poimittavissa elo-syyskuussa. Ensimmäiset pakkasyöt makeuttavat kirpeän hapokkaita marjoja. Hapokkuudessa on eri yksilöiden välillä vaihtelua, kuten myös vitamiinipitoisuuksissa.

Pihlajanmarjat kelpaavat myös useille lintulajeille. Pihlaja onkin erinomainen, kestävä, monimuotoisuutta lisäävä puulaji, joka toimii ravintokasvina useille eliölajeille. Siitä löytyy istutettavaksi myös kapeakasvuisia muotoja sekä jalostettuja makeapihlajalajikkeita.

Pihlajanmarjat ovat hyvä C-vitamiinin lähde. Lisäksi ne sisältävät folaattia, karotenoideja, E- ja K-vitamiinia, kaliumia, rautaa sekä kuituja. Fenoleista löytyy muun muassa antosyaaneja, proantosyanidiineja ja flavonoleja. Pektiinipitoiset marjat ovat hyviä ainesosia hilloissa, hyytelöissä ja marmeladeissa. Niitä käytetään myös jälkiruoissa, leivonnassa sekä mehujen ja viinien valmistuksessa. Happamuuden takia niitä usein sekoitetaan miedomman makuisten marjojen ja hedelmien kanssa.

Marjoja voi myös säilöä sellaisenaan pakastamalla ja kuivaamalla. Kuivatut marjat sopivat muun muassa yrttijuomiin, leivontaan ja käytettäväksi marjajauheena. Pihlajasta käytetään myös kukkia, keväisin aukeamassa olevia silmuja ja lehtiä mausteena ja teeaineksina.

Lampaankääpä (Albatrellus ovinus) on erinomainen, kolmen tähden ruokasieni. Lakki on epäsäännöllisen muotoinen, jopa 20 senttiä leveä, vaaleankellertävä, yläpinnalta kuiva ja nuorena sileä. Lakin alapinnalla on ohut, tiivis pillikerros, joka ei helposti irtoa. Jalka on lakin värinen, lyhyt, tanakka ja muhkurainen. Malto on kiinteää ja valkoista, muuttuu sitruunankeltaiseksi kosketuskohdissa ja paistettaessa.

Maku on mieto, mutta muuttuu vanhoilla sienillä lievästi karvaaksi. Lampaankääpä ei vaadi esikäsittelyä, vaan se voidaan kypsentää sellaisenaan. Se sopii kaikenlaisiin sieniruokiin ja on erityisen hyvää pannulla paistettuna lampaankääpäpihvinä. Lampaankääpää säilötään kuivaamalla viipaleina tai pakastamalla. Kiinteämaltoisena se sopii hyvin myös marinoitavaksi ja erilaisiin sienisäilykkeisiin.

Lampaankääpä on runsaskuituinen ja hyvä D-vitamiinin lähde. Siinä on myös seleeniä ja jonkin verran kaliumia.

Lampaankääpä kasvaa ryhmissä tai renkaina, yleensä sammaleisten, varttuneiden havumetsien rinteillä, erityisesti kuusivaltaisissa metsissä. Etelä-Suomessa se on hyvin yleinen, mutta pohjoisessa harvinaistuva. Satoaika on elokuulta lokakuun puoliväliin.

Näköislaji typäskääpä (A. confluens) on ruskeampi ja kasvaa usein jaloistaan yhteen kasvaneina kimppuina. Se säilyttää käsiteltäessä värinsä ja on syötäväksi kelpaava, mutta karvaan makuinen.

Nokkonen eli isonokkonen (Urtica dioica) on 50–150 sentin korkuinen, poltinkarvallinen monivuotinen ruoho. Kukat ovat pienet ja vihertävät. Nokkonen on kaksikotinen. Hedekukinto on pysty ja emikukinto nuokkuva, mikä on hyvä tuntomerkki, kun emikasveista kerätään siemeniä. Siemenet ovat pieniä, kellertävän ruskeita. Lehdet ovat vastakkaiset, sahalaitaiset ja pitkäsuippuiset.

Nokkonen on yleinen koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Keski- ja Pohjois-Suomessa kasvaa harvinaisena lähes poltinkarvatonta pohjannokkosta (subsp. sondenii), jota ei pidä kerätä.

Nokkonen kasvaa asutuksen läheisyydessä, laitumilla, joutomailla, tienvarsilla ja rantalehdoissa. Se selviää sekä auringossa että varjossa. Nokkonen kerää helposti nitraattia, jonka vuoksi sitä ei tulisi kerätä runsastyppisiltä paikoilta, kuten kompostien ja karjasuojien läheisiltä alueilta.

Nokkosesta kerätään lehtiä sekä nuoria versoja 10–15 sentin mittaisina. Ne ovat parhaimmillaan keväällä ja alkukesällä. Kasvustojen vanhetessa kerätään vain lehtiä versojen latvaosista kukintaan asti. Satoa voi saada koko kesän ajan, jos kasvusto välillä niitetään alas. Siemeniä kerätään niiden kypsyttyä loppukesästä syksyyn. Suojakäsineet ovat nokkosta käsiteltäessä tarpeen.

Lehtiä ja nuoria versoja voi käyttää tuoreeltaan, pakastettuna tai kuivattuna. Polttovaikutus häviää kuumennettaessa ja osittain myös kuivattaessa. Nopea ryöppäys on suositeltavaa pakastettavalle nokkoselle sekä nitraattien poistamiseen. Nokkosta voi käyttää hyvin monipuolisesti ruoanlaitossa, leivonnassa, yrttijuomissa ja viherjauheissa. Siemeniä voi käyttää esimerkiksi mausteenomaisesti ruokiin ripoteltuna ja leivonnassa.

Lisäksi nokkosta käytetään kosmetiikan valmistuksessa ja muun muassa hiusvesissä ja kylpy-yrttinä. Nokkosvesi on myös hyvä luonnonmukainen kasvinsuojeluaine ja lannoite. Nokkoskuidusta valmistetaan tekstiilejä.

Nokkonen on ravintoarvoltaan varsinainen tehopakkaus. Se sisältää runsaasti muun muassa proteiinia ja ravintokuitua. Nokkosessa on saantisuosituksiin nähden merkittäviä määriä kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, fosforia ja rautaa. Etenkin kalsiumia on runsaasti, joten nokkonen sopii kalsiumin lähteeksi myös kasvisruokavalioon. Nokkosessa on myös paljon C- ja B-vitamiineja. Nokkosen siemenissä on muun muassa E-vitamiinia ja linolihappoa.

Nokkosen näköislaji valkopeippi (Lamium album) on valkokukkainen Etelä- ja Keski-Suomen asutusalueilla kasvava laji. Sillä ei ole poltinkarvoja. Valkopeippiä voi käyttää ravinnoksi, mutta maku ei yllä nokkosen tasolle.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)