Lähes sillitön salaattikonsertti tulee taas
Turun oopperataide ry esittää Lähes sillittömät salaattikonsertit tiistaina 4. kesäkuuta ja keskiviikkona 5. kesäkuuta kello 18. Konserttien operetti- ja oopperaohjelmisto koostuu muun muassa teoksista Tosca, Romeo & Juliette ja Helmenkalastajat. Lähes sillittömät oopperakonsertit ovat jo perinteeksi muodostunut kesänavaus laulumusiikin ystäville.
Konserttien musiikinjohdosta vastaavat Katriina Virta ja Anna Tuukkanen. Esiintyjinä nähdään Turun oopperakuoro, Turun konservatorion nuorten lauluryhmä ja trio sekä solisteina tenori Teemu Mustonen ja mezzosopraano Katriina Virta. Tiistaina 4. kesäkuuta solistina esiintyy lisäksi sopraano Kirsti Tuominen ja keskiviikkona 5. kesäkuuta baritoni Torsti Pirkkanen. Molemmissa konserteissa pianistina on Henna Linko ja djembeä soittaa Tea Palmu.
Konserttien aikana yleisö pääsee nauttimaan monipuolisen musiikin lisäksi salaattinoutopöydän antimista.
Salaattikonserteissa kuullaan myös maistiaisia ensi tammikuussa kantaesitettävästä romanttisesta musiikkikomediasta Lemmenvirasto. Salaattikonserttien esiintyjistä moni on mukana näytelmässä. Sen päärooleissa ovat näyttelijä Tarja Hemminki ja tenori Teemu Mustonen. Sillittömissä salaattikonserteissa kuullaan näytelmästä muun muassa Anna Tuukkasen sovittama kansanlaulu ja Katriina Virran säveltämä nykyjenkka. Tuukkanen ja Virta vastaavat yhdessä näytelmän käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Teos saa kantaesityksensä ravintola Submarinassa perjantaina 10. tammikuuta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)















