Elisa poistaa 3G-verkon käytöstä Turun seudulla
Elisa tuo loppuvuoden aikana Turun ja lähikuntien asukkaiden käyttöön 5G-verkkoteknologiaa ja päivittää alueen tukiasemia. 3G-verkko poistuu Turun seudulta ja muualta Varsinais-Suomesta syyskuun alusta alkaen.
Turussa uusin mobiiliverkko kattaa jo lähes kaikki kaupunkilaiset.
– Turku oli yksi ensimmäisistä kaupungeista Suomessa ja koko Pohjoismaissa, joka sai käyttöönsä 5G-verkon. Kaupungilla on tärkeä rooli teknologian edelläkävijänä, ja siksi päivitämme alueen 5G-verkkoa yhä kyvykkäämmäksi. Kaupunkialueella tukiasemia sijaitsee niin tiheässä, että yksittäisten tukiasemien päivitystyö ei vaikuta isosti verkon käyttäjän elämään. Mobiiliyhteyksien pientä hidastumista voi olla havaittavissa, mutta tilanne palautuu ennalleen nopeasti, ja jatkossa Turun alueen asukkailla on käytöstään entistäkin toimivammat 5G-yhteydet, kertoo Elisan Länsi-Suomen aluejohtaja Juha Laukkanen yhtiön tiedotteessa.
Mobiiliverkon päivitystyön yhteydessä lähes 20 vuotta palvellut 3G-verkko poistuu käytöstä Varsinais-Suomessa, ja sen taajuudet käytetään uudempien 4G- ja 5G-yhteyksien parantamiseen. 2G-verkon toiminta jatkuu ennallaan.
– Iso osa Varsinais-Suomen asukkaista on jo vuosia sitten siirtynyt 4G- ja 5G-palvelujen käyttäjiksi. 3G:n poistuminen näkyy heille lähinnä siinä, että dataliikenteen ja puheluiden laatu on 4G- ja 5G-verkoissa 3G:tä parempi, kun puhelin ei enää ”tipahda” 3G-verkon puolelle.
Elisan 3G-verkko poistuu Suomesta vaiheittain ja alueittain. 4G-verkkoa on laajennettu kattamaan nykyisen 3G-verkon kuuluvuusalueet. 3G:n poistuessa vain 2G:tä ja 3G:tä tukevia laitteita omistavat asiakkaat siirtyvät käyttämään 2G-verkkoa, joka jää edelleen toimintaan.
Yritysten hyödyntämien IoT-laitteiden käyttö on jatkossa mahdollista 2G- ja 4G-verkoissa laitteen ja liittymän tukemasta teknologiasta riippuen. IoT-laitteiden kohdalla on suositeltavaa tarkistaa, mitä teknologiaa laite nykyisellään käyttää ja siirtyä kohti 4G-pohjaisia ratkaisuita.
Elisan 5G-verkko kattaa jo lähes 90 prosenttia suomalaisista 247 paikkakunnan alueella.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)