Brunssille historian havinassa
Ruissalossa on paljon kauniita huviloita, joista useimpia pääsee ihailemaan vain etäisyyden päästä. Saaronniemessä sijaitseva pitsihuvila Villa Saaro on yksi yleisölle avoimista kohteista. Villa Saaro on vuonna 1850 rakennettu empire-tyylinen rakennus, jonka puinen veranta rakennettiin 1880-luvulla.
Aikoinaan kesäpäivästä ovat nauttineet myös presidentit Svinhufvud ja Mannerheim. Vanhojen valokuvien perusteella aamukahvia juotiin Villa Saaron parvekkeella, tietysti paksun sikarin kera. Nyt historiallisessa Villa Saarossa voi nauttia Mbakeryn runsaasta viikonloppubrunssista.
Mbakeryn yrittäjä Mikko Hietala otti haasteen innoissaan vastaan.
– Tämä oli ja on meille iso mahdollisuus päästä historialliseen taloon. Olemme kesän aikana opetelleet perusasioita, miten homma toimii. Edelliset yrittäjät ovat olleet suurena apuna, Hietala kiittelee.
Ruokailutiloja on kesän aikana pikkuhiljaa sisustettu ja kalustettu. Ystävät ja henkilökunta ovat osallistuneet yhteiseen projektiin ja tehneet porukalla tilaan sopivia löytöjä. Ajatuksena Hietalalla on nostaa Villa Saaro entiseen loistoonsa. Rettigin arkistoista, sekä museovirastolta onkin saatu paljon tietoa ja kuvia.
Tila on yhä muuttuva palapeli ja joka viikko tulee jotakin uutta. Pitsihuvilassa järjestetty ensimmäinen viikonloppubrunssi oli isompi menestys, kun osattiin kuvitella.
– Yrittäjän näkökulmasta tämä on ollut mahtavaa. Olemme yllättyneet positiivisesta vastaanotosta. Ensimmäisen brunssin jälkeen saimme paljon kiitoksia ja se palaute todella lämmitti sydäntä, Hietala sanoo.
Brunssi on runsas ja pääajatuksena on ”kaikille jotain”. Mbakery tarjoaa myös vaihtoehtona myös pelkkää kylmäpöytää ja syksyn aikana tulossa runsas kakkubuffa.
– Leipomotuotteethan ovat se meidän oma alue, ja teen tuotteet sillä perusteelle mitä itse söisin. Minun suosikkini brunssissa on laaja salaattipöytä ja kylmäpöytä. Nämä ovatkin sitten päällikkö Heidi Haapakosken käsialaa.
Haapakoski kertoo, että brunssilla on tarjolla kylmäpöydässä paljon erilaisia salaatteja, juustoja, leikkeleitä, hedelmiä ja erilaisia juurileipiä. Lämpimästä löytyy talon lihapullat, makkaraa, munakasta, pekonia ja kasvispaistosta.
– Jälkiruokana on meidän oma kakkubuffet ja gelatot. Mielestäni miljöö tekee ison osan meidän brunssista ja tietysti supehyvä jälkiruokatarjonta, Haapakoski sanoo.
Henriikka Fingerborg



















