Ensi vuoteen osuu täydet kymmenen arkivapaapäivää
Ensi vuosi alkaa suurimmalla osalla suomalaisia arkivapaapäivällä, kun uudenvuodenpäivää 1. tammikuuta vietetään keskiviikkona. Koko vuoden aikana arkivapaapäiviä saadaan maksimimäärä eli kymmenen. Tulevan vuoden ainoa viikonloppuun osuva arkipyhä on itsenäisyyspäivä, jota vietetään ensi vuonna lauantaina.
Arkipäivälle mahdollisesti osuvia vapaapäiviä on suomalaisessa kalenterissa yhteensä yksitoista, mutta niistä 1–4 sijoittuu aina viikonloppuun.
– Kalenterimme viikkojaon vuoksi kaikki yksitoista mahdollista arkipyhää eivät koskaan satu samana vuonna arkipäivälle. Tavallisina vuosina arkivapaita voi olla 7–10 ja karkausvuosina 8–10, selvittää erikoissuunnittelija Asko Palviainen Yliopiston almanakkatoimistosta tiedotteessa.
Suomessa mahdollisesti arkivapaapäivän tuottavia päiviä on kolmenlaisia. Kirkolliset juhlapäivät määritellään kirkkolaissa. Niistä osa osuu aina viikonloppuun. Valtiollisia juhlapäiviä ovat itsenäisyyspäivä ja vappu. Lisäksi juhannusaatto ja jouluaatto ovat useimmilla työehtosopimukseen merkittyjä vapaapäiviä. Osa pyhä-, juhla- ja aattopäivistä on aina arkipäivänä, ja osa voi osua niin arkeen kuin viikonloppuun.
Vuoden 2025 ensimmäinen arkivapaa on uudenvuodenpäivä keskiviikkona 1. tammikuuta. Sitä seuraava arkivapaa kohdataan varsin pian, kun loppiainen 6. tammikuuta osuu maanantaille. Niinpä monien työntekijöiden alkuvuotta keventää kaksi nelipäiväistä työviikkoa. Seuraavat arkivapaat saadaan huhtikuussa: pitkäperjantai on 18. huhtikuuta ja toinen pääsiäispäivä 21. huhtikuuta.
Toukokuussa on huhtikuun tapaan kaksi arkivapaapäivää, vappu 1. toukokuuta ja helatorstai 29. toukokuuta. Kesäkuussa juhannusaatto eli perjantai 20. kesäkuuta on useimmilla vapaapäivä. Itsenäisyyspäivä 6. joulukuuta osuu sen sijaan lauantaille. Vuonna 2025 jouluaatto 24. joulukuuta on keskiviikko, joulupäivä 25. joulukuuta torstai ja tapaninpäivä 26. joulukuuta perjantai.
Kuluvana vuonna arkivapaapäiviä on tulevan vuoden tapaan täydet kymmenen. Vuonna 2026 niitä saadaan yhdeksän, vuonna 2027 kahdeksan ja vuonna 2028 taas yhdeksän. Vuosina 2029, 2030 ja 2031 nautitaan jälleen kymmenestä vuosittaisesta arkivapaapäivästä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)