Valasrannan legendaarinen tanssilava vetää edelleen
Valasrannan legendaarinen tanssilava löytyy entisen Yläneen kunnan mailta aivan Pyhäjärven etelärannalta. Tanssilavan juuret ulottuvat 1950-luvun iskelmien Suomeen, mutta Ola Laihon suunnittelema nykyinen lasiseinäinen lavarakennus valmistui vuonna 1968. Valasrannan postikorttimaisema on kuin luotu kesäisen tanssi-illan miljööksi. Kauniin paikan omistaa Yläneen Kirkonkylän VPK.
– Valasranta on perinteinen lavatanssipaikka, täällä on tanssittu jo vuodesta 1955 asti. Onhan tämä myös paikallinen ylpeydenaihe. Haluamme olla matalan kynnyksen viihdekeskus, jossa niin yleisö kuin esiintyjätkin viihtyvät, Laura Toivonen tiivistää osuvasti.
Toivonen johtaa Valasrannan kuusihenkistä huvitoimikuntaa, joka vastaa paikan pyörittämisestä ja sen ohjelmasta, Tanssilavan sesonki kantaa toukokuusta aina syyskuun lopulle. Valasrannan ykköstuote on vauhdikkaat lauantaitanssit, jolloin pannaan jalalla koreasti suomalaisten iskelmätähtien tahdittamana. Lauantaitanssi-illan pyörittämiseen tarvitaan toimihenkilöitä, joita Valasrannan riveissä noin 60 henkilöä. Osa on paikallisia ihmisiä, osa tulee kauempaakin. Homma perustuu pääasiassa talkootyöhön.
Valasrannan seuraavan kauden ohjelmisto lyödään lukkoon jo edellisvuoden ja talvikauden aikana. Kaikki tapahtumapaikat ottivat lujia iskuja pahimpaan korona-aikaan, mutta nyt on täysin eri ääni kellossa. Toivosen mukaan liian moni lavatanssikonkari putosi koronan myötä kyydistä, mutta tilalle on onneksi kasvanut myös uutta sukupolvea.
– Haluamme pitää suhteellisen pitkästä sesongista kiinni. Koronan jälkeen meno on piristynyt ja olemme saaneet paljon myös nuorta porukkaa mukaan. Sosiaalinen media on korvannut tiedon välityskanavana television ja radion. Sieltä on löytynyt eri tanssimalleja nuorille, Toivonen on pannut merkille.
Valasrannassa valmistaudutaan jo Suomen suurimpaan seuratanssileiriin, joka jysähtää käytiin heinäkuun 19. päivänä. Valasrannasta löytyy lääniä missä tanssia, sillä käytössä on neljä eri tanssilattiaa. Leiri levittäytyy vielä muuallekin Yläneelle.
– Vuokraamme tilat tanssileirille. Tapahtumalla on iso merkitys koko Yläneelle, sillä alueen asukasmäärä tuplaantuu leirin ajaksi, Toivonen tietää.
Hyöty on molemminpuolista ja Valasranta tarjoaa auttavaa kättään myös leirin järjestäjille. Synergia toimii myös siten, että tanssileiri poikii uutta asiakaskuntaa Valasrantaan. Talossa on itsenäinen ravintoloitsija, joka palvelee alueella koko sesongin ajan. Janoa voi sammutella monin eri keinoin, ja grillikioskissa on klassikon ainekset.
– Jokainen yrittäjä tuo jotain uutta ja omaa, mutta makkaraperunat ovat ja pysyvät listalla. Meillä oli juhannuksena paljon nuoria juhlimassa, mutta ei minkäänlaisia järjestyshäiriöitä, Toivonen kiittelee.
– Toivon, että kaiken ikäiset ja erilaiset ihmiset löytäisivät meille. Eivät kaikki ole mitään pro-tanssijoita, ja voihan meillä viihtyä ihan tanssimattakin, hän hymyilee perään.
Heikki Möttönen