Suomen vienti Venäjälle ja Keski-Aasiaan romahti 68,9 prosenttia kahdessa vuodessa

Eurostatin ulkomaankauppatilastoista selviää, että Suomen osuus EU-maiden viennistä Venäjälle ja Keski-Aasiaan oli vuonna 2021 vielä 3,9 prosenttia, mutta vuonna 2023 osuus oli enää 1,9 prosenttia. Tilastojen perusteella suomalaiset yritykset ovat vähentäneet vientiä itään huomattavasti enemmän kuin EU-maiden yritykset keskimäärin.

Kahdessa vuodessa EU-vienti Venäjälle on supistunut 50,9 miljardia euroa, kun EU-maiden vienti Keski-Aasiaan kasvoi samalla ajanjaksolla 14,0 miljardia euroa. Keski-Aasiaan on katsottu kuuluvaksi Kazakstan, Kirgisia, Georgia, Armenia, Turkmenistan ja Uzbekistan.

EU-maiden vienti Venäjälle laski 57,0 prosenttia kahdessa vuodessa, mutta neljä EU-jäsenmaata kulki vastavirtaan jopa kasvattaen vientiään sekä Venäjälle että Keski-Aasiaan. Nämä maat olivat Slovenia, Bulgaria, Latvia ja Kroatia. Suomi vähensi vientiään Venäjälle ja Keski-Aasiaan kahdessa vuodessa 68,9 prosentilla, mikä oli EU-maista kolmanneksi eniten.

Ulkomaankauppatilastoihin kirjataan kaikki Suomen rajan yli tapahtunut vienti yritysten kotipaikasta riippumatta. Vuonna 2021 Suomesta Venäjälle ja Keski-Aasiaan vieneistä yrityksistä suomalaisyritysten osuus oli kaksikolmasosaa ja ulkomaalaisten toimijoiden osuus kolmasosa. Heinä-elokuussa 2023 suhteet olivat vaihtuneet ja ulkomaalaisten toimijoiden osuus oli jopa 60 prosenttia. Ulkomaalaisten toimijoiden vienti Suomesta itään oli vahvasti sidoksissa maantiekuljetuksiin Suomesta itämaarajan yli.

– Tilastotietojen perusteella ja ulkomaankaupan näkökulmasta suomalaisten yritysten viennille maantiekuljetuksina itään ei ole toistaiseksi tarvetta, analysoi tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä tiedotteessa.

Vuonna 2021 Suomi vei tavaraa Venäjälle ja Keski-Aasiaan 3,9 miljardin euron arvosta, kun vuonna 2022 vastaava arvo oli 2,5 miljardia euroa. Vuonna 2022 viennin lasku oli 37,2 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Vuonna 2023 Suomi vei tavaraa Venäjälle ja Keski-Aasiaan 1,2 miljardin euron arvosta, joten laskua oli 50,5 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna ja 68,9 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna. Suomen viennin lasku Venäjälle ja Keski-Aasiaan oli tuplasti suurempi vuosien 2023 ja 2021 välillä verrattuna EU-maiden viennin laskuun samalla ajanjaksolla.

– Ulkomaankauppatilastojen perusteella suomalaiset yritykset ovat vähentäneet vientiä itään huomattavasti enemmän kuin EU-maiden yritykset keskimäärin. Kiitän tässä yhteydessä vastuullisuudesta suomalaisia yrityksiä, sanoo Penttilä.

Vientiä ei tilastoida alkuperämaittain. Tämän vuoksi tilastoja tulkittaessa pitää ensin arvioida Suomen viennistä se osuus, missä viennin alkuperämaana on Suomi ennen kuin Suomen vientitilastoja voidaan vertailla toisen maan tuontitilastoihin. Esimerkiksi vuoden 2022 Tullin jälleenvientitilaston perusteella karkeasti viidennes Suomen viennistä itään oli alkuperältään ei-suomalaista, joten vertailtaessa toisen maan tuontitilastoon, pitää Suomen viennistä poistaa viidennes ennen vertailua. Näin tulee tehdä muun muassa, jos halutaan verrata Suomen vientitilastoihin kirjattua vientiä ja Keski-Aasian maiden tuontitilastoihin kirjattua tuontia Suomesta, jossa alkuperämaaksi on ilmoitettu Suomi.

Suomen ja Keski-Aasian maiden ulkomaankauppatilastoja voi vertailla tämän periaatteen pohjalta. Alkuperältään suomalaisten tavaroiden Suomen viennin ja Kazakstanin tuonnin tilastoero vuonna 2022 oli noin 50 miljoonaa dollaria, joka oli 24 prosenttia Suomen viennistä Kazakstaniin.

Alkuperältään suomalaisten tavaroiden Suomen viennin ja Kirgisian tuonnin tilastoero vuonna 2022 oli noin 21 miljoonaa dollaria, joka oli 78 prosenttia Suomen viennistä Kirgisiaan.

Alkuperältään suomalaisten tavaroiden Suomen viennin ja Armenian tuonnin tilastoero vuonna 2022 oli reilu miljoona dollaria, joka oli neljä prosenttia Suomen viennistä Armeniaan.

Peilivertailun perusteella tarkasteltuna Suomen vienti ja Keski-Aasian tuonti, kun molemmissa alkuperämaana on Suomi, tilastoerot ovat melko pienet, kun huomioidaan tilastomenetelmien erot. Tilastovertailuiden perusteella Venäjä on teoriassa ehkä korvannut Suomesta tuontiaan vain muutaman prosenttiyksikön verran Keski-Aasian maita hyödyntämällä. Toisaalta vuonna 2022 Armenia, Kazakstan ja Kirgisia yhteensä kasvattivat vientiään Venäjälle neljällä miljardilla dollarilla (+49% v/v). Tilastovertailujen perusteella ei kuitenkaan voida tehdä johtopäätöksiä siitä, onko osa EU-maista Keski-Aasiaan viedyistä vientitavaroista päätynyt jälleenvientinä Venäjälle.

– Julkisuudessa maiden välisten ulkomaankauppatilastojen eroja on aiemmin tuotu esille ilman menetelmällisten erojen huomiointia. Tilastoerot Suomen ja Keski-Aasian maiden välillä ovat pääosin menetelmällisiä, mutta selittämätöntäkin tilastoeroa löytyy. Venäjä ei ole julkaissut ulkomaankauppatilastojaan vuosina 2022–23, joten viimeisin rajanaapureiden välinen tilastojen peilivertailu tehtiin loppuvuonna 2021, kertoo Penttilä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Vaakahuoneesta tulossa leipomo, ravintola ja sauna

Turun kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 8. kesäkuuta Vaakahuoneen liikkeenluovuskilpailun voittajaksi ehdotuksen ”Kätketty puutarha”. Voittajasuunnitelma sisältää leipomon, ravintolan ja erilliset saunatilat. Raadin mukaan suunnitelma on kilpailun tavoitteiden mukainen ja sen uudisosan mittakaava, materiaalit ja muotokieli korostavat onnistuneesti Vaakahuoneen rakennusta.

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Pönttölintujen pesinnät sujuneet hyvin

BirdLifen viikonloppuna järjestämässä Pönttöbongaus-tapahtumassa pesintöjä todettiin 55 prosentissa pöntöistä. Se on neljänneksi eniten vuodesta 2013 alkaen järjestetyn Pönttöbongauksen historiassa. Alustavat tiedot perustuvat noin 3 300 paikan ja 25 000 pöntön havaintoihin.

Turun Vanhakaupunki juhlii jälleen lauantaina

Turun Vanhakaupunki juhlii 13. kesäkuuta. Historiallisiin kortteleihin, puistoihin ja kulttuuritiloihin levittäytyvä tapahtuma tarjoaa monipuolisen ohjelmakokonaisuuden kaupunkilaisille ja vierailijoille.

Turku Energia vastaa kasvavaan jäähdytystarpeeseen lisäämällä Biolaakson tuotantokapasiteettia

Turku Energia investoi kaukojäähdytyksen tuotantoon lisäämällä tuotantokapasiteettia Biolaakson olemassa olevaan jäähdytyskeskukseen. Investointi vastaa kysynnän aiheuttamaan kaukojäähdytyksen tuotannon lisäystarpeeseen. Lisäkapasiteetti otetaan käyttöön kesä–heinäkuussa 2026. Kaukojäähdytyksen tuotannossa sivutuotteena syntyvä hukkalämpö voidaan hyödyntää kaukolämpönä.

Turun uusi urbaani uimaranta yhdistää merimaisemat ja historiallisen ympäristön

Kaarle Knuutinpojan uimaranta kutsuu kaupunkilaiset viettämään kesäpäiviä ainutlaatuisessa ympäristössä Aurajoen suulla. Virkistäytymisestä rannalla voi nauttia turvallisesti, mutta uimareiden tulee huomioida veden syvyyserot, virtaukset ja veneväylä. Näistä syistä uimarantaa ei suositella lapsiperheille.

Robokuljetukset laajenevat kesällä useaan Turun Osuuskaupan myymälään

Turun Osuuskauppa jatkaa ruoan verkkokaupan kehittämistä ja laajentaa robokuljetuksia entisestään. Touko-kesäkuussa robokuljetukset otetaan käyttöön yhteensä 12 myymälässä.

Nostotyö alkaa Puistokadulla tiistai-keskiviikkoyönä

Puistokadulla Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksen kohdalla tehdään nostotyötä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 8.–9. kesäkuuta. Työt alkavat tiistai-iltana kello 21 ja päättyvät keskiviikkoaamuna kello 06:een mennessä.

Oireettomuus haasteena seksitautien torjunnassa Varsinais-Suomessa

Seksitauteja esiintyy Suomessa edelleen paljon, ja niiden hoitoon liittyvät käyntimäärät ovat lisääntyneet Tyksin seksitautien poliklinikalla. Erityisesti tippuri on yleistynyt viime vuosina, kun taas klamydiatapaukset ovat hieman vähentyneet, kerrotaan Varhan tiedotteessa.

Uimari autettiin ylös Aurajoesta maanantain vastaisena yönä

Pelastuslaitoksen pintapelastajat avustivat uimaan lähteneen henkilön pois Läntisen Rantakadun kohdalta Aurajoesta maanantain vastaisena yönä hieman ennen kello kolmea. Ensihoito tarkasti uimarin kunnon.

Wojciechin mammuttilevy ilmestyi tiiviinä ytimenä

Vanhimmat Olipa kerran kevät -levyn kappaleista ovat syksyltä 2010.

Kuusitoista vuotta on pitkä aika. Vielä pidempi se on musiikissa. Niin pitkään otti kuitenkin turkulaisen Wojciechin Olipa kerran kevät valmistuminen. Matkan varrelle mahtuu monenlaisia vaiheita, mutta toukokuun lopussa albumi viimein julkaistiin.

Varsinais-Suomessa lisätään tukea rikosnuorten auttamiseen

Syksyllä 2026 käynnistyvän Varto-hankkeen (Varhan rikoserityinen tuki ja ohjaus) tavoitteena on vähentää nuorisorikollisuutta ja rikosten uusimista, ehkäistä jengiytymistä sekä vahvistaa moniammatillista yhteistyötä koko Varsinais-Suomen alueella. Hanke rakentuu aiemman Rokki-toiminnan kokemuksille ja täydentää jo vakiintunutta Ankkuri-toimintaa tuomalla uusia toimintamalleja vakavasti rikoksilla oireilevien nuorten kanssa työskentelyyn.

Ulkomaisen työvoiman käytön valvonnassa näkyy valeyrittäjyys

Työsuojeluviranomainen teki vuonna 2025 yli 1 800 tarkastusta ulkomaista työvoimaa käyttäviin yrityksiin. Työsuhteen vähimmäisehdoissa, kuten palkkauksessa ja työaikakirjanpidossa, havaittiin paljon puutteita. Työsuhteen naamioiminen yrittäjyydeksi on yleistynyt. Nämä tiedot selviävät tuoreesta raportista Ulkomaisen työvoiman käytön valvonta vuonna 2025.

Lastensuojelulain uudistus uhkaa jättää tuhannet lapset ilman apua

Lastensuojelulain uudistus voi heikentää lasten suojelua ja viivästyttää avun saamista, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia tiedotteessa.

Vain neljännes uskoo kotinsa arvon nousevan

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 31 prosenttia asunnonomistajista arvioi kotinsa arvon olevan viiden vuoden kuluttua nykyistä matalampi. Yhtä moni uskoo arvon pysyvän ennallaan, ja 26 prosenttia odottaa arvonnousua. Näkemykset jakautuvat jyrkästi tulojen mukaan: 20 000–35 000 euroa vuodessa ansaitsevissa kotitalouksissa puolet odottaa laskua, kun yli 85 000 euroa ansaitsevissa laskua ennakoi vain noin joka kuudes.

Näyttämisenhalu ajoi Heikki Kustilan lavalle

Heikki Kustila ei koskaan ole haaveillut teatteriammattilaisuudesta. Hän halusi pysytellä etäällä maailmasta, jossa kilpailu rooleista ja kateellisuus ovat monasti läsnä.

Näyttelijä , ohjaaja, käsikirjoittaja, teatterin taustavaikuttaja. Kaikkea tätä on Heikki Kustila ehtinyt olla reilun 40 vuoden ajan Turun harrastajateatterikentällä. Pisimpään Kustila on vaikuttanut Jo-Jo Teatterissa ja Raision teatterissa.

Vanhat autot esillä Nautelankosken museolla

Opel Kadet ja ”pikku-kuski” vuonna 1965 Liedon Saukonojalla.

Nautelankosken museon pihalle Lietoon saapuu Avoimien kylien päivänä lauantaina 13. kesäkuuta puolen päivän aikaan vanhoja autoja. Automalleista tutustuttavissa ovat ainakin länsisaksalainen DKW F11 vm. 65, Fiat 127 vm. 78, mahdollisesti Volvo 162 sekä Popeda.

Lietolaiset haluavat uimahallin

Liedossa on keskusteltu jo pitkään uimahallista ja etenkin naapurikaupunkien hallien ruuhkien myötä tarve omalle uimahallille on kasvanut. Liedon kaupunki toteutti keväällä asukaskyselyn ja vastauksia saatiin peräti 4 294 kappaletta. Selvä enemmistö eli 89 prosenttia vastaajista toivoo uimahallia Lietoon.

Näköislehti

Kaupunki
Ritva Kovalainen: Hirviläinen, sarjasta Nature Morte, 2017, pigmenttivedos, editio 2/25. Turun kaupungin taidekokoelma.
Vanhimmat Olipa kerran kevät -levyn kappaleista ovat syksyltä 2010.
Heikki Kustila ei koskaan ole haaveillut teatteriammattilaisuudesta. Hän halusi pysytellä etäällä maailmasta, jossa kilpailu rooleista ja kateellisuus ovat monasti läsnä.
Suvi Uusitalo-Siréniä harmitti lapsena, kun lyhyt nimi ei vääntynyt lempinimeksi, mutta nykyään asia ei enää kiusaa.
Opel Kadet ja ”pikku-kuski” vuonna 1965 Liedon Saukonojalla.
Naantalilaisen Nicolas Badean taideteos syntyy spontaanisti sitä mukaa, kun sivellin liikkuu.
Urheilu

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Taika Koilahti oppi nauttimaan urheilijan arjesta vaikeiden vuosien jälkeen

Taika Koilahti avaa ulkokautensa kotiyleisön edessä Paavo Nurmi Gamesissa, jossa vastaan asettuu harjoittelukaveri Jessica Kähärän lisäksi muun muassa Tokion MM-kisojen pronssinainen Kolumbian Natalia Linares.

Pituushyppääjä Taika Koilahti hymyilee vapautuneesti, pitkästä aikaa. Syykin on selvä.

Kubbin ensimmäiset SM-kisat järjestetään Turussa kesäkuussa

Kubb on ikivanha peli, mutta ensimmäiset SM-kisat järjestetään vasta nyt Turussa.

– On aika siistiä, että puukeppien heittelystä voi innostua näin paljon. Minusta on hienoa, että voi suhtautua tosissaan johonkin tällaiseen leikkimieliseen asiaan, kun ympärillä maailmassa tapahtuu kaikenlaista, nauraa Pekka Laamanen .

Jephta Veikkausliigan toukokuun pelaaja

Clinton Jephta (oik.) iski voittomaalin Jaroa vastaan.

FC Interin ja TPS:n hyvät otteet kotoisessa jalkpalloliigassa näkyvät myös Veikkausliigan toukokuun joukkueessa. 11 pelaajan joukkoon kelpuutettiin Interin Clinton Jephta , Jussi Niska ja Jasse Tuominen sekä TPS:n Eetu Turkki .

Puukkokatsomo: Kyseenalaiset kisat

Toukokuun lopulla Las Vegasissa järjestettiin kohua herättäneet Enhanced Gamesit, eli dopingin käytön sallineet urheilukisat. Virallisten maailmanennätysten rikkojille oli porkkana vielä miljoonan dollarin bonus.

Lukas Wernblom jatkaa TPS:ssä ensi kaudella

TPS ja hyökkääjä Lukas Wernblom ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen, jonka myötä ruotsalaishyökkääjä jatkaa mustavalkoisissa myös kaudella 2026–2027. Tuleva kausi on Wernblomille jo neljäs, kun hän pukee TPS-paidan ylleen. Vasemmalta laukova 25-vuotias Wernblom siirtyi joukkueeseen kesken kauden 2023–2024 Ruotsin SHL-seura Malmö Redhawksista.