Kysely: Uudenvuoden juhlissa juustoja himoitsevat kaikki – sipulikeittoa ei halua kukaan

Juustot ovat vuodenvaihteen juhlien tarjoilusuosikkeja. Juustot ovat vuodenvaihteen juhlien tarjoilusuosikkeja. Kuva: Jori Liimatainen

Uudenvuoden juhlissa tarjoilujen aatelia ovat suomalaisten mielestä juustot. Mutta ei miten tahansa tarjottuna, sillä fondueta ja raclettea ei kaipaa juuri kukaan. Juustoja ottaisi ehdottomasti 41 prosenttia kaikista Fredmanin uudenvuoden ruokakyselyyn vastanneista, mutta raclettea vain kahdeksan prosenttia ja fondueta yhdeksän prosenttia. Etenkin naiset pitävät juustoista. Naisista 48 prosenttia ottaisi juustoja ehdottomasti. Miesten vastaava luku on 34.

– Olisiko niin, että juustolautasen kokoaminen ja makuparien suunnittelu on nyt pinnalla vähän samaan tapaan kuin viinin kanssa sopivien makujen suunnittelu. Toisaalta juustojen tarjoaminen on helppoa ja vaivatonta. Jouluna on vietetty aikaa patojen ja kattiloiden ääressä ja uutenavuotena halutaan päästä helpommalla, Fredmanin liiketoimintajohtaja Peter Nyman sanoo tiedotteessa.

– Vaivattomuuden toiveesta uutenavuotena kertonee myös se, että muutkin kyselyn kärkiruoat, kuten sipsit, savulohi ja nakit, ovat helppoa tarjottavaa. Listan häntäpäässä on kiusauksia, sipulikeitto ja kasvispelti, joiden tekeminen vaatii jo jonkun verran aikaa. Kyselyn perää pitävää sipulikeittoa haluaisi ehdottomasti syödä vain kolme prosenttia ja sitä ei ikinä söisi 61 prosenttia vastaajista.

Sushi ei innosta suomalaisia uudenvuoden tarjoilupöydässä. Peräti 46 prosenttia vastaajista jättäisi sushit ottamatta. Kun Fredman selvitti kesäkuussa kesäjuhlapöydän suosikit ja inhokit, sushi oli inhokkilistan kärjessä. Suomalaisista 58 prosenttia ei ikinä ottaisi sushia kesäjuhlissa lautaselleen.

Sen sijaan savulohi on kyselyjen perusteella todellinen kansallisruoka. Sitä halutaan pöytään juhlassa kuin juhlassa. Uudenvuoden juhlissa savulohi oli toiseksi suosituin tarjottava. Sitä ottaisi ehdottomasti 38 prosenttia suomalaisista, kesäjuhlissa peräti 44 prosenttia sanoi hakevansa sitä varmasti myös lisää.

– Punainen liha näyttää jakavan suomalaiset kahteen leiriin. Kyselyssä punaisesta lihasta tehdyn pihvi haluaisi ehdottomasti tai melko ehdottomasti 60 prosenttia ja vastaavasti 40 prosenttia ei missään nimessä tai ei ainakaan mielellään ottaisi pihviä. Miehet toivoivat pihvitarjoilua hieman naisia enemmän, Nyman kertoo.

Myös pitkään erilaisten suosikkilistojen kärjessä keikkunut texmex jakaa kansaa. Viidennes vastaajista (21%) ei ottaisi tacoja eikä nachoja (23%) vuoden vaihtumista vauhdittamaan. Toinen viidennes ottaisi nachoja ja tacoja ehdottomasti.

Uudenvuoden juhlien top 5 -suosikit:

1. juustot

2. savulohi

3. sipsit

4. nakit

5. perunasalaatti

Uudenvuoden juhlien top 5 -inhokit:

1. sipulikeitto

2. janssoninkiusaus

3. makaronilaatikko

4. raclette

5. täytetyt avokadot

Ylivoimaisesti suosituin tapa laittaa pöytä koreaksi omassa kodissa järjestetyissä uudenvuoden juhlissa on tehdä tarjottavat enimmäkseen itse. Se on suosituinta kaikissa ikäryhmissä, 40 prosenttia vastaajista tekee ruoat itse.

– Toiseksi suosituinta on ostaa kaupasta puolivalmiita tai valmiita ruokia, mutta tuunata ne tarjoiluvalmiiksi itse. Erityisen suosittua tuunaaminen on 18–34-vuotiaiden keskuudessa. Heistä kolmannes suosii tuunausta, Nyman sanoo.

Nyyttikesteille löytyy kannattajia nuoremmista ja ruuhkavuosia elävien ikäluokista. Neljännes 25–44-vuotiaista kutsuu vieraat kotiin tällä periaatteella. Yli 65-vuotiaista vain 12 prosenttia järjestää nyyttikestejä. Yli 45-vuotiasta viidennes kertoo, etteivät he järjestä kotonaan ikinä uudenvuoden juhlia.

Pitopalvelun käyttäminen ei ole suosittua missään ikäryhmässä. Pitopalvelua ei hyödynnetä laisinkaan 25–44-vuotiaana ja muissakin ikäluokissa vain muutama prosentti vastaajista tilaa tarjoilut pitopalvelusta.

Näin kokoat uudenvuoden juustolautasen. Varaa noin 200 grammaa juustoa per ruokailija, kun juusto on illan päätarjottava. Valitse 3–5 erilaista juustoa. Ota mukaan ainakin kermajuusto, pitkään kypsynyt juusto ja pehmeä juusto.

Täydennä juustotarjotin lisukkeilla. Keksit, leivät, pähkinät, oliivit ja tuoreet hedelmät sopivat mainiosti lisukkeiksi. Pohdi toimivia makupareja. Kokeile esimerkiksi yhdistelmiä sinihomejuusto + piparkakku, gouda + kuivatut karpalot, brie + päärynähillo, emmental + hunaja.

Asettele juustot kauniisti esille. Ota huomioon juustojen ja lisukkeiden muodot ja värit.

Säilytä illanvietosta ylijääneet juustot jääkaapissa vahapaperiin käärittynä. Vahapaperi ehkäisee juustojen kuivumista ja toisaalta suojaa niitä kosteudelta. Käytön jälkeen Fredmanin vahapaperin voi laittaa biojätteeseen.

Fredmanin teettämän uudenvuoden juhlien suosikkiruokien sähköisen kyselytutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö Bilendi Oy joulukuussa. Kyselyn kohderyhmä oli 18–75-vuotiaat suomalaiset ja kyselyyn vastasi tuhat suomalaista. Otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Piispa Mari Leppäselle Alfred Kordelinin palkinto

Mari Leppänen.

Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen on saanut Alfred Kordelinin palkinnon yhteiskunnallisesti vaikuttavasta toiminnastaan. Palkinnon arvo on 50 000 euroa. Turussa Leppänen tunnetaan myös keskustelijana, joka on ottanut kantaa muun muassa nuorten pahoinvointiin, lähisuhdeväkivaltaan, transihmisten oikeuksiin ja sateenkaariparien asemaan kirkossa.

Naiseutta kahden taiteilijan tapaan Raision kirjastossa

Raision kirjaston Aulagalleriassa avautuu lokakuussa kahden taiteilijan yhteisnäyttely, jossa on esillä maalauksia ja keramiikkaa. Marjo Oinosen ja Seija Peltosen Toinen todellisuus – Se joka jää jäljelle -näyttely on esillä lokakuun ajan, ja se tarkastelee naiseutta kokemusten, voiman, haavoittuvuuden ja muuttumisen kautta.

Aurajoen ikäpuiden kunto arvioitu – kahdelle kaatotuomio

Lehmusvanhus romahti kesällä Aurajoen rannassa.

Turku on teettänyt tarkemman kuntoarvion Aurajokivarren puuriville välillä Tuomiokirkkosilta–Auransilta kesällä Vähätorilla romahtaneen lehmuksen vuoksi. Kartoitus laajennettiin koskemaan koko puuriviä, jotta puiden kunto saatiin varmistettua. Tutkittavia puita oli siltojen välisellä alueella 98, lähinnä puistolehmuksia ja muutama vuorijalava.

Pohjoistuuli sai kurjet liikkeelle

Pohjoiseen kääntynyt tuuli sai kurjet ja monet muut linnut liikkeelle. Tällä viikolla taivaalla on riittänyt katsottavaa.

Pentti Viherluoto -laulukilpailussa kisataan lokakuussa viidettä kertaa

Pentti Viherluoto -laulukilpailu järjestetään tänä syksynä viidennen kerran. Kilpailu käydään lauantaina 10. lokakuuta Raision Martinsalissa.

Luonnon taikaa taidenäyttelyssä Naantalin pääkirjastossa

Taiteilija ja luontokuvaaja Michelle Koskisen töihin voi tutustua lokakuussa Naantalin pääkirjastossa. Luonnon taikaa -näyttely aukeaa 2. lokakuuta ja on auki 29. lokakuuta saakka Naantalin pääkirjaston toisessa kerroksessa. Näyttely koostuu valokuvien lisäksi maalauksista.

Ensi kesänä Samppalinnan kesäteatterissa Agricola

Kesällä 2025 Samppalinnan Kesäteatterissa esitetty musikaali Jagellonica – Turun oma prinsessa nousi valtaisaksi yleisö- ja arvostelumenestykseksi ja myi lopulta katsomot täyteen koko näytöskautensa. Nyt sama työryhmä on käsikirjoittaja Niina Lahtisen johdolla tarttunut uuteen aiheeseen, kun keskiöön nostetaan suomen kirjakielen isä Mikael Agricola . Musikaali Agricola – Äidinkielinen musikaali saa ensi-iltansa Samppalinnan Kesäteatterissa kesäkuussa 2027.

Varissuolle rakennetaan kaksi uutta päiväkotia

Varissuolle saadaan vuonna 2028 kaksi upouutta päiväkotia. Orminkujan päiväkodin rakennustyöt käynnistyvät jo lokakuun alussa ja Oravapuun päiväkodin rakentaminen Hintsankujalla alkaa alkuvuodesta 2027. Kummankin päiväkodin on määrä valmistua kevään 2028 aikana.

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä Sävelkujan risteyksen kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne tulee jonoutumaan varsinkin ruuhka-aikoina. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Seinälle maalattu parkkiruutu helpottaa pysäköintiä

Seinälle jatkuvat pysäköintiruudun rajat voivat helpottaa autoilijoiden pysäköintiä. P-Louhessa toteutetussa kokeilussa puolet kyselyyn vastanneista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä. Ruutuun peruuttamista viivat eivät kuitenkaan lisänneet.

Tasoristeystä huolletaan Konsankujalla

Tasoristeyksen huoltotyö katkaisee tien kaikelta liikenteeltä Konsankujan tasoristeyksen kohdalta ensi sunnuntaina. Huoltotyö tehdään sunnuntain ja maanantain välisenä iltana/yönä kello 22–06.

Food & Fun Festival kutsuu maistelemaan Turun makuja

Food & Fun tulee taas.

Food & Fun Festival kokoaa jälleen yhteen kansainvälisiä keittiömestareita sekä turkulaisia ravintoloita. Tapahtuman ytimen muodostavat yhteiset illalliset, joissa vierailevien mestareiden ruokafilosofiat yhdistyvät paikallisten keittiöiden osaamiseen. Niistä syntyy tapahtumaviikolle erikoismenuja ja yksittäisiä annoksia.

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Näköislehti

Kaupunki
Lehmusvanhus romahti kesällä Aurajoen rannassa.
Kape Aihinen.
Urheilu

Mika Kuronen hyvästelee vapaaotteluhäkin marraskuussa

Mika Kuronen (päällä) ja Jyri Mikkilä kohtasivat häkissä jo kolme vuotta sitten. Marraskuussa on uusintaottelun aika.

Jokaiselle kamppailu-urheilijalle tulee hetki, jolloin tietää, että oma aika on koittanut. Hamara MMA:n promoottorinakin tunnetun Mika Kurosen kohdalla aika koittaa marraskuussa, kun Hamara 10 otellaan Kupittaan palloiluhallissa 7. marraskuuta. Tuolloin Kuronen kipuaa viimeisen kerran vapaaotteluhäkkiin ottelijana.

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.