– Kirjoittaminen ei saa olla liian helppoa. Tekemisessä pitää olla kynnyksiä ylitettävänä. Silloin se tuottaa nautintoa, toteaa turkulainen Tomi Norha.

Yhden kynnyksen Norha ylittää tammikuussa, kun hänen esikoisromaaninsa Naarasperho ilmestyy. Hämeenkyröön sijoittuva kirja kuvaa naisen elämän rajoja 1950-luvulla. Ajassa jossa autofiktio on kirjallinen trendi, 1960-luvun lopussa syntynyt Norha on päättänyt sijoittaa kirjansa aikaan, jota ei ole itse elänyt.

– Näkökulma ja aika liittyvät samaan ajatukseen, ettei saa olla liian helppoa. Romaani sijoittuu mökille, jolla olen nuorena viettänyt aikaa. Siinä mökissä on ennen minun syntymääni vieraillut F.E. Sillanpää. Hän käy myös romaanissa mökissä, mutta siihen yhtymäkohdat oikeaan elämään loppuvat, Norha kertoo.

Iso yleisö saattaa muistaa Norhan 1980–90-lukujen taitteesta Boycottin basistina. Musiikinopettajana työskentelevä Norha on kuitenkin jo 15 vuoden ajan käyttänyt vapaa-aikansa musiikin sijaan kirjoittamiseen.

– Kun musiikista tuli itselleni päivittäinen ammatti, halusin harrastuksen, joka ei liity musiikkiin. Monet nuoruuden soittokaverini soittavat ihan yhtä innokkaasti kuin nuorenakin, mutta tekevät työkseen jotain ihan muuta. Kun olen päivät musiikin parissa töissä, haluan tehdä muuta, kun menen kotiin.

Nuoruudessaan Norha teki paljonkin biisitekstejä. Proosan kirjoittamisesta hän innostui lukemisen myötä.

– Teini-iässä en lukenut yhtään, mutta parikymppisenä aloin lukea ja siitä lähtien olen lukenut todella paljon. Yksi proosassa kiehtova asia poppibiiseihin verrattuna, on pitkä muoto. Proosassa voi tehdä isompaa kokonaisuutta, se on haastavaa.

– Mutta proosassa minusta kyse on siitä, että osaa rajata hiekkalaatikon tarpeeksi pieneksi. Naarasperhoa tehdessä oikeastaan pienensin tapahtumia koko ajan.

Naarasperhon julkaisu on myös osoitus sitkeydestä.

– Se ei ole ollenkaan ensimmäinen romaanikäsikirjoitukseni. Aika monta käsikirjoitusta olen kirjoittanut ja aika monta hylsyä saanut, mutta sellaistahan se usein on. Pitää vaan olla sinnikäs.

Toisinaan romaanin julkaisusta haaveileva saattaa jäädä hinkkaamaan loputtomiin yhtä ja samaa käsikirjoitusta saamatta sitä koskaan valmiiksi. Norhalla ei tätä ongelmaa ole ollut.

– Yleensä olen saanut valmiiksi proosani. Jos joku juttu on jäänyt kesken, on se liittynyt enemmän siihen, että elämä muuten on ollut hektistä. Kirjoittamismoodiin pääseminen vaatii aikaa. Jos on tunti aikaa, en aloita. Onneksi musiikinopettajan työn kiireet ovat kausittaisia, Norha toteaa.

Ilkka Lappi