Lapsen kehokuvaan vaikuttaa myös aikuisen roolimalli
Lapsen kehokuvaan voi vaikuttaa helposti myös hänen lähipiirissään olevien aikuisten katse omaa kehoa kohtaan. Lapsen arvokas keho -hanke kannustaa kaikkia aikuisia toimimaan kehorauhanturvaajina myös omissa rooleissaan.
– Aikuisen on hyvä miettiä, että mikä omassa toiminnassa on sellaista, mikä edistää lapsen kehorauhaa. Vai puhuuko itse omasta kehosta rumasti tai puristeleeko omia vatsamakkaroita inholla, kysyy Lapsen arvokas keho -hankkeen hankevastaava, toimintaterapeutti Essi Jokinen Perhekuntoutuskeskus Lausteelta.
Jokisen mielestä on tärkeää, että aikuinen toimii roolimallina, ja suhtautuu omaan kehoon sallivasti.
– Aina ei ole helppoa suhtautua positiivisesti omaan kehoonsa, mutta ainakin sallivasti voi. Se miten itse suhtaudumme kehoomme, niin se välittyy myös lapsille, hän toteaa.
Lapsen arvokas keho on Stean rahoittama kolmivuotinen hanke, josta on nyt viimeinen toimintavuosi meneillään.
– Olemme tarjonneet tukea perheille, jotka miettivät lapsen painonnousua. Pääosin toimintamme on suunnattu alakoululaisille, mutta myös viisivuotiaista ylöspäin, Jokinen kertoo.
Erilaisen toiminnan kautta on tarkoitus tehdä liikkumisesta ja yhdessäolosta tärkeä voimavara perheen arkeen.
– Meillä on sellainen lähestymistapa, että kaikenlaista tietoa on saatavilla, mutta se ei ole aina niin yksinkertaista soveltaa siihen omaan arkeen. Olemme heränneet miettimään että, miten ruoka, keho ja liikunta olisivat hyvänolon lähteitä sekä miten niiden kautta saadaan hyviä kokemuksia, Jokinen sanoo.
Jokisen mielestä on tärkeää, että lapsella on turvallisia aikuisia ympärillä, ja että yhdessä tekemisen kautta voidaan vahvistaa näitä tärkeitä ihmissuhteita.
– Juuri hankalimmissa elämäntilanteissa ihmistä auttavat eteenpäin suojaavat tekijät, kuten hyvät ihmissuhteet ja onnistumisen kokemukset sekä kokemus siitä, että on arvokas sellaisena kuin on, Jokinen kertoo.
Jos lapsia kiusataan koulussa, niin Jokinen toivoo, että koulussa on joku kenelle voi kertoa siitä.
– Varmasti monissa harrastuksissa ja kouluissa hoidetaan hienosti lasten kiusaamistapaukset. Meillä on lasten oma asiantuntijaraati, niin he ovat kertoneet, että aikuiset eivät kuitenkaan aina ota tosissaan heidän huoliaan, Jokinen kertoo.
Jokinen on kuullut lasten toivovan, että aikuiset eivät kuittaisi lasten kiusaamistapauksia.
– Yksi lapsi muisteli, että hän joskus kiukkuisena kiusasi muita, mutta hän olisi halunnut apua itse kiusaajana. Hän ei kuitenkaan saanut apua, ja hän ei osannut itsekseen vielä käsitellä tilannetta. Aikuiset voisivat kysyä lapselta, että onko kiusaamistilannetta käsitelty riittävästi, Jokinen vinkkaa.
Lapsen arvokas keho -hanke tarjoaa lapsen painonnousua miettiville perheille erilaista toimintaa.
– Ylläpidämme muun muassa suljettua ryhmää Facebookissa Perhe-elämää ja painohuolia, jota ylläpitävät meidän hankkeen työntekijät ja Sydänliiton Neuvokasperheen ammattilaiset. Siellä keskustelu on pysynyt hyvänä ja rakentavana. Netistä löytyy esimerkiksi Aikaorava-peli, jota voi pelata ulkona tai tarvittaessa sisälläkin, Jokinen kertoo.
5. lokakuuta lähtien alkaa Aartenetsijät-ryhmä 5–12-vuotiaille, joka toteutuu kolmena lauantaina Tuorlassa sekä kokkikerhon merkeissä parina arki-iltana.
– Mukaan mahtuu vielä perheitä. Siellä muun muassa kokkaillaan yhdessä luonnossa. Tarkoitus on, että vietetään mukavaa yhdessäoloa perheen kanssa, saadaan kivoja kokemuksia ulkoilusta ja otetaan oman perheen voimakuvia.
Marianne Rovio


















