Lihavuuslääkkeiden kulutus lisääntynyt rajusti – kokonaiskustannukset kasvaneet 26-kertaisiksi neljässä vuodessa

Uudet, tehokkaat lääkevalmisteet lisäävät lihavuuslääkkeiden kulutusta hyvin voimakkaasti. Suomessa lihavuuslääkkeiden kustannukset kasvoivat 1,7 miljoonasta eurosta 44,3 miljoonaan euroon vuosina 2019–23. Lääkkeiden käyttäjissä suurin ryhmä ovat keski-ikäiset naiset.

Lihavuuden hoitoon ja painonhallintaan käytettävien lääkkeiden käyttäjämäärä Suomessa kasvoi vuosina 2019–2023 noin 4 500 käyttäjästä 63 500 käyttäjään. Kokonaiskustannukset puolestaan kasvoivat 1,7 miljoonasta eurosta 44,3 miljoonaan euroon. Kokonaiskustannukset sisältävät sekä sairausvakuutuksesta korvattavat että ihmisten itse maksamat kustannukset.

Käyttäjiä oli siis viime vuonna 15-kertainen määrä ja kustannuksia 26-kertainen määrä verrattuna vuoteen 2019. Kasvua selittää se, että markkinoille on tullut uusia, tehokkaita lihavuuslääkkeitä.

Lihavuuslääkkeiden käyttäjissä suurin ryhmä on keski-ikäiset naiset. Kolme neljästä (72 %) käyttäjästä oli naisia vuonna 2023. Ikäryhmistä suurin on 55–64-vuotiaat ja toiseksi suurin 45–54-vuotiaat.

Yleisimmät käytössä olevat lihavuuslääkkeet ovat semaglutidi ja liraglutidi, joita käytetään myös tyypin 2 diabeteksen hoitoon. Semaglutidia osti omakustanteisesti vuonna 2023 noin 47 000 henkilöä, ja liraglutidia noin 16 000 henkilöä. Pääosa näistä ostoista oli lihavuuden hoitoon.

– Lihavuuslääkkeiden käytön ja kustannusten kasvu on ollut häkellyttävän nopeaa. Ilman semaglutidilääkkeiden saatavuushäiriöitä puhuisimme vielä isommista luvuista, sanoo Kelan erikoistutkija Heini Kari tiedotteessa.

Suomeen on tullut viime syksyn jälkeen saataville kaksi uutta lihavuuden ja painonhallinnan hoitoon käytettävää lääkettä, semaglutidia sisältävä Wegovy ja tirtsepatidia sisältävä Mounjaro. Kuukauden ylläpitävä lääkehoito näillä molemmilla lääkkeillä maksaa yli 400 euroa. Valmisteet eivät ole sairausvakuutuksesta korvattavia ja niitä on tuotu maahan rinnakkaistuontivalmisteina. Lääkkeiden korvattavuuden edellytykset ja hinnan kohtuullisuus tulee arvioitavaksi, mikäli lääkeyritys hakee lääkevalmisteelle korvattavuutta Suomessa.

– Lihavuuslääkkeiden mahdollisia kustannuksia yhteiskunnalle olisi hyvä pohtia jo ennen kuin korvattavuusasiat tulevat Lääkkeiden hintalautakunnan päätettäväksi. Tanskassa arvioitiin viime vuonna, että lihavuuslääkkeen ostojen korvaaminen kaikille potentiaalisille käyttäjille voisi maksaa yli kolme miljardia euroa vuodessa, sanoo Kari.

Suurin osa lihavuuslääkkeiden käyttäjistä on maksanut lääkkeensä itse. Yhteiskunta maksoi sairausvakuutuksesta korvauksia lihavuuslääkkeistä noin 3,8 miljoonaa euroa eli alle kymmenyksen kokonaiskustannuksista vuonna 2023.

Lihavuus yleistyy, ja lihavuuslääkkeet auttavat osaa potilaista erinomaisesti. Yksilölliset erot lääkevasteissa ovat kuitenkin merkittäviä, ja saavutetun painon ylläpitäminen, mikäli lihavuuslääke lopetetaan, on hankalaa. Lihavuuslääkkeitä joutuu nykytiedon valossa myös käyttämään pitkäaikaisesti tai jopa pysyvästi, jotta laihdutustulos säilyy.

Lihavuuden lääkehoito on kallista, mutta se saattaa ehkäistä monien lihavuuden liitännäissairauksien syntyä. Lihavuus altistaa muun muassa tyypin 2 diabetekselle, sydän- ja verisuonitaudeille sekä kantavien nivelten nivelrikoille.

– Liitännäissairauksien hoito voi myös olla inhimillisesti raskasta ja hyvin kallista. Toisaalta tutkimustuloksia uudempien lihavuuslääkkeiden turvallisuudesta ja tehon säilymisestä pitkäaikaisessa käytössä ei vielä ole, sanoo Kari.

Suomessa on noin 1,2 miljoonaa aikuista, joiden painoindeksi ylittää lihavuuden rajan. Tämä on yli neljännes aikuisväestöstä. Maailmalla käydään keskustelua lihavuuden hoidon linjauksista, resursseista ja uusien lihavuuslääkkeiden roolista kokonaisuudessa.

Monet Suomen verrokkimaat, kuten Ruotsi, Tanska ja Saksa, eivät ole korvanneet uusimpia lihavuuslääkkeitä kustannussyistä. Toisaalta lääkärijärjestöt useissa maissa ovat ottaneet kantaa lihavuuslääkkeiden lääkekorvattavuuksien puolesta. Ruotsissa on myös perustettu komitea, joka on arvioinut lihavuuden hoidon kokonaisuutta myös potilaita osallistaen.

– On korkea aika Suomessakin suunnitella valtakunnallisesti ja koordinoidusti sitä, miten lihavuutta halutaan hoitaa ja erityisesti ennaltaehkäistä ottaen huomioon sekä lääkehoidot että muut mahdolliset keinot, sanoo Kari.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Länsiradan ja Kupittaan alueen suurhankkeet etenivät kaupunginhallituksessa

Länsiradan kunnat Turku, Espoo, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi ja valtio sopivat ratahankkeen etenemisestä rakentamisvaiheeseen, kun neuvotteluissa saavutettiin sopu 31. lokakuuta.

Kaikki tulot eivät näy verotuksen julkisissa tiedoissa – yli miljoonan tienanneita lähes kolmannes enemmän

Verohallinto julkaisee vuoden 2024 tuloverotuksen julkiset tiedot keskiviikkona 12. marraskuuta. Julkisissa verotiedoissa eivät näy henkilön kaikki tulot: esimerkiksi mahdolliset verovapaat etuudet, pääomatulojen verovapaat osuudet ja korkotulot jäävät tietojen ulkopuolelle. Myös vähennykset pienentävät julkisissa tiedoissa näkyvää tuloa.

Nuoret tahtovat laivalle perheestään eniten äidin kanssa, vähiten isän kanssa

Suomalaisnuoret lähtevät laivalle mieluiten kumppaninsa kanssa. Yli puolet, 54 prosenttia, vastaajista risteilee mieluiten kumppaninsa seurassa. Toiseksi suosituin seuralainen nuorille on oma äiti. Niin sanoo 18 prosenttia. Perheenjäsenistä äiti on suosituin risteilyseuralainen.

Miksi rikokset kiehtovat meitä?

Sami Lalou ja Antti Reini.

Kaikille avoin ja maksuton Tieteen lava -keskustelusarja jatkuu Turun kaupunginteatterin yleisölämpiössä keskiviikkona 12. marraskuuta, kun Tatu Hyttinen , Tero Vanhanen ja Laura Puumala keskustelevat rikosten kiehtovuudesta Päällikkö -näytelmän teemojen innoittamana.

Kymmenen kaupunkia kattaa kolme neljäsosaa kaikista Suomen pysäköintivirheistä

ParkkiPaten tilastot paljastavat eroja suomalaisten kaupunkien välillä. Oulussa tehdään ylivoimaisesti eniten pysäköintivirheitä, vaikka yleisessä turvattomuudessa Vantaa ja Turku johtavat synkkiä tilastoja. Helsinki puolestaan on pudonnut asukaslukuun suhteutettuna viidenneksi valvontamaksutilastoissa, kun taas Kuopio ja Pori erottuvat tilastoissa rauhallisimpina kaupunkeina.

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Ilmatieteen laitos: Sää muuttuu viikon mittaan talvisemmaksi koko maassa

Ilmatieteen laitoksen maanantaina 10. marraskuuta tekemän ennusteen mukaan sää muuttuu alkaneen viikon mittaan talvisemmaksi koko maassa. Maan pohjoisosassa tämä tietää runsasta lumisadetta, maan etelä- ja keskiosassa viikon loppua kohti laskevia lämpötiloja ja paikoin myös lumi- tai räntäsadetta.

SOL Pesulapalvelut Oy ostaa paimiolaisen Vistan Pesula Oy:n osakekannan

SOL Pesulapalvelut Oy:n toimitusjohtaja Maria Rantala (vas.), Solemo Oy:n toimitusjohtaja Peppi Kaira, Vistan Pesula Oy:n toimitusjohtaja Jari Mäkeläinen ja Lindström Oy:n Vice President Pasi Saarinen.

SOL Pesulapalvelut Oy ostaa Paimiossa toimivan Vistan Pesula Oy:n osakekannan. Samassa yhteydessä Lindström-konserniin kuuluva Comforta Oy ostaa Vistan Pesula Oy:n vuokratekstiililiiketoimintaan keskittyvät asiakkuudet. Kaupat allekirjoitettiin 10. marraskuuta ja ne vahvistetaan 1. huhtikuuta mennessä.

Turkulaiset Julia Siimento ja Saku Kaukinen Kokoomusnuorten liittohallitukseen

Kokoomuksen Nuorten Liiton liittokokous järjestettiin 7.–9. marraskuuta Jyväskylässä. Kokouksessa valittiin liitolle uusi puheenjohtajisto vuosille 2026–27 sekä liittohallitus vuodelle 2026. Liittohallitukseen valittiin kaksi turkulaista: Saku Kaukinen ja Julia Siimento , jotka ovat viime vuosina toimineet keskeisissä rooleissa Varsinais-Suomen Kokoomusnuorissa.

Alhainen ajonopeus auttaa, kun musta jää yllättää

Ennakointi on paras tapa varautua vaihtuviin tai haastaviin keliolosuhteisiin.

Kylmenevä sää tuo tullessaan mustan jään, jota saattaa syntyä, vaikka lämpötila olisi plussan puolella. Musta jää on muihin jäätyyppeihin verrattuna poikkeuksellisen liukasta ja vaikea havaita. Liikenneturva muistuttaa, että alhaisempi ajonopeus tuo kuljettajalle lisäaikaa havainnointiin.

OmaVerossa viikonlopun ja maanantain kestävä käyttökatko

Verohallinto tekee marraskuussa vuosittaisen järjestelmäpäivityksen, jonka vuoksi OmaVero on poissa käytöstä. Käyttökatkon aikana myös asiakaspalvelua on tarjolla vain rajoitetusti. Esimerkiksi verokortin tekeminen ei onnistu käyttökatkon aikana.

Kotitaloudet sijoittivat syyskuussa runsaasti lisää sijoitusrahastoihin

Suomalaiset kotitaloudet tekivät syyskuussa enemmän merkintöjä suomalaisiin sijoitusrahastoihin kuin lunastuksia niistä. Nettomääräisesti uusia sijoituksia tehtiin 376 miljoonan euron edestä, mikä on tilastointihistorian (vuodesta 2009 lähtien) suurin kuukauden aikana sijoitettu määrä. Tammi–syyskuun aikana sijoituksia on tehty 19 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

Viharikosepäilyjä jälleen ennätysmäärä

Poliisiammattikorkeakoulun vuosiselvitys kertoo, että epäiltyjen viharikosten määrä kasvoi edelleen viime vuonna. Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2024 -selvityksen mukaan poliisi kirjasi viime vuonna yhteensä 1 808 rikosilmoitusta, jotka määriteltiin epäillyiksi viharikoksiksi. Määrä on viharikosselvitysten historian suurin.

Väitös: Lapset eivät tartuta SARS-CoV-2 virusta aikuisia tehokkaammin – muissa hengitystieinfektioissa tartuttavuus lapsilla suurempaa

Jaakko Ahti.

Turun yliopistossa tarkastettu väitöskirjatutkimus osoittaa, että lapset ja aikuiset levittävät koronavirus SARS-CoV-2:a yhtä tehokkaasti. Sen sijaan koronanegatiivisiksi todetut hengitystieinfektiot levisivät herkemmin muihin perheenjäseniin lapsista. Tutkimus osoitti myös, että sylkinäyte havaitsi koronaviruspositiivisuuden yhtä herkästi kuin nenänielunäyte ja oli potilaalle mieluisampi näytteenottomenetelmä.

LähiTapiola Varsinais-Suomi tukee 50 000 eurolla lasten ja nuorten harrastuksia Turun Seudulla

LähiTapiola Varsinais-Suomi jakoi syksyn LähiLahjoitus-kampanjassa 50 000 euroa lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja hyvinvoinnin tukemiseen. LähiTapiola Varsinais-Suomen toimitusjohtaja Olli Aakula kertoo, että lahjoitus on osa yhtiön vastuullisuustyötä ja keino edistää oman kotiseudun lasten ja nuorten hyvinvointia.

Kaarinassa harjoitellaan evakuointia

Päivän aikana harjoitellaan muun muassa evakuoitujen henkilöiden vastaanottoa.

Kotimäen koululla Kaarinassa järjestetään Avun Ketju 2025 -valmiusharjoitus lauantaina 15. marraskuuta. Harjoitus järjestetään yhteistyössä Punaisen Ristin Turun seutukunnan paikallisosastojen, Kaarinan kaupungin ja Pelastakaa Lapset ry:n kanssa.

Anne-Maarit Vehosmaasta Turun KD:n puheenjohtaja

Turun Kristillisdemokraattien sääntömääräinen vuosikokous valitsi lauantaina 8. marraskuuta Anne-Maarit Vehosmaan paikallisosaston puheenjohtajaksi vuodelle 2026. Vuodesta 2021 osastoa johtanut Tommi Terä ei enää hakenut jatkokautta.

Irina ja Jore Marjaranta tähdittävät Laivaston soittokuntaa Logomossa

Laivaston soittokunta rokkaa Logomossa.

Laivaston soittokunta ja suomalaiset rocktähdet ovat yhteiskiertueella. Navy Rocks Suomi tarjoaa suomirockin parhaita paloja solisteinaan Irina ja Jore Marjaranta . Kaksikko tulkitsee hittejä Dingolta, Haloo Helsingiltä, Apulannalta, Yöltä ja Tehosekoittimelta. Lavalla menon takaa Laivaston soittokunnan suurrockbändi.

Urheilu

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.

Onni Helén nuorten maajoukkueen matkassa

Onni Helén.

TPS-kasvatti Onni Helén on valittu Pikkuhuuhkajien mukaan marraskuussa Turussa pelattaviin U21-ikäluokan EM-karsintapeleihin. 19-vuotias hyökkääjä iski Ykkösliigassa 14 maalia ja antoi seitsemän maaliin johtanutta syöttöä. Hän oli TPS:n paras maalintekijä. Helén oli isossa roolissa johdattamassa TPS:ää takaisin Veikkausliigaan, kun hän viimeisteli kaksiosaisissa liigakarsinnoissa kolme maalia KTP:n verkkoon.