Muiden rahoituslaitosten myöntämien kulutusluottojen keskikorot laskeneet
Uusia vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin vuoden toisella neljänneksellä muista rahoituslaitoksista 67 miljoonan euron edestä, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Uusien vakuudettomien kulutusluottojen sovittu vuosikorko oli 8,03 prosenttia ja todellinen vuosikorko 12,52 prosenttia, kun vuosi sitten vastaavana aikana sovittu vuosikorko oli 8,71 prosenttia ja todellinen vuosikorko 13,50 prosenttia.
Kesäkuun lopussa muiden rahoituslaitosten myöntämien vakuudettomien kulutusluottojen kanta oli 472 miljoonaa euroa, mikä on hieman enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Kesäkuussa kannan keskikorko oli 13,1 prosenttia, kun vuosi sitten vastaavaa aikana se oli prosenttiyksikön korkeampi. Muiden rahoituslaitosten myöntämät vakuudettomat kulutusluotot kattavat vain pienen osuuden (3 %) kotitalouksien kaikista vakuudettomista kulutusluotoista.
Kesäkuun lopussa muiden rahoituslaitosten myöntämien ajoneuvolainojen kanta oli 4,8 miljardia euroa, kun mukaan lasketaan myös muiden rahoituslaitosten myöntämät taseen ulkopuoliset lainat. Samaan aikaan luottolaitosten (pankit) myöntämien ajoneuvolainojen kanta oli vain hieman enemmän (4,9 miljardia euroa). Kesäkuun lopussa kotitalouksilla oli yhteensä 9,7 miljardia euroa ajoneuvolainoja, mikä on 125 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Ajoneuvolainat kattavat 34 prosenttia kotitalouksien kaikista kulutusluotoista.
Uusien ajoneuvolainojen keskikorot ovat laskeneet vuodentakaisesta. Vuoden 2025 toisella neljänneksellä muista rahoituslaitoksista nostettujen uusien ajoneuvolainojen sovittu vuosikorko oli 4,35 prosenttia, kun taas pankeista nostettujen ajoneuvolainojen sovittu vuosikorko oli 4,28 prosenttia. Muiden rahoituslaitosten myöntämissä uusissa ajoneuvolainoissa muut kulut huomioiva todellinen vuosikorko oli 6,85 prosenttia ja luottolaitosten myöntämissä 6,99 prosenttia. Vuosi sitten vastaavana aikana muiden rahoituslaitosten myöntämien uusien ajoneuvolainojen todellinen vuosikorko oli 7,76 prosenttia ja luottolaitosten myöntämien 8,10 prosenttia.
Kotitalouksien kokonaiskulutusluottokanta oli vuoden toisen neljänneksen lopussa 28,2 miljardia euroa ja sen vuosikasvuvauhti oli 0,5 prosenttia. Kulutusluotoista puolet (14,1 miljardia euroa) oli vakuudettomia kulutusluottoja (pl. ajoneuvolainat), ja niiden kasvuvauhti oli 1,9 prosenttia. Suurimman osan (62 %) kotitalouksien kulutusluotoista ovat myöntäneet luottolaitokset. Muut rahoituslaitokset ovat myöntäneet 19 prosenttia kulutusluotoista. Kulutusluottoja myöntävistä toimijoista osuuttaan (19 %) kokonaiskulutusluottokannasta ovat viime aikoina kasvattaneet eniten rajan yli lainaavat luottolaitokset ja muut rahoituslaitokset.
Kokonaiskulutusluottokanta ei sisällä perintäyhtiöiden taseissa olevia kulutusluottoja. Hoitamattomien lainojen myynti perintäyhtiöille osaltaan hidastaa lainakannan kasvua. Positiivisesta luottotietorekisteristä tehtyjen laskelmien mukaan perintäyhtiöillä oli taseessa kesäkuun 2025 lopussa yli 1,7 miljardin euron edestä kuluttajaluottoja, joista arvion mukaan merkittävä osuus on kulutusluottoja.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)