Missäs oot?: Taiteiden yötä koordinoimassa
Tavoitimme Taiteiden yötä koordinoivan Sami Palsion perjantaina kello 12.30.
Missäs oot?
– Taiteiden yön valmisteluiden kimpussa.
Missä vaiheessa järjestelyt ovat?
– Nyt on ne kaikkein kiivaimmat vaiheet. Kaikkein hektisintä on näin muutama päivä ennen h-hetkeä, kun kaikki viimeisetkin havahtuvat, että heilläkin on jotain tapahtumia suunnitteilla. Ensimmäiset ovat ilmoittaneet tapahtumansa jo hyvissä ajoin keväällä ja kesällä, mutta paljon tulee tapahtumia aivan viimeisinä päivinäkin.
Kuinka paljon tänä vuonna Taiteiden yössä on tapahtumia?
– Näyttää siltä, että mennään aivan ennätysvuoden lukemiin. Kun Taiteiden yö täytti 30 vuotta, tapahtumia oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Nyt kun Taitaiden yö järjestetään 35:nnnen kerran, päästään suunnilleen samaan lukemaan. Se on myös ilahduttavaa, että tapahtumia on pitkin päivää aamusta alkaen, eli myös perheet pääsevät hyvin osalliseksi Taiteiden yöstä. Tapahtumia on myös joka puolella kaupunkia.
Mistä luulet, että näin suuri kiinnostus Taiteiden yötä kohtaan johtuu?
– Yksi syy on varmasti Taiteiden yön hyvä brändi. Se on tapahtuma, joka houkuttelee suuren määrän sellaisiakin turkulaisia liikkeelle, jotka eivät ole kulttuuritapahtumien suurkuluttajia. Toinen syy on se, että meille kelpaa kaikenlaiset tapahtumat, eli meillä ei karsita tapahtumia, mikä lisää monimuotoisuutta. Taiteiden yötä myös arvostetaan Turussa sen vuoksi, että se on pisimpään yhtäjaksoisesti järjestetty Taiteiden yö.
Ilkka Lappi
















