Liikenteestä ja terveydestä maksetut korvaukset jatkavat kasvuaan

Pohjola Vakuutuksen korvausmeno nousi tammi–syyskuussa 859 miljoonaan euroon, jossa on kasvua viime vuoteen kahdeksan prosenttia. Korvausmenoa kasvattaa erityisesti alkuvuoden kovat pakkasjaksot, jotka aiheuttivat laaja-alaisesti vahinkoja niin autoille kuin laajemminkin omaisuudelle.

– Haastavan alkuvuoden jälkeen vahinkokehitys on tasaantunut, ja uusia vahinkoja ilmoitettiin heinä-syyskuun aikana kolme prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Vahinkomäärissä on kuitenkin kasvua myös heinä-syyskuussa, vaikka vahinkoja onkin sattunut alkuvuotta vähemmän, kertoo Pohjola Vakuutuksen korvauspalveluiden johtaja Sari Styrman tiedotteessa.

Omaisuusvahingoista maksettiin viisi prosenttia vähemmän korvauksia heinä–syyskuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Ajoneuvovahingoista maksetut korvaukset kuitenkin kasvoivat 11 prosenttia.

– Vahinkoja on sattunut liikenteessä tavallista enemmän heinä-syyskuussa, eikä taustalla näy selkeää syytä. Tärkeää on muistaa varovaisuus liikenteessä ja myös pitää huolta siitä, että ajoneuvo on huollettu ja esimerkiksi renkaat ovat kunnossa – omasta turvallisuudesta ei kannata säästää, korostaa Styrman.

Terveysvakuutusta käytetään yhä aktiivisesti: maksetut korvaukset ovat kasvaneet tammi–syyskuussa kymmenen prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Korvaukset ovat kasvaneet nyt jo kolmatta vuotta. Flunssista maksetut korvaukset pysyvät korkealla tasolla, ja kasvua on erityisesti euromääräisesti pienemmissä flunssista maksetuissa korvauksissa.

– Syksyn osalta elokuu oli rauhallinen flunssien osalta, mutta syyskuussa korvauksia maksettiin jo selvästi viime vuoden syyskuuta enemmän. Myös meidän datamme osoittaa, että syksyn flunssakaudesta ei ole tulossa helppo, nostaa Styrman esille.

Yhä useampi asiakas hakee lisää maksuaikaa op.fi -palvelun kautta vakuutuslaskuilleen. Kasvua on peräti 48 prosenttia verrattuna viime vuoden tammi-syyskuuhun.

– Vaikka Suomen talous ja yksityinen kulutus ovat elpyneet tämän vuoden aikana, eivät positiiviset talouden signaalit heijastu vielä kaikkien arkeen. Inflaatio ja taantuma ovat vaikuttaneet laaja-alaisesti suomalaisten talouteen, ja meillä tämä näkyy erityisesti osalla asiakkaistamme maksukyvyn heikkenemisenä, kommentoi Styrman.

Lisämaksuajan hakemisen lisäksi maksamattomina päätettyjen kotivakuutusten määrä kasvoi yli 18 prosenttia tammi-syyskuussa verrattuna vuodentakaiseen.

– Vaikka puhummekin pienestä määrästä asiakkaita, on tämä huolestuttavaa, sillä kotivakuutuksesta korvataan hyvin laaja-alaisesti erilaisia vahinkoja rikkoontuneista puhelimista vesivahinkoihin asti. Ensisijaisesti suositeltavaa on tarkastella mikäli useampi maksuerä, omavastuuosuuden muutos tai vakuutuksen kattavuuden muuttaminen voisi olla ratkaisuna irtisanomisen sijaan, nostaa Styrman esille.

Yhä useampi jakaakin laskujaan useampaan maksuerään, minkä ansiosta vakuutusmaksut jakaantuvat tasaisemmin vuoden varrelle.

– Odotettavaa on, että talouden elpyminen heijastuu ensi vuonna yhä laaja-alaisemmin suomalaisten arkeen, arvio Styrman.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkuun mies- ja poikatyön verkosto

Turkuun on perustettu mies- ja poikatyön verkosto. Verkosto koordinoi, järjestää tilaisuuksia sekä tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa Turun seudun miesten ja poikien hyvinvoinnin tukemiseksi.

Työtapaturmien määrä laskee – suurin muutos työmatkoilla

Työtapaturmien määrä vuosina 2005-2025. Vuoden 2025 tieto on TVK:n ennuste.

Tapaturmavakuutuskeskuksen (TVK) tuoreen ennusteen mukaan työtapaturmia sattuu tänä vuonna neljä prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Suurin lasku nähdään työmatkatapaturmissa, joiden määrä vähenee 13 prosenttia.

Eurojackpotin potti kohoaa sataan miljoonaan euroon – Suomeen kaksi suurvoittoa

Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantaina pelin potti kohoaa noin sataan miljoonaan euroon.

Sasha Pepeljajevin uutuus ensi-illassa Aurinkobaletissa

Sasha Pepeljajevin tanssiteos SOMEONE LIKE ME saa ensi iltansa Monitaidefestivaali Manifestissa torstaina 11. syyskuuta. Teos on Tallinnassa asuvan huippukoreografin yhdeksäs vierailu Aurinkobaletissa. Someone like me on tanssiteos valinnoista – oman tien löytämisestä, sen pohtimisesta ja kyseenalaistamisesta.

Työmarkkinoiden alakulo heijastuu kielteisesti erityisesti maahanmuuttajanaisiin

Runsas puolet kyselyyn vastanneista maahanmuuttajanaisista (52 %) kokee yhteiskunnallisen ilmapiirin heikentyneen viimeisten vuosien aikana. Reilu viidennes (22 %) koki ilmapiirin parantuneen. Haastatteluiden perusteella heikko talouden suhdanne ja lisääntynyt työttömyys vaikeuttavat erityisesti maahanmuuttajanaisten työllistymismahdollisuuksia.

Massan sijasta massia

Loistoristeilijän valmistuminen näkyy myös matkailutilastoissa. Laivan filippiiniläisiä työntekijöitä koulutetaan Turussa ja se aiheuttaa ison piikin tilastoihin.

Euroopassa tehtiin matkailussa ennätyksiä jo viime vuonna, Suomessa vain Lapissa. Lapin matkailu kasvaa ja kukoistaa, mutta muu maa kärsii kotimaisen kysynnän puutteesta, sillä matkailu on Suomessa edelleen riippuvainen kotimaisista matkailijoista. Muualta tulevia matkustavaisia on yhä vain vähän.

Uusi illalliselämys starttaa Logomossa

Smörrebröd.

Logomon MOVE 5D-tila saa uuden fine dining -kokonaisuuden, kun syyskuussa käynnistyy kolmas immersiivinen illalliskonsepti – The Essence of Taste. Tällä kertaa vieraat pääsevät matkalle maailman ympäri – kahdeksan kohdetta, kaksitoista ruokalajia ja täysin uusi tarina tekevät illasta moniaistillisen seikkailun, jollaista ei muualla Suomessa koeta.

Pääosassa suomenruotsalainen vammaishistoria

Vammaishistoriakuukautta vietetään syyskuussa toista kertaa Suomessa. Kuukautta koordinoi verkosto, jossa on mukana yksityishenkilöitä, aktivisteja, instituutioita ja järjestöjä, joilla on erilaisia yhteyksiä vammaisliikkeeseen ja vammaisten ihmisten kulttuuriperintöön.

Termostaatit kuntoon, kulutus kuriin

Mekaaniset termostaatit, kuten vesikiertoisten pattereiden termostaatit ja niiden ohjaamat venttiilit, saattavat kesän aikana jumiutua.

Kiinteistön talotekniikan järjestelmät ja automatiikan säädöt kannattaa laittaa ajoissa kuntoon lämmityskauden varalle, vaikka syksy vielä lämpimältä näyttäisikin. Kulutuksen seuranta on yhä tärkeämpää paitsi energian ja kustannusten säästön myös järjestelmien vikaantumisen havaitsemisen vuoksi.

Mediakuvasto kotihoidosta vahvistaa ikääntyviin liitettyä taakkapuhetta

Ikääntyneiden kotihoitoa on käsitelty mediassa runsaasti viime vuosina. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että sanomalehdissä julkaistut kuvat kotihoidosta rakentavat mielikuvaa kiireisestä työn arjesta ja ikääntyneistä passiivisina hoivan kohteina.

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Ulpukassa

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Uintikeskus Ulpukassa. Ulpukassa käyvät koululaisryhmät esikoululaisista lukiolaisiin. Nuorimmille oppilaille opetuksen toteuttaa uimaopettaja.

Työtapaturmat vähentyneet työn luonteen muuttuessa

Työn tekemisestä on tullut turvallisempaa ja tapaturmariskit ovat pienentyneet. Muutos mahdollistaa myös työtapaturmavakuutuksien hinnoittelun päivittämisen.

Viking Linella kesän aikana lähes 1,8 miljoonaa matkustajaa

Viking Linen Turku–Tukholma-reitin matkustajamäärä oli kesäkaudella lähes 740 000.

Kesälomakausi houkutteli matkustajia Viking Linen laivoille viime vuoden tapaan. Kesän huippusesonki jatkui pitkälle elokuuhun Suomeen saapuvien turistien voimin.

Elokuussa ensirekisteröitiin uusia autoja viidennes vähemmän kuin viime vuonna

Tilastokeskuksen mukaan elokuussa rekisteröitiin uusia henkilöautoja 5 262, mikä oli 20 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaiken kaikkiaan elokuussa rekisteröitiin 9 247 uutta ajoneuvoa. Ensirekisteröinnit vähenivät 16 prosenttia edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna.

Kaukolämpötyö sulkee ajokaistan Kalevantiellä

Kaukolämpötyö jatkuu Kalevantiellä Jaanintien risteyksen kohdalla 9.–26. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä Varissuon suuntaan ajettaessa.

Turku kutsuu uudet kaupunkilaiset Turun päivän etkoille TPS–KalPa-otteluun

Turun kaupunki toivottaa kaikki tänä vuonna Turkuun muuttaneet uudet kaupunkilaiset tervetulleiksi jääkiekko-otteluun Turun päivän etkoille. Ilta huipentuu poptähti Robinin esiintymiseen.

Biojätteen lajittelu entistä yleisempää

Kuntien jäteyhtiöt ovat ulottaneet jätelain ja alueellisten jätehuoltomääräysten vaatimusten mukaisen biojätteen erilliskeräyksen yhä useamman suomalaisen saataville. Kuvissa asukasmäärien osuudet ennen jätelain velvoitteiden voimaantuloa (oik.) sekä tilanne nyt (vas.).

Kuntien jäteyhtiöt ovat vastanneet hyvin jätelain vaatimuksiin biojätteen erilliskeräyksen laajentamisesta. Kesästä 2024 alkaen biojätteen lajittelu on ollut pakollista kaikissa yli 10 000 asukkaan taajamissa ja muissa taajamissa vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöillä. Suurin osa suomalaisista on saanut biojätteen erilliskeräysastian omaan jätekatokseensa.

Urheilu

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.