Sähköinen perhekeskus haluaa tavoittaa alalla työskenteleviä
Sähköinen perhekeskus toteuttaa syksyn 2023 aikana maksuttoman esittely- ja koulutuskiertueen Varhan perhekeskusalueilla. Kiertueen idea on koota eri perhekeskuksen toimijoita yhteen sekä kartoittaa sitä, millaisia tarpeita eri paikkakunnilla on ympäri Varsinais-Suomen hyvinvointialuetta. Tavoitteena on saada kaikki perhepalvelut yhdelle digitaaliselle alustalle, jotta palvelut ovat nopeasti löydettävissä myös vaikeimmilla hetkillä.
– Nyt ensin haluamme tavoittaa perheiden sekä lasten ja nuorten kanssa toimivia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia kuten koulukuraattoreja tai perhetyöntekijöitä. Ensi vuoden puolella tarkoitus on tavoittaa myös perhekeskuksen asiakkaita, kertoo Sähköisen perhekeskuksen projektiasiantuntija Elisa Jyllikoski Tulevaisuuden sotekeskus -hankkeesta.
Jyllikosken mielestä olisi tärkeää löytää myös ihmisiä, jotka tekevät yleensä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi asioita.
– Esimerkiksi kulttuuri- tai liikuntaharrastukset ovat monelle lapselle ja nuorelle ennaltaehkäisevää hyvinvoinnin edistämistä, Jyllikoski lisää.
Kiertueen aikana halutaan kuulla ihmisiä, jotka tietävät, että mitä kullakin paikkakunnalla Varhan alueella tapahtuu perheiden, lasten ja nuorten parissa.
– Haluamme voida kehittää juurikin palvelujen laatuja, ja tähän parhaita ovat vastaamaan ihmiset, jotka tekevät sitä työtä siellä kentällä. Ymmärrettävää on, että nyt hyvinvointialueen aloittaessa moni työntekijä on muutenkin suuren rakennemuutoksen keskellä, Jyllikoski sanoo.
Parhaimman edun kiertueesta saa irti, jos jokainen ilmoittautuu sen paikkakunnan tapahtumaan, jossa työskentelee.
– On tärkeää kartoittaa juuri sitä, että millaista kehitettävää eri paikkakunnilla on. Esimerkiksi jossain saaristokunnassa tai pienellä paikkakunnalla maaseudulla voi olla aivan erilaisia tarpeita palveluille kuin esimerkiksi Turun keskustassa, lisää Varhan perhekeskuksen johtaja Terhi Vierikko.
Vierikko toteaa, että Varhan perhekeskuskehittämisessä halutaan olla tukemassa kohdennetusti ja yhdenvertaisesti alueellista työtä.
– Meille on ensiarvoisen tärkeää päästä kentälle tapaamaan kasvokkain työntekijöitä ja kuulla heidän ajatuksiaan palveluiden nykytilasta ja tulevaisuuden kehittämiskohteista. Erityisen innoissamme olemme mahdollisuudesta tutustua alueiden omiin toimiviin käytäntöihin, lisää Vierikko.
Perhekeskuksen palvelut pyritään saamaan helposti saavutettavaksi, niin että ne löytyisivät kaikki samalta alustalta. Jyllikoski toteaa, että Varsinais-Suomen erityispiirteitä ovat kaksikielisyys ja alueiden hyvin erilaiset asukaspohjat.
– Olemme tietoisia, että tässä muutosvaiheessa palveluita ei vielä ole tarjolla esimerkiksi alueellisesti yhdenvertaisesti ja saavutettavasti. Näitäkin opettelemme edelleen lisää, ja siksi kentän ääni on samalla juuri sen alueen asukkaiden ääni, Jyllikoski sanoo.
Jyllikosken mukaan erilaiset sähköiset palvelut sopivat varsin hyvin osalle asukkaista, kun osaa asukkaista erilaiset elämäntilanteet taas edellyttävät ensisijaisesti kohtaamista ja läsnäpalvelua.
– Tulevaisuudessa palvelut pitäisi olla helpommin löydettävissä, jotta esimerkiksi uupunut vanhempi tai tukea tarvitseva nuori löytäisi sen palvelun helposti. Kun on väsynyt, niin ei jaksa ehkä alkaa etsiä apua monen mutkan kautta, vaan se tulisi löytää helposti klikkaamalla sähköisen perhekeskuksen palvelutarjontaa.
Marianne Rovio