Kaarea: Kouluruoka on turvallista, ravitsevaa ja suositusten mukaista

Kaarea valmistaa Turussa 28 000 koulu- ja päiväkotiateriaa joka arkipäivä. Kaarea valmistaa Turussa 28 000 koulu- ja päiväkotiateriaa joka arkipäivä. Kuva: Kaarea

Kouluruoka saa harvoin kiitosta ja sen arvo huomataankin vasta kriisien tai lakkojen keskellä. Valtaosa ruokailijoista on kuitenkin palautteiden mukaan tyytyväisiä kouluruokaan. Marraskuun aikana on pohdittu turkulaiskouluihin ruokaa tuottavan Kaarean kouluruoan laatua ja annoskokoja. Kohu alkoi, kun huoltajat kertoivat sosiaalisessa mediassa lastensa saaneen oireita Turun kouluissa vegaanipäivän kunniaksi tarjotuista vegenugeteista. Kaarea lähetti kaikki nugettiaterian osat tutkittavaksi, eikä niistä löytynyt laboratoriokokeissa mitään poikkeavaa.

– Vegenugetti on ollut ruokalistoillamme jo helmikuusta lähtien ja se on ollut tykätty tuote kasvisruokailijoiden keskuudessa. Vegaanipäivänä sitä tarjottiin ensimmäistä kertaa kaikille ruokailijoille, kertoo Kaarean ruokapalvelun toimialajohtaja Sari Markkola-Niemi tiedotteessa.

Uutisoinnissa nousi esille myös Kaarean makaronilaatikossa käytettävä broileri-nautajauheliha, jonka epäiltiin olevan raakaa. Tällainen ei Kaarean keittiöissä ole mahdollista, koska liha tulee keittiöihin kypsänä elintarviketurvallisuuden ja suurtalouskeittiön tuotantotavan vuoksi.

– Turun kaupungilla on kouluruoalle tarkat ohjeistukset, joita Kaarea noudattaa sopimuksen mukaisesti. Turun kouluissa ja päiväkodeissa tarjottava ruoka on turvallista, laadukasta ja suositusten mukaista, toteaa Turun kaupungin ruokapalveluiden palvelupäällikkö Maarit Ketola.

Turun kaupunki on yksi Kaarean kuudesta omistajasta. Muita omistajia ovat Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha, Paraisten, Uudenkaupungin ja Salon kaupungit sekä Auran kunta.

Koululounas täyttää noin kolmasosan lapsen päivän energian ja ravintoaineiden tarpeesta, kun sen kokoaa lautasmallin mukaisesti. Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaisessa lautasmallissa neljännesosa on proteiinin lähdettä, neljännesosa hiilihydraattia/energialisäkettä ja puolet kasviksia. Lisäksi lautasmalliin kuuluu myös ruokajuoma, leipä ja levite.

– Jos lautaselle ottaa vain tilkan keittoa tai muutaman kalapuikon, on selvää, ettei energiamäärä täyty, nälkä tulee ja vatsa kipeytyy. Siksi kannustamme ottamaan tarjottimelle kaikki ateriaan kuuluvat osat – myös sitä jälkiruokaa, koska silloin tällöin herkuttelukin kuuluu terveelliseen syömiseen, muistuttaa Markkola-Niemi.

– Valtakunnallinen huoli siitä, mitä ja miten lapset syövät tänä päivänä on aivan aiheellinen. Syömiskäyttäytymisen huolestuttava muutos näkyy myös kouluterveyskyselyn tuloksissa. Uutisissa nähdyt lautaskuvat ovat todellisia – eivät lasten lautaset näytä siltä kuin malliateriat. Terveellisen syömisen malli ei toteudu, ja ruokakasvatus onkin kaikkien lasten elämässä olevien aikuisten vastuulla, painottaa Ketola.

Niin sanottujen kappaleruokien kuten kalapuikkojen annosmäärät herättivät myös keskustelua. Kaareassa ohjeistetaan ottamaan lautaselle proteiininlähdettä ikäkohtaisesti sopiva määrä muiden aterian osien lisäksi.

– Ruokaa saa kuitenkin aina hakea lisää, mutta silloinkin tulisi noudattaa lautasmallia: otetaan lautaselle kaikkia aterian osia – ei pelkkiä kalapuikkoja. Näin voidaan lisäksi harjoitella tunnistamaan paljonko jaksaa syödä, vaikka tarjolla olisi sitä lempiruokaa. Kun santsataan vähän kerrallaan, voidaan myös vähentää ruoasta syntyvää lautashävikkiä, kiteyttää Markkola-Niemi.

Kouluruokaan ei ole Kaarean aikana kohdistunut säästötavoitteita, vaan siihen on viime vuosina panostettu esimerkiksi tuomalla kasvisruokavaihtoehto valittavaksi kaikille Turun koululaisille, vaihtamalla maito luomuun sekä lisäämällä ruokajuomavalikoimaan kaurajuoma.

Kaarea valmistaa Turussa 28 000 koulu- ja päiväkotiateriaa joka arkipäivä. Toimintaa ohjaavat ravitsemussuositukset ja kaupungin kanssa laadittu palvelusopimus. Yksittäisiin toiveisiin vastaaminen on haastavaa, mutta tehokkaimmin palautteet kouluruoasta tulevat perille, kun ne ohjataan reaaliaikaisesti kohteeseen, johon palaute liittyy. Palvelun kehittäminen palautteiden kautta on tärkeä osa toimintaa.

– Ruokapalvelun ammattilaiset keittiöissämme sekä opettajat ja muu henkilökunta kouluissa ja päiväkodeissa tekevät sydämellään arvokasta työtä ruokakasvatuksen eteen. Meneillään oleva kohu on ymmärrettävästi vaikuttanut myös heihin, sanoo Markkola-Niemi.

Turun kouluruokaa tuotetaan yhdessä sovittujen periaatteiden mukaisesti. Kaarea ja Turun kaupunki ovat yhdessä sitoutuneet edistämään lasten terveyttä ja hyvinvointia. Kouluruoan tavoite on edelleen sama kuin vuonna 1943, jolloin laki maksuttomasta kouluruoasta on asetettu: lasten ravitsemustilan parantaminen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tupakankäry toi pelastuslaitoksen asunnon ovelle Ispoisissa

Naapurit havaitsivat maanantaina illalla jonkinlaista käryä asunnosta Rätiälänkadulla Ispoisissa ja soittivat hätäpuhelun, kun eivät saaneet ketään avaamaan ovea.

Pakina: Naapureita vältellen

Syksy on saapunut. Otan kolme askelta kotipihalla ja viima on värjännyt nenänpäästäni punaisen. Iltapäivällä hikoilen kuin pieni sika. Trenssitakki on liikaa, mutta pelkkä pitkähihainen aamulla auttamatta liian vähän.

Muiden rahoituslaitosten myöntämien kulutusluottojen keskikorot laskeneet

Uusia vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin vuoden toisella neljänneksellä muista rahoituslaitoksista 67 miljoonan euron edestä, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Uusien vakuudettomien kulutusluottojen sovittu vuosikorko oli 8,03 prosenttia ja todellinen vuosikorko 12,52 prosenttia, kun vuosi sitten vastaavana aikana sovittu vuosikorko oli 8,71 prosenttia ja todellinen vuosikorko 13,50 prosenttia.

Korona- ja kausi-influenssarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syys–lokakuussa

Koronarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syyskuussa. Ne etenevät syksyn aikana THL:n määrittelemien kohderyhmien mukaisesti. Riskiryhmien influenssarokotukset alkavat loka–marraskuussa. Kaikki lisätiedot rokotuksista löytyvät verkkosivuilta varha.fi/influenssa ja varha.fi/korona.

Jari Paasikivi valittu Turun uudeksi joukkoliikennejohtajaksi

Jari Paasikivi.

Turun seudun joukkoliikennettä luotsaamaan valittiin diplomi-insinööri Jari Paasikivi . Paasikivellä on kokemusta joukkoliikenteen järjestämisestä ja kehittämisestä sekä kunnallisella että yksityisellä sektorilla. Tehtävän hakuaika päättyi 23. heinäkuuta.

Farmari-Volvo törmäsi pyöräilijään Länsikeskuksessa, poliisi pyytää ilmoittautumaan

Lounais-Suomen poliisi selvittää maanantaina 1. syyskuuta tapahtunutta liikenneonnettomuutta, jossa autoilija törmäsi suojatietä polkupyörällä ylittäneeseen poikaan Länsikeskuksessa.

Pukkilan korttelille LEED Platinum -sertifikaatti

Pukkilan vanhalle tehdasalueelle rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin.

Pukkilan vanhalle tehdasalueelle kortteli 88:aan rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin. Kohde on EU-taksonomian mukainen.

Hirvionnettomuudet lisääntyneet viime vuosina – eniten onnettomuuksia syyskuussa

Hirvionnettomuuksien määrä on kääntynyt kasvuun Suomessa. Viime vuonna sattui yli 1 600 hirvionnettomuutta, kun edellisvuonna niitä sattui noin 1 500. Etenkin syys-lokakuussa autoilijoiden on syytä olla valppaana, kun hirvet ovat aktiivisimmillaan ja keliolosuhteet muuttuvat haastavammiksi.

Marianne Gustafsson Burgmann 25-vuotistaiteilijajuhlakonsertissa Turun tuomiokirkossa

Marianne Gustafsson Burgmann.

Marianne Gustafsson Burgmann soittaa 25-vuotistaiteilijajuhlakonsertin Turun tuomiokirkossa lauantaina 13. syyskuuta kello 16. Konserttiin on vapaa pääsy. Konsertin järjestää Turun tuomiokirkkoseurakunta.

Turun keskustan ilmanlaatu viime vuonna enimmäkseen hyvä mutta heikompi kuin edellisvuonna

Raportti Turun seudun ilmanlaadusta vuonna 2024 on valmistunut. Raportissa käsitellään Turussa, Raisiossa, Naantalissa, Kaarinassa ja Paraisilla mitattuja ulkoilman epäpuhtauspitoisuuksia. Turun ilmanlaadun mittausasemat sijaitsivat Kauppatorilla ja Ruissalossa. Rikkidioksidia mitattiin Turussa Ruissalon Saaronniemessä, typpidioksidia Kauppatorilla sekä Ruissalossa, otsonia Ruissalossa ja hengitettäviä hiukkasia sekä pienhiukkasia Kauppatorilla. Raja-arvot eivät ylittyneet Turussa minkään epäpuhtauden kohdalla. Hengitettäville hiukkasille annettu raja-arvon numeroarvo (50 µg/m3) sen sijaan ylittyi neljä kertaa Turun Kauppatorilla.

Paimio 700 -juhlavuosimuraali valmis – teos esillä Paimion kaupungintalon länsipäädyssä

Juhlavuosimuraalin julkistus.

Paimion 700-vuotisjuhlavuoden kunniaksi toteutettu julkinen taideteos on nyt valmis ja kaikkien paimiolaisten sekä kaupungissa vierailevien nähtävillä. Suurikokoinen muraali sijaitsee Paimion kaupungintalon länsipäädyssä, ja se juhlistaa paikkakunnan pitkää historiaa, kulttuuriperintöä ja yhteisöllisyyttä. Teoksen on suunnitellut ja toteuttanut taiteilija Jukka Hakanen .

Kakkostyypin diabetes lisää suolistosyövän riskiä merkittävästi

Suomen Syöpärekisterin tutkimus osoittaa, että suolistosyövällä ja kakkostyypin diabeteksella on selkeä yhteys. Miehillä diabeteksen aiheuttama munuaissairaus kasvattaa suolistosyövän riskiä jopa yli 50 prosenttia muihin diabeetikkoihin verrattuna.

Leipäviikolla puhutaan täysjyväviljan puolesta

Täysjyväsuositus on 90 grammaa päivässä.

Leipäviikkoa vietetään 8.–14. syyskuuta teemalla Hyvää täysjyvää. Eri leivissä on eri määriä täysjyväviljaa ja kuitua. Täysjyväsuositus on 90 grammaa päivässä.

Aluehallintovirasto löysi puutteita Varhan mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestämisessä

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle huomautuksen vastaisen varalle siitä, että päihteitä käyttäville asiakkaille ja mielenterveyskuntoutujille tulee myöntää heidän palvelutarvettaan vastaavat palvelu-, hoito- ja kuntoutuskokonaisuudet. Hyvinvointialueelta pyydetään joulukuun alkuun mennessä selvitystä tekemistään palvelujen saatavuutta ja toimintatapoja parantavista toimenpiteistä.

Turun raitiotien alustavat katusuunnitelmat julkaistu – kaupunkilaisten kommentteja kerätään kyselyllä

Havainnekuva raitiovaunusta Eerikinkadulla.

Turun raitiotien alustavia katusuunnitelmia voi kommentoida karttapohjaisessa kyselyssä 8.–28. syyskuuta. Alustavat katusuunnitelmat kuvaavat, miten raitiotien reitin varrella olevat kadut muuttuisivat, jos Turkuun rakennetaan raitiotie. Suunnitelmat on julkaistu raitiotien koko 12 kilometrin reitiltä sataman, keskustan, Kupittaan ja Varissuon välillä. Suunnitelmia esitellään tilaisuuksissa syyskuun aikana.

Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia

Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.

Viherrakennustyö sulkee ajokaistan Helsinginkadulla

Helsinginkadulla tehdään viherrakennustyötä Pispalantien ja Tuomaansillan välillä 8.–19. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla. Työstä on haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Tyhjillään ollut puutalo tuhoutui tulipalossa Pöytyällä

Tyhjillään ollut pieni, noin 75-neliöinen yksikerroksinen puurunkoinen talo tuhoutui asuinkelvottomaksi Pöytyällä.

Urheilu

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.

Puukkokatsomo: Urheilijat myrskyn silmässä

Makwan Amirkhani.

Suomalaisella urheilulla ei ole viime aikoina mennyt hyvin, ainakin jos kysytään salibandyväeltä tai kamppailu-urheilijoilta. Sekä salibandyssa että vapaaottelussa velloo kohu, jota ilmankin lajit pärjäisivät.