Kattelus pyrkii aluehallintoviraston ylijohtajaksi
Laitilan kaupunginjohtaja Lauri Kattelus hakee Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajaksi. Virkaa hakivat myös viraston pelastustoimi ja varautuminen -vastuualueen johtaja Ilkka Horelli, Sanna Hirvola, Topias Ollila, Jari Partanen, Jukka Salmela, Stefan Strandberg ja Tuija Vähänen-Koivuluoma.
Aiempi ylijohtaja Leena Räsänen siirtyi Ruokaviraston pääjohtajaksi. Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan virka täytetään ensi vuoden alusta alkaen.
Ylijohtajan virka täytetään 31.12.2025 asti valtion aluehallinnon uudistuksen takia. Uudistuksessa sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira, aluehallintovirastot sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten eli ELY-keskusten ympäristöasioiden vastuualueen tarkoituksenmukaiset tehtävät yhdistetään uuteen valtakunnalliseen virastoon. Uuden mallin mukaan järjestetty valtion aluehallinto käynnistää toimintansa viimeistään vuonna 2026.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)












