Turussa on väännetty raitiotiestä pitkään ja hartaasti ja väännetään varmaan vielä jatkossakin. Raitsikkakeskustelun rinnalla pitäisi käydä laajemmin keskustelua Turun joukkoliikenteen tulevaisuudesta.

Turussa pitäisi olla rohkeutta ajatella eri tavalla. Miksi Turkuun ei rakennettaisi monorailia?

Monorail eli kohorata tai yksiraiteinen, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tarkoitan siis sitä Simpsoneiden neljänneltä kaudelta tuttua vehjettä, joka aiheutti ongelmia Springfieldissä.

Turussa ei tietenkään kävisi niin, koska täällähän kaikki rakentamishankkeet menevät aina erinomaisesti.

Maailmassa on monta toimivaa monorailia, suurin osa niistä on Aasiassa. Chongqingissa Kiinassa monorail-verkosto on lähes sadan kilometrin mittainen. Ihan niin pitkää verkostoa Turkuun tuskin kannattaa suunnitella, lyhyemmälläkin pärjättäisiin.

Suurin yksittäinen monorailia vastaan oleva argumentti on toki hinta. Kohorata on kalliimpi investointi kuin raitsikka.

Mutta unohdetaan hetkeksi ikävä realiteetti nimeltä raha ja haaveillaan. Kohorata ei söisi juurikaan tilaa autoilta tai kevyeltä liikenteeltä. Se antaisi tilaa muun liikenteen, esimerkiksi pyöräkaistojen, kehittämiselle raitiotietä enemmän.

Vääjäämätön etu olisi myös erikoisuus. Euroopassa on vain muutamassa kaupungissa monorail. Lähin arkisessa joukkoliikenteessä oleva on Saksassa. Wuppertalin kaupunki on 350 000 asukkaan kaupunki. Ei siis mikään miljoonakaupunki.

Koko kaupungin joukkoliikennettä ei toki kohoradan varaan kannattaisi rakentaa, mutta nopeana yhteytenä esimerkiksi sataman, keskustan ja lentokentän välillä sekä suppeammalla alueella keskustassa se voisi toimia.

Kuten sanottua, monorail on kallis. Mutta tulevaisuuden joukkoliikenneratkaisuja pohdittaessa kohoradan mahdollisuutta voisi oikeasti pohtia.

Jos se sitten rakennettaisiin, ja budjetti paukkuisi moninkertaiseksi ja lopulta monorail hyytyisi talveen, se olisi vain yksi epäonnistunut rakennushanke muiden jatkoksi.

Aivan kuten Springfieldissäkin.

Ilkka Lappi