Turkulainen Nasin Ebrahim haluaa olla roolimalli kaapatuille tyttärilleen
TurkulaisenNasrin Ebrahimin, 29, ääni kuuluu Kaisa Rastimon ohjaamassa Nasrin’s Voicessa. Turussa huhtikuussa ensi-ltansa saanut dokumenttielokuva kertoo muun muassa siitä, miten Ebrahim meni 13-vuotiaana naimisiin ihmissalakuljettajan kanssa. Nyt Ebrahim taistelee, että hän saa avioeron jälkeen miehen kaappaamat kolme lastaan takaisin.
– 13-vuotiaana vanhemmat antoivat minulle luvan mennä naimisiin. En silloin osannut niin pienenä ajatella, että tässä on jotain väärää, Ebrahim kertoo.
Ebrahimilla on kauneushoitola N.V. Beauty & Barber Salon, Turussa Kauppiaskadulla. Työnteon myötä hän säästää myös rahaa oikeudenkäyntikuluihin. Sillä prosessi on pitkä.
– On todella vaikeaa saada ex-mieheni rikoksistaan tuomiolle, sillä hän ei ole esiintynyt oikealla nimellään Suomessa. Hänen kotimaassaan Irakissa myös minulla ulkomaalaisena ja naisena ei ole kovin paljon mahdollista vaikuttaa yhtään mihinkään, Ebrahim kertoo.
Iranissa syntynyt Ebrahim tuli nuorena Suomeen entisen miehensä salakuljettajamana 16-vuotiaana.
– Ensin tulin Kreikkaan, sitten sieltä menin Irakiin ja lopulta Suomeen. Ex-mieheni käski minun hakea turvapaikkaa Suomessa.
Kreikassa hänen entinen miehensä salakuljetti ihmisiä Kreikasta Eurooppaan.
– En ymmärtänyt silloin kunnolla, että millaisia rikoksia hän oikein tekee salakuljettaessaan ihmisiä. Vuonna 2010 sain ensimmäisen lapseni Kreikassa juuri täytettyäni 15 vuotta, hän kertoo.
Kun Ebrahim oli asunut jonkun aikaa Suomessa, hän alkoi huomata, ettei naisen tarvitse olla mikään palvelija.
– Huomasin, että Suomessa naisella on paljon enemmän oikeuksia, ja halusin myös itse olla itsenäisempi, hän kertoo.
Ebrahim tajusi myös, että kummallista on se, että miten ihmeessä vanhemmat ovat suostuneet häihin hänen ollessa vielä lapsi.
– Isälle merkitsee eniten hänen nimensä kunnia, ja se että sai annettua tyttärensä tälle hänen sukulaismiehelleen, hän toteaa.
Ebrahim erosi miehestään vuonna 2017. Sitten he sopivat lastensuojelun kautta, että mies saa nähdä lapsiaan. Mutta lapsia ei enää kotonaan näkynyt 2. maaliskuuta 2018 järjestetyn isätapaamisen jälkeen.
– Hän vei ne kostoksi suoraan laivalle ja pois maasta. En ole ainut kenelle näin on käynyt, sillä Turussa on lisäkseni muitakin naisia, joiden lapset kaapattu esimerkiksi juuri Irakiin.
Ebrahimin ja hänen entisen miehen sukulaisten mielestä lapset kuuluvat isälle naisen erotettua. Lapsiaan Ebrahim on saanut tavata hetken kerrallaan Irakin lastensuojelun kautta.
– Viimeksi menin suoraan heidän luokseen, sillä he ovat paljon isovanhempiensa luona. Vanhin tyttäreni on lähes palvelija siellä, koska ex-mieheni vanhemmat eivät enää pärjää hyvin kotiaskareiden parissa.
Ebrahim halusi kertoa tarinansa dokumentissa, koska hän uskoo, että aihe tarvitsee kasvoja. Lisäksi hän haluaa olla hyvä roolimalli kolmelle tyttärelleen.
– Minua pelottaa, että ex-mieheni naittaa myös omat tyttärensä lapsena. Haluan olla tyttärilleni vahvan naisen malli. Haluan heille hyvän tulevaisuuden, ja että he voisivat opiskella.
Ebrahimin mielestä on todella tärkeää, että nainen on taloudellisesti riippumaton miehestä.
– Näin kukaan ei voi alistaa sinua, ja pitää palvelijanaan. Naisen ei koskaan kannata uhrata omaa elämäänsä miehelle. On todella tärkeää olla mukana työelämässä ja panostaa omaan uraan.
Marianne Rovio












