Kaarinassa, Naantalissa ja Ruissalossa sukellettiin hylättyjä pyydyksiä

Re:Fish-hankkeessa kerätään kalastusperäistä roskaa merestä. Re:Fish-hankkeessa kerätään kalastusperäistä roskaa merestä. Kuva: Håll Sverige Rent -säätiö

Rauman ja Uudenkaupungin edustalta kerättiin viime kesänä kadonneita kalanpyydyksiä haraamalla. Verkkoja saatiin yli neljä kilometriä. Niiden lisäksi saatiin kalastuksessa käytettyjä painoja, naruja, ankkureita, siimaa, koukkuja ja verkkopuikkareita. Re:Fish-hankkeessa kartoitetaan edelleen alueita, joilta kadonneita pyydyksiä voisi löytyä.

Kalastusperäinen roska voi säilyä ympäristössä vuosikymmeniä. Vanhin tunnistettu merestä nostettu pyydys oli vuodelta 1983. Kadonneet kalanpyydykset aiheuttavat monenlaisia haittoja ympäristölle, kalastajille, veneilijöille ja vesistöjen äärellä virkistäytyjille, mutta niiden määrästä Suomessa ei juurikaan ole tietoa.

– Verkkojen yhteenlaskettu pituus oli yli neljä kilometriä, mikä vastaa noin 130 yksittäistä 30 metrin verkkoa. Suurin osa verkoista oli matalia, alle kahden metrin korkuisia, silmäkooltaan 45 millimetrin verkkoja, joilla pyydetään kuhaa ja siikaa, kuvailee vanhempi tutkija Pekka Kotilainen Suomen ympäristökeskuksesta tiedotteessa.

– Nostetuissa verkoissa oli tarttuneena kuolleita kaloja, linnun luita ja pohjaroskaa, kuten muovin riekaleita, tölkkejä, muoviastioita ja sadehousut. Lisäksi verkkojen mukana nousi ajoittain myös simpukoita ja muita pohjaeläimiä, Kotilainen kertoo.

Kesän haraukset kattoivat yhteensä 35 neliökilometriä Rauman ja Uudenkaupungin merialueesta. Harausalueita kartoitettiin etukäteen haastattelemalla kalastuksenvalvojia, viranomaisia ja paikallisia kalastajia. Haraa vedettiin aluksen perässä pohjaa myöten muutaman solmun nopeudella. Haraan tarttuneet pyydykset mitattiin ja luokiteltiin. Haraukset jatkuvat kesällä 2025 Saaristomerellä ja resurssien mukaan myös Suomenlahden puolella.

Kalastusroskaa etsittiin sukeltamalla Kaarinassa, Naantalissa ja Ruissalossa kesäkuussa ja syyskuussa. Tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon suosituilta kalastuspaikoilta löytyy vapaa-ajan kalastukseen liittyvää roskaa. Sukelluksissa löytyi yhteensä lähes 50 jigiä tai uistinta sekä muita pyydyksiä.

– Vaikka harva jättää tahallaan uistimia tai muita kalastusvälineitä veteen tai rannalle, löysimme kuitenkin yhdeltä rannalta kivien alta ja muista koloista lyhyessä ajassa yli 100 metriä siimaa. Tämä kertoo mielestäni omaa tarinaansa siitä, että kaikki roskat eivät jää rannoille ja vesistöihin vahingossa, arvioi projektipäällikkö Jutta Vuolamo Pidä Saaristo Siistinä ry:stä.

Sukellusten yhteydessä tarkasteltiin myös rannoilta löytyvien roskien määrää ja laatua. Kalastusroskan osuus kaikista löytyneistä roskista oli noin 24 prosenttia. Muovisten roskien osuus kaikista löytyneistä roskista oli noin 80 prosenttia.

Kesän aikana Saaristomerellä pilotoitiin käytöstä poistettujen muovisten kalastusverkkojen keräystä.

– Keräykset eivät saavuttaneet toivottua suosiota. Verkkoja tuotiin keräysastioihin melko vähän. Tähän voi olla monia syitä, mutta kokemuksesta tiedämme, että ihmiset heräävät uusiin jätelajikeräyksiin melko hitaasti. On myös mahdollista, että viesti ei ole tavoittanut vapaa-ajan kalastajia, Vuolamo pohtii.

Re:Fish-hanke järjestää 13. marraskuuta kello 13–15.30 työpajan, jossa pohditaan syitä pyydysten häviämiseen ja keinoja ehkäistä niiden häviämistä kalastuksen yhteydessä. Tilaisuudessa kuullaan asiantuntijoiden alustuksia sääolojen, kalastuslainsäädännön, kalastuksen, kalastuksenvalvonnan ja veneilyturvallisuuden näkökulmista.

Tilaisuuteen ehtii ilmoittautua vielä 6. marraskuuta saakka.

Re:Fish on kolmivuotinen (2023–26) Euroopan unionin rahoittama Interreg Central Baltic -hanke. Hankkeen tarkoituksena on vähentää vapaa-ajan kalastuksesta peräisin olevan roskan määrää Itämeressä. Suomesta hankkeessa ovat mukana Suomen ympäristökeskus ja Pidä Saaristo Siistinä ry. Hanketta koordinoi ruotsalainen Håll Sverige Rent -säätiö, ja Virosta hankkeessa on mukana Tarton yliopiston yhteydessä toimiva Viron merentutkimuslaitos.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Työtapaturmien määrä laskee – suurin muutos työmatkoilla

Työtapaturmien määrä vuosina 2005-2025. Vuoden 2025 tieto on TVK:n ennuste.

Tapaturmavakuutuskeskuksen (TVK) tuoreen ennusteen mukaan työtapaturmia sattuu tänä vuonna neljä prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Suurin lasku nähdään työmatkatapaturmissa, joiden määrä vähenee 13 prosenttia.

Eurojackpotin potti kohoaa sataan miljoonaan euroon – Suomeen kaksi suurvoittoa

Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantaina pelin potti kohoaa noin sataan miljoonaan euroon.

Sasha Pepeljajevin uutuus ensi-illassa Aurinkobaletissa

Sasha Pepeljajevin tanssiteos SOMEONE LIKE ME saa ensi iltansa Monitaidefestivaali Manifestissa torstaina 11. syyskuuta. Teos on Tallinnassa asuvan huippukoreografin yhdeksäs vierailu Aurinkobaletissa. Someone like me on tanssiteos valinnoista – oman tien löytämisestä, sen pohtimisesta ja kyseenalaistamisesta.

Työmarkkinoiden alakulo heijastuu kielteisesti erityisesti maahanmuuttajanaisiin

Runsas puolet kyselyyn vastanneista maahanmuuttajanaisista (52 %) kokee yhteiskunnallisen ilmapiirin heikentyneen viimeisten vuosien aikana. Reilu viidennes (22 %) koki ilmapiirin parantuneen. Haastatteluiden perusteella heikko talouden suhdanne ja lisääntynyt työttömyys vaikeuttavat erityisesti maahanmuuttajanaisten työllistymismahdollisuuksia.

Massan sijasta massia

Loistoristeilijän valmistuminen näkyy myös matkailutilastoissa. Laivan filippiiniläisiä työntekijöitä koulutetaan Turussa ja se aiheuttaa ison piikin tilastoihin.

Euroopassa tehtiin matkailussa ennätyksiä jo viime vuonna, Suomessa vain Lapissa. Lapin matkailu kasvaa ja kukoistaa, mutta muu maa kärsii kotimaisen kysynnän puutteesta, sillä matkailu on Suomessa edelleen riippuvainen kotimaisista matkailijoista. Muualta tulevia matkustavaisia on yhä vain vähän.

Uusi illalliselämys starttaa Logomossa

Smörrebröd.

Logomon MOVE 5D-tila saa uuden fine dining -kokonaisuuden, kun syyskuussa käynnistyy kolmas immersiivinen illalliskonsepti – The Essence of Taste. Tällä kertaa vieraat pääsevät matkalle maailman ympäri – kahdeksan kohdetta, kaksitoista ruokalajia ja täysin uusi tarina tekevät illasta moniaistillisen seikkailun, jollaista ei muualla Suomessa koeta.

Pääosassa suomenruotsalainen vammaishistoria

Vammaishistoriakuukautta vietetään syyskuussa toista kertaa Suomessa. Kuukautta koordinoi verkosto, jossa on mukana yksityishenkilöitä, aktivisteja, instituutioita ja järjestöjä, joilla on erilaisia yhteyksiä vammaisliikkeeseen ja vammaisten ihmisten kulttuuriperintöön.

Termostaatit kuntoon, kulutus kuriin

Mekaaniset termostaatit, kuten vesikiertoisten pattereiden termostaatit ja niiden ohjaamat venttiilit, saattavat kesän aikana jumiutua.

Kiinteistön talotekniikan järjestelmät ja automatiikan säädöt kannattaa laittaa ajoissa kuntoon lämmityskauden varalle, vaikka syksy vielä lämpimältä näyttäisikin. Kulutuksen seuranta on yhä tärkeämpää paitsi energian ja kustannusten säästön myös järjestelmien vikaantumisen havaitsemisen vuoksi.

Mediakuvasto kotihoidosta vahvistaa ikääntyviin liitettyä taakkapuhetta

Ikääntyneiden kotihoitoa on käsitelty mediassa runsaasti viime vuosina. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että sanomalehdissä julkaistut kuvat kotihoidosta rakentavat mielikuvaa kiireisestä työn arjesta ja ikääntyneistä passiivisina hoivan kohteina.

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Ulpukassa

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Uintikeskus Ulpukassa. Ulpukassa käyvät koululaisryhmät esikoululaisista lukiolaisiin. Nuorimmille oppilaille opetuksen toteuttaa uimaopettaja.

Työtapaturmat vähentyneet työn luonteen muuttuessa

Työn tekemisestä on tullut turvallisempaa ja tapaturmariskit ovat pienentyneet. Muutos mahdollistaa myös työtapaturmavakuutuksien hinnoittelun päivittämisen.

Viking Linella kesän aikana lähes 1,8 miljoonaa matkustajaa

Viking Linen Turku–Tukholma-reitin matkustajamäärä oli kesäkaudella lähes 740 000.

Kesälomakausi houkutteli matkustajia Viking Linen laivoille viime vuoden tapaan. Kesän huippusesonki jatkui pitkälle elokuuhun Suomeen saapuvien turistien voimin.

Elokuussa ensirekisteröitiin uusia autoja viidennes vähemmän kuin viime vuonna

Tilastokeskuksen mukaan elokuussa rekisteröitiin uusia henkilöautoja 5 262, mikä oli 20 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaiken kaikkiaan elokuussa rekisteröitiin 9 247 uutta ajoneuvoa. Ensirekisteröinnit vähenivät 16 prosenttia edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna.

Kaukolämpötyö sulkee ajokaistan Kalevantiellä

Kaukolämpötyö jatkuu Kalevantiellä Jaanintien risteyksen kohdalla 9.–26. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä Varissuon suuntaan ajettaessa.

Turku kutsuu uudet kaupunkilaiset Turun päivän etkoille TPS–KalPa-otteluun

Turun kaupunki toivottaa kaikki tänä vuonna Turkuun muuttaneet uudet kaupunkilaiset tervetulleiksi jääkiekko-otteluun Turun päivän etkoille. Ilta huipentuu poptähti Robinin esiintymiseen.

Biojätteen lajittelu entistä yleisempää

Kuntien jäteyhtiöt ovat ulottaneet jätelain ja alueellisten jätehuoltomääräysten vaatimusten mukaisen biojätteen erilliskeräyksen yhä useamman suomalaisen saataville. Kuvissa asukasmäärien osuudet ennen jätelain velvoitteiden voimaantuloa (oik.) sekä tilanne nyt (vas.).

Kuntien jäteyhtiöt ovat vastanneet hyvin jätelain vaatimuksiin biojätteen erilliskeräyksen laajentamisesta. Kesästä 2024 alkaen biojätteen lajittelu on ollut pakollista kaikissa yli 10 000 asukkaan taajamissa ja muissa taajamissa vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöillä. Suurin osa suomalaisista on saanut biojätteen erilliskeräysastian omaan jätekatokseensa.

Elokuu maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin

Copernicus-ilmastopalvelun mukaan elokuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin. Lounais-Euroopassa koettiin elokuussa poikkeuksellinen helleaalto.

Yliopiston tutkijat nousevat Tieteen lavalle – aiheena musiikin voima

Keskustelua teatterin yleisölämpiössä johdattaa kaupunginteatterin teatterinjohtaja Satu Rasila.

Kaikille avoin ja maksuton Tieteen lava -keskustelusarja jatkuu kaupunginteatterin teatterin yleisölämpiössä. Tieteen lava on Turun yliopiston ja Turun Kaupunginteatterin yhteinen formaatti, jossa tutkijat avaavat teatterin ohjelmistossa olevien esitysten teemoja.

Urheilu

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.