Lotta Kilpinen löysi kivan ammatin alalta, joka ei kaikkia kiinnosta

Lotta Kilpinen iloitsee, että hänelle mieluisa ammatti työllistää hyvin. Lotta Kilpinen iloitsee, että hänelle mieluisa ammatti työllistää hyvin. Kuva: Marianne Rovio

TurkulainenLotta Kilpinen, 22, on löytänyt itseä kiinnostavan opinahjon sosionomin opiskelujen parissa Turun ammattikorkeakoulussa. Sosiaali- ja terveysalan työpaikat ovat olleet viime aikoina jopa negatiivisessa valossa, mutta Kilpisen mielestä hänen valitsemansa sosiaaliala on todella mielenkiintoista.

– Minusta on kiva olla töissä ihmisten parissa. Alalla on tarjolla hyvin paljon erilaisia mahdollisuuksia työllistyä, joten sekin on vain positiivinen asia, Kilpinen sanoo.

Kilpisen mielestä yksi alan valtteja on juurikin se moninaisuus, sillä ainakin hänen mielestä on kiva tehdä töitä erilaisten ihmisten parissa. Kilpinen kertoo valinneensa sosiaalialan kuitenkin sen takia, että hän haluaa tehdä yhteiskunnallisesti merkityksellistä työtä.

– Minusta sosiaalialalla tehdään todella tärkeää työtä, sillä on paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat elämäänsä erilaista tukea. Jos voin työni kautta olla avuksi, se on minulle se kaikkein tärkein asia, toista vuotta alaa opiskeleva Kilpinen sanoo.

Kilpinen oli kesätöissä Turussa Mehiläisen sosiaalipalveluissa, jonka kautta hän pääsi kosketukseen alaan kattavasti, sillä hän oli töissä neljän eri asiakasryhmän kanssa.

– Minulla oli todella hyvä mahdollisuus nähdä näin monta eri asiakasryhmää lyhyessä ajassa eli kuukauden aikana. Siellä sain tuntumaa niin mielenterveys- ja päihdeyksiköstä kuin lastensuojelun sekä kehitysvammaisten ja vanhusten palveluista, hän sanoo.

Alalla riittää töitä. Kesätöiden lisäksi Kilpinen on tehnyt kesän aikana keikkahommia päiväkodeissa.

– On paljon töitä tarjolla, ja nytkin otan töitä vastaan niin paljon kuin ehdin opiskelujen lomalla. Ja myös sitä kautta saan kunnon käytännön kokemusta, niin onhan se eri kuin lukea vain teoriakirjasta tietoa. Valmistuttuani sosionomiksi alalla on muutenkin todella paljon vaihtoehtoja, mitä voi tehdä.

Pian Kilpisen tulee valita osana opiskelujensa loppusuoraa, että mihin erikoistua alalla.

– En ole vielä varma mihin haluan erikoistua, mutta tällä hetkellä minua kiinnostaa erikoistua perheisiin tai lapsiin ja nuoriin.

Parhaillaan hän tekee keikkahommia opiskelujen ohella.

– Nyt kesällä lomailen myös hieman, jotta sitten taas on intoa ja energiaa tehdä töitä ja opiskella. Itsestä huolehtiminen ja palautuminen ovat erittäin tärkeää, jotta intoa riittää jatkossakin niin opiskeluihin kuin töihin, Kilpinen toteaa.

Hän ei ole katunut ammatinvalintaansa vielä kertaakaan.

– Ensin kävin lukion, jonka jälkeen pidin pari välivuotta ja olin töissä päiväkodissa. Mutta sosiaaliala on ainakin nyt se minun juttuni.

Marianne Rovio

Tekoälyä käyttäneiden osuus lähes tuplaantui vuodessa

Generatiivista tekoälyä viimeisen kolmen kuukauden aikana käyttäneiden osuus 16–89-vuotiaista oli jo 41 prosenttia tänä vuonna, kun se vuosi sitten oli 23 prosenttia. Nousua nähtiin kaikissa ikäryhmissä.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Ispoisten puistotien ja Rykmentintien risteyksessä

Ispoisten puistotien ja Rykmentintien risteysalueella tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä 12.–14. marraskuuta. Yksi ajokaista onpois käytöstä.

Diabetesbarometri: Luottamus hoidon saatavuuteen ja tukeen heikentynyt

Monen diabetesta sairastavan arki on muuttunut aiempaa kuormittavammaksi. Osa ei pääse hoitoon silloin, kun olisi tarve. Kontrollikäynnit venyvät ja hoitokontakti harvenee.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Ihalantiellä Raisiossa

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Ihalantie 28:n kohdalla Raisiossa 12.–26. marraskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä.

Eurojackpotissa perjantaina jaossa 18 miljoonaa

Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina on jaossa noin 18 miljoonan päävoitto.

EVA: Veropäivä nähdään turhana mediakarnevaalina

Vaikka enemmistöä suomalaisista omien verotietojen julkisuus ei haittaa, pidetään verotietojen julkistamista turhana mediakarnevaalina, joka palvelee lähinnä kansalaisten tirkistelynhalua, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n syksyn Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Turku velkaantuu vauhdilla

Talousjohtaja Valtteri Mikkola ja pormestari Piia Elo (sd.) kertoivat ensi vuoden talousarvioesityksen linjauksista.

Turun kaupunki laatii talousarviota ensi kertaa pormestari Piia Elon (sd.) johdolla. Kesällä saatiin aikaiseksi pormestarisopimus, jossa ovat mukana valtuuston kaikki poliittiset ryhmät. Jääminen pois sopimuksesta tarkoittaisi vaikutusmahdollisuuksien menettämistä. Sopimus vaikuttaa luottamushenkilöpaikkojen jakoon. Jos haluaa vaikuttaa, tarvitaan paikkoja kaupunginhallituksessa, lautakunnissa ja johtokunnissa.

Yrittäjät: EU-tuomioistuimen ratkaisu ei rajoita palkoista sopimista

EU-tuomioistuin antoi 11. marraskuuta ratkaisun vähimmäispalkkadirektiivistä. Tuomioistuin kumosi direktiivin osittain.

Stina Siikonen ja Mikko Rantanen ehdolla Varsinais-Suomen Yrittäjien johtoon

Mikko Rantanen.

Stina Siikonen Salosta ja Mikko Rantanen Turusta ovat ilmoittautuneet ehdolle Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Suomen Yrittäjien aluejärjestö valitsee puheenjohtajan vuosikokouksessa 3. joulukuuta.

Finnlines-yhtiön liiketulos kohentui selvästi

Finnlines-konsernin liikevaihto oli tammi–syyskuussa oli 547,1 (547,2 vuonna 2024) miljoonaa euroa. Tulos ennen korkoja ja veroja (EBIT) oli 74,5 (72,3) miljoonaa euroa. Viime vuoden tulos sisältää liiketoiminnan muihin tuottoihin kirjatut kolmen aluksen myyntivoitot. Operatiivinen liiketulos parani edellisvuodesta 17,6 miljoonaa euroa. Raportointikauden tulos oli 68,4 (52,1) miljoonaa euroa.

Kysely: Kausivalot voivat syttyä, kun illat pimenevät

Kausivalot voivat syttyä pihoilla ja parvekkeilla heti iltojen pimetessä tai viimeistään marraskuussa. Sopiva aika jouluvalojen sammuttamiseen on loppiainen tai helmikuun alku, mutta kausivaloja voi pitää päällä vaikka läpi vuoden.

Painava sähköauto vaatii tarkkuutta renkaiden valinnassa

Talvi voi tuoda sähköautoilijalle erityisiä vaaranpaikkoja, jotka liittyvät renkaiden valintaan ja ajotapaan. Oikeilla rengasvalinnoilla voi ehkäistä vahinkoja ja parantaa liikenneturvallisuutta merkittävästi.

Eurobarometri: Huoli elintarvikkeiden mikromuoveista lisääntynyt Suomessa

EU-kansalaisten mielipiteitä luotaavan kyselyn mukaan kansalaisten huoli elintarvikkeiden mikromuoveista on lisääntynyt Suomessa. Eurobarometrin mukaan suomalaisvastaajista 51 prosenttia kokee ruoasta löytyvät mikromuovit suurimmaksi elintarviketurvallisuuden huolenaiheeksi ja 90 prosenttia kertoo ainakin kuulleensa aiheesta. Mikromuovihuolen osalta kasvua edellisestä, kolmen vuoden takaisesta kyselystä on 11 prosenttiyksikköä.

Kysely: Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, mutta vain harva valmis maksamaan siitä enemmän

Suomalaisista yli puolet suhtautuu myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, selviää tuoreesta Sähköistyvä Suomi -kyselytutkimuksesta. Samalla suomalaisia huolestuttaa vaikutukset sähkön hintaan ja kotitalouksien eriarvoistumiseen, kulutuksesta ollaan kuitenkin valmiita joustamaan. Sähköistämisellä tarkoitetaan siirtymistä fossiilisista energialähteistä fossiilivapaaseen sähköön yhteiskunnan eri sektoreilla.

Tuloverojen määrä kasvoi mutta kasvu hidastui viime vuonna

Tuloverojen yhteismäärä (henkilöiden tuloverot ja yhteisöverot) oli viime vuonna 45,1 miljardia euroa, eli 1,3 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2023 (+2,9 %). Keskimäärin suurimmat veronpalautukset maksettiin Kauniaisissa. Vuoden 2024 henkilö- ja yhteisöverotuksen verotiedot tulevat julkisiksi keskiviikkona 12. marraskuuta.

Vuokraskuuteilla ei jatkossa ajeta Turussa viikonloppuöisin

Mikroliikkumisen ongelmakohtiin pyritään jatkossa puuttumaan kansallisen lainsäädännön avulla. Liikennepalvelulakiin 1. elokuuta voimaan tulleiden muutosten myötä kuntien on myönnettävä mikroliikennepalveluiden tarjoajille mikroliikennelupa. Turun kaupunki ottaa mikroliikenneluvan käyttöön 1. tammikuuta alkaen.

Nukketeatteri Kas Kummaa! täyttää 20 vuotta

Kaija Vähä-Vahe-Hirvilahti (vas.) ja Kirsi Koskinen.

Turun ja Kaarinan seurakuntien nukketeatteri Kas Kummaa! täyttää 20 vuotta. Kahden vuosikymmenen aikana yli 20 000 turkulaista ja kaarinalaista lasta ja aikuista on nähnyt heidän esityksiään ja päässyt osalliseksi nukketeatterin taiasta.

Urheilu

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.