Johanna Rusanen-Kartano ja Jyrki Anttila esittävät Oskar Merikannon lauluja
Oskar Merikannon kuolemasta tulee kuluneeksi tänä vuonna sata vuotta. Merikanto on edelleenkin maamme kautta aikojen tuottavin ja monipuolisin säveltäjä.
OperArt Jyrki Anttila Oy:n tuottama Onnelliset, Merikannon, Kàlmánin ja Lehárin matkassa -konsertti on Turun konserttitalolla lauantaina 2. marraskuuta kello 15. Sopraano Johanna Rusanen-Kartano ja tenori Jyrki Anttila juhlistavat 30-vuotista yhteistyötä Onnelliset-konsertilla.
– Olemme laulaneet lukuisia oopperoita ja operetteja yhdessä ja äänemme toimivat erittäin hyvin yhteen. Molemmat laulajat edustavat dramaattista äänialaa, lausuu Anttila tiedotteessa.
Rusanen-Kartano ja Anttila ovat laulaneet Tristan ja Isolde -oopperan nimiroolit Suomen Kansallisoopperasa. Viime keväänä Rusanen-Kartano lauloi menestyksellä Jumaltentuhon Brunhilden roolin Kansallisoopperassa. Anttila onnistui Eurajoen Bel canto -festivaalien Tannhäuserin nimiroolissa.
Anttila ja Rusanen-Kartano ovat koonneet kattauksen Merikannon rakastetuimpia lauluja ja operettien helmiä Mustalaisruhtinatar ja Iloinen leski -opereteista. Konsertissa kuullaan muun muassa Merikannon kappaleet Elämälle, Laatokka, Annina, Kun päivä paistaa, duetot Onnelliset ja Soipa kieli. Operettien sävelmistä kuullaan Muistathan kai, Riemumielin rinta tahtoo, Kuumat suudelmat, Vait` on huulet, Dein ist mein ganzes Herz.
Säestäjänä on Tuuli Takkala, piano.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)