Muutoksia Saaristotien liikennöintiin marraskuussa
Saaristotien liikennöintiin tehdään lähiviikkoina useampi muutos.
– Marraskuun aikana tehtävät muutokset vievät Saaristotietä asteittain kohti lopullista uutta tielinjausta. Lokakuun lopussa käyttöönotettu Hessundinsalmen uusi silta väylineen oli sekin jo iso harppaus kohti lopputilannetta, kertoo hankkeesta vastaava projektipäällikkö Janne Wikström Väylävirastosta tiedotteessa.
Liikenne ohjataan Saaristotien lopulliselle linjaukselle Ekbackin sillan kohdalla, samoin Tammimäentien liittymä siirretään lopulliselle sijainnilleen. Siirto tapahtuu maanantai-iltana 11. marraskuuta. Kirjalansalmen vanhan sillan raskaan liikenteen yksisuuntaisuuteen liittyvien ELY-keskuksen teettämän raskaan liikenteen odotusalueen uudet liittymät valmistuvat saman viikon torstaina 14. marraskuuta. Viikon aikana liikenteenohjaajat ohjaavat liikennettä maanantaista torstaihin.
Saaristotien työnaikainen kiertoliittymä poistetaan käytöstä ja korvataan T-liittymällä. Liittymään tulee Kaarinasta Paraisille ajettaessa vasemmalle kääntyvien kaista Kirjalan Rantatien suuntaan. Työmaakuljetusten määrän vähentymisen myötä järjestelyllä mahdollistetaan Saaristotien lopullisen linjauksen rakentaminen oikeaan tasaukseen. Kävelyn ja pyöräilyn väylä säilyy ennallaan. Myös tämä muutos otetaan käyttöön maanantaina 11. marraskuuta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)