Eläinklinikoilla tavataan yhä useammin potilaita, joiden infektioihin tavanomaiset antibiootit eivät tehoa
Antibioottiresistenssin vuoksi kuolee maailmassa vuosittain noin 1,3 miljoonaa ihmistä ja luku kasvaa. Arvioiden mukaan vuoteen 2050 mennessä antibioottiresistenssiin kuolee 160 miljoonaa ihmistä. Merkittävä syy bakteerien lisääntyvään resistenssin on antibioottien käyttö ihmisillä ja eläimillä. Evidensiassa on tavattu lemmikkipotilaita, joihin antibiootit eivät enää tehoa, ja omistaja on joutunut valitsemaan potilaalle eutanasian. Antibioottiresistenssin torjumiseksi Evidensia vähentää antibioottien käyttöä eläinlääkinnässä.
Antibiootti- eli mikrobilääkeresistenssillä tarkoitetaan bakteerien lisääntynyttä vastustuskykyä antibiootteja kohtaan. Resistenssi on vakava, maailmanlaajuinen uhka ihmisten ja eläinten terveydelle. Lemmikin hoito antibioottien avulla vaikuttaa välillisesti aina myös ihmisten terveyteen.
Maissa, joissa eläimiä hoidetaan suuressa määrin antibiooteilla, on antibioottiresistenssi vakavampi ongelma. Evidensiassa on hoidettu tapauksia, joissa tehoavan lääkkeen löytäminen on ollut vaikeaa. Joskus jopa viimeisen käyttökelpoisen lääkkeen teho on osoittautunut epävarmaksi eikä infektiota ole saatu hallintaan. Vaihtoehdoksi on jäänyt vain eutanasia. Näitä tapauksia ei ole usein, mutta niiden määrä kasvaa.
EU-lainsäädäntö rajoittaa sitä, mitä lääkkeitä eläimille voidaan antaa. Osa lääkkeistä on varattu vain ihmisten käyttöön. Osa bakteereista on yhteisiä ihmisillä ja eläimillä. Jos eläimille annetaan yleisesti paljon antibiootteja se muodostaa riskin myös ihmiselle.
Evidensia taistelee antibioottiresistenssiä vastaan. Yrityksellä on oma ohjelma antibioottiresistenssin vastustamiseksi. Evidensian eläinlääketieteellinen asiantuntija Katariina Thomson kertoo, että eläinlääkäreitä koulutetaan entistä vastuullisempaan antibioottien käyttöön.
– Eläinlääkäreitä neuvotaan aina ottamaan bakteeriviljely, mikäli esimerkiksi leikkaushaavassa havaitaan infektion merkkejä. Tällä tavoin infektion aiheuttaja todetaan nopeasti ja voidaan aloittaa oikea lääke sen sijaan, että sokkona lääkitään kenties tehoamattomalla lääkkeellä. Lisäksi eläinlääkäreitä koulutetaan tunnistamaan tilanteet, joissa antibioottien käyttö ei nopeuta potilaan paranemista eikä antibiootin määräämisestä ole hyötyä.
Klinikoilla pyritään hoitohygienian avulla huolehtimaan, että tartuntoja potilaiden välillä ei pääse tapahtumaan. Myös riskipotilaiden tunnistaminen on tärkeää. Potilaat, joilla on todettu tai epäillään olevan resistentin bakteerin kantajuus, hoidetaan suojavarusteita käyttäen ja tilojen tehostettu siivoaminen ja desinfiointi tehdään tällaisen potilaan jälkeen.
Kehittyneen diagnostiikan myötä eläinlääkärin on mahdollista tunnistaa sairauden syy ja määrittää täsmähoito sen sijaan, että joudutaan käyttämään laajavaikutteista antibioottia, mikä lisää antibioottiresistenssiä.
Monia paikallisia iho- ja haavatulehduksia voidaan myös hoitaa paikallishoidolla antibioottien sijaan, vaikka tämä voikin olla omistajalle hieman työläämpi vaihtoehto. Esimerkiksi hunaja- tai pihkatuotteilla on antimikrobisia ominaisuuksia, joten myös näitä hyödyntämällä on mahdollista vähentää antibioottien käyttöä. Lisäksi moni sairaus paranee ilman antibiootteja, kuten akuutti oksentelu ja ripuli tai koiran lievä kennelyskä.
Lemmikin omistajan on tärkeää huolehtia lemmikin perussairauden hyvästä hoidosta, jotta sen pahetessa ei tarvita antibioottikuuria. Monet ihosairaudet ja atopia ovat hyviä esimerkkejä sellaisista vaivoista, joita nykyään voidaan hoitaa erittäin tehokkaasti muilla keinoilla kuin antibiooteilla. Myös monet ruoansulatuskanavan sairaudet hoituvat paremmin tarkalla ruokavaliolla kuin antibioottihoidolla.
Antibioottikuuria ei milloinkaan tule antaa lemmikille ilman eläinlääkärin määräystä, vaikka kaapin pohjalle olisikin jäänyt talteen käyttämättömiä tabletteja. Elimistön normaalit bakteerit häiriintyvät aina antibioottihoidon vaikutuksesta ja väärä lääke tai aiheettomasti annettu antibiootti voi aiheuttaa vakaviakin haittoja.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)