Kiireellinen sijoitus on lastensuojelujärjestelmän hätäjarru, joka otetaan usein käyttöön pitkään jatkuneen tilanteen pysäyttämiseksi. Taustalla on keskimäärin neljän vuoden asiakkuus lastensuojelussa, ja kiireellinen sijoitus on osa laajempaa kokonaisuutta. Intervention tarve tulee harvoin täysin yllättäen ja sen käyttöön liittyy myös suunnitelmallisuutta.

Sosiaalityön väitöskirjatutkija, valtiotieteiden lisensiaatti Anssi Lähde tutki tuoreessa väitöskirjassaan lastensuojelun kiireellistä sijoitusta. Se on lastensuojelun toimenpide, joka voidaan ottaa käyttöön lapsen terveyden ja kehityksen ollessa välittömästi uhattuna. Sijoitus kestää ensimmäisellä päätöksellä 30 vuorokautta ja sillä on samat oikeusvaikutukset kuin huostaanotolla.

Kiireellisten sijoitusten määrä on ollut selkeässä kasvussa nykyisen lastensuojelulain voimassaolon aikana. Vuonna 2007 lastensuojelussa otettiin kiireellisesti huostaan 2000 lasta, kun taas vuonna 2022 sijoitettiin kiireellisesti 4498 lasta.

– Kiireellisessä sijoituksessa on havaittu kehitystä, joka ei ole järjestelmälle asetettujen, ehkäisevää työotetta korostavien tavoitteiden mukaista. 1990-luvulta lähtien sijoitusten määrä on kymmenkertaistunut. Sosiaali- ja terveysjärjestelmässä on poikkeuksellista, että tahdonvastaisten toimenpiteiden käyttö on 2000-luvulla lisääntynyt, Lähde kertoo tiedotteessa.

Väitöskirjan tutkimusaineistona Lähde käytti kahden kaupungin lastensuojelun tapausasiakirjoja ja ammattilaisten haastatteluja. Aineisto kerättiin koronapandemian aikana runsaassa kahdessa vuodessa. Tuloksena syntyi pysäytyskuva, joka valottaa lastensuojelutyön ydintä 2020-luvun Suomessa. Sijoitusten lisääntymiselle löytyy syitä sekä järjestelmän ulkopuolelta että sen sisältä.

Kiireelliset sijoitukset painottuvat pitkiin asiakkuuksiin ja teini-ikäisiin lapsiin. Monilla asiakkailla ongelmat ovat muuttaneet muotoaan vuosien kuluessa: esimerkiksi vanhemman päihde- ja mielenterveysongelmien taakka siirtyy vähitellen lapsen taakaksi. Lisäksi asiakkaaksi suostuminen on usein kamppailun takana, sillä ihmiset ovat yhä tarkempia yksityisyydestään ja autonomiastaan.

Lähde muistuttaa, että kiireellinen sijoitus on pakkokeino, joka on ensisijaisesti kontrollitehtävä eikä tukimuoto. Sitä käytetään pysäytyksenä, ja sijoitus mahdollistaa rajoittamistoimenpiteet.

– Kiireellinen sijoitus tulee paremmin ymmärretyksi, kun sitä ei kätketä tuen ja kontrollin väliseen harmaaseen maastoon, hän sanoo.

Kiireellisten sijoitusten korostunut asema lastensuojelussa on avohuoltopainotteisen mallin kääntöpuoli. Järjestelmä on kehittynyt sallivan individualismin suuntaan, mutta mallilla on rajansa: tahdonvastaisia toimenpiteitä tarvitaan aiempaa enemmän. Itse avun saaminen perille – lapselle saakka – kestää järjestelmässä usein pitkään.

Kiireelliseen sijoitukseen johtaneiden tilanteiden lisäksi Lähde tutki asiakasprosessin johtamista intervention yhteydessä. Koska sijoitukset ovat kiireellisiä, muokkautuvat ne johtamisen kannalta pelkistetyiksi ja asiakkaan näkökulmasta välillä sekaviksi. Sosiaalityön ihanne asiakaslähtöisyydestä ei myöskään aina toteudu, kun ratkaisut on tehtävä nopeasti ja sijoitukset on keskitetty vastaanottoyksiköihin.

Usein päätöksen sijoituksesta tekee viikonloppuna vain prosessissa vieraileva sosiaalipäivystys. Sijoitus aiheuttaa kriisin keskellä uuden kriisin, jota vastaanottoyksiköt työstävät. Perheen on näissä tilanteissa vaikea hahmottaa, keitä nämä kaikki ihmiset ovat. Vastuusosiaalityöntekijä saattaa tulla paikalle vasta sijoituksen puolivälissä.

Johtamistilanteina kiireelliset sijoitukset ovat neljän tyyppisiä, ja vastuusosiaalityöntekijän rooli niissä vaihtelee. Hän ei aina johda tilanteita, vaan sopeuttaa toimintansa tehdyn päätöksen mukaan. Tilanteet eivät ole suoranaisesti johdettavissa, vaan kyse on yhteen saattamisesta ja koordinaatiosta, ”junailusta”. Lisäksi tutkimuksessa tuli esille, että sosiaalityöntekijöiden johtamisvalmiudet kaipaavat vahvistamista, sillä ne eivät nouse ammatista itsestään tai koulutuksesta.

Lähteen mukaan lastensuojelun uudistamisen kannalta keskeinen kysymys on, että halutaanko lisätä samaa vai tehdä jotakin toisin. Hän sanoo, että järjestelmän muutosehdotusten tulisi tulla sisältäpäin.

– Suomeen on rantautunut brittiläistyylinen syyllistämiskulttuuri, mikä tekee toimintakulttuurista entistä sumeampaa ja vaikeasti hallittavaa. Ammattilaiset ovat valmiiksi puolustusasemissa, ja itsekritiikki on vähäistä. Viheliäisen ongelman luonteeseen kuuluu sen ymmärtäminen, että mikään auttamisjärjestelmä ei ole niin totaalinen, että se poistaisi esimerkiksi lasten kaltoinkohtelun ilmiönä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö järjestelmä voisi toimia nykyistä paremmin.

Hallitus on kirjannut ohjelmaansa lastensuojelun lainsäädännön kokonaisuudistuksen. Lähteen mukaan sillä on jo kiire, jos hallitus aikoo toteuttaa uudistuksen kahdessa vuodessa.

– Kirjaus on varsin niukka ja sisältää kaksi eri asiaa. Puhutaan rajoitustoimien käytön edellytyksistä ja avohuollon vahvistamisesta. Avohuoltopainotteisuus on ollut yksiselitteinen tavoite vuodesta 1983 lähtien. Rajoitustoimenpiteistä taas on nykyisessä laissa kokonainen luku ja säätely on koko ajan tarkentunut niin, että pykäliä on nyt kahdeksantoista. Kirjauksesta on mahdotonta hahmottaa mitään kokonaisuutta, jota ryhdyttäisiin korjaamaan.

– Kaikki lastensuojelulain uudistukset ovat 1980-luvulta lähtien olleet saman suuntaisia: on lisätty oikeudellista sääntelyä ja tarkennettu asiakasprosessia, painotettu avohuoltoa ja ennaltaehkäisyä. Kehityksen suuntaa, eli sijoitusten lisääntymistä, ei kuitenkaan ole saatu käännettyä, Lähde sanoo.

Lähde esittää väitöskirjansa Pelkistettyä todellisuutta – kiireellinen sijoitus ja asiakasprosessin johtaminen julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 5. huhtikuuta kello 12 (Turun yliopisto, Publicum, Pub2-luentosali, Assistentinkatu 7).

Vastaväittäjänä on dosentti ja kehittämispäällikkö Laura Yliruka (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) ja kustoksena professori Johanna Kallio (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on sosiaalityö.

Väitöskirja on yliopiston julkaisuarkistossa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)