Gustaf Johansson (1844–1930) toimi Turun arkkipiispana vuodet 1899–1930. Johansson oli vanhan liiton kirkollinen vaikuttaja, jonka näkemykset jakoivat mielipiteitä jo hänen elinaikanaan. Uudistusmieliset eivät voineet sietää häntä, mutta vanhoilliset piirit ihailivat hänen tinkimätöntä uskonnollista vakaumustaan.

Johansson ammensi filosofiansa saksalaisen Johan Tobias Beckin opeista. Beckiläiset korostivat Raamatun keskeistä asemaa, joka tarjosi heidän mielestään täydellisen pohjan kristilliselle opille ja etiikalle. Lauseesta ”Mitä Raamattu sanoo” jalostui Johanssonin ja hänen kuuliaisten oppipoikiensa tunnuslause.

Gustaf Johansson syntyi herännäishenkisessä suomenmielisessä pappiskodissa. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1868, opiskellen muun muassa Kreikan ja Rooman kirjallisuutta sekä filosofiaa ja teologiaa.

Hän lähti heti valmistuttuaan opintomatkalle Saksaan ja Sveitsiin. Saksassa hän hakeutui ihailemansa Beckin oppiin. Sen jälkeen Johansson suuntasikin tarmonsa teologian opintoihin. Tohtoriksi hän väitteli vuonna 1875 ja tuli nimitetyksi pian dogmatiikan ja siveysopin professorin virkaan.

Yliopiston jälkeen Johansson nimitettiin Kuopion piispaksi vain 40-vuotiaana. Vuonna 1899 aukesi paikka koko maan kirkolliseksi johtajaksi Turkuun. Nimitys uudeksi arkkipiispaksi osui mielenkiintoiseen poliittiseen saumaan. Vain kahta viikkoa aikaisemmin oli julkaistu helmikuun manifesti.

Johansson puolusti alkuun suomalaisten oikeuksia ja teki 1900-luvun alussa useita vetoomusmatkoja Pietariin. Johansson asettui lopulta kuitenkin tukemaan sortokauden oikeustaisteluissa lähinnä vanhasuomalaisten edustamaa myöntyvyyskantaa. Taustalla olivat kirkkopoliittiset ja uskonnolliset syyt.

Moni halveksui Johanssonia näiden näkemysten jälkeen. Myös kirkonvastainen ilmapiiri kasvoi.

Johanssonin yhteiskunnallinen ajattelu oli siis erittäin vanhoillista ja hän asennoitui torjuvasti kaikkiin uudempiin kirkollisiin ja kulttuurisiin ilmiöihin sekä myös kansanvaltaan. Nuoret vapaamielisemmät piirit nimittivät häntä taantumuksen mustaksi muuriksi.

Johanssonin mukaan myös naisasialiike uhmasi Jumalan luomaa maailmanjärjestystä, eikä aiheuttanut ihmiskunnalle mitään hyvää. Hän vastusti myös demokratiaa ja jätti kokonaan äänestämättä ensimmäisissä eduskuntavaaleissa. Johanssonin ajatusmaailmassa kansan tahto ei ollut lainkaan sopusoinnussa kaikkitietävän Jumalan tahdon kanssa.

Heikki Möttönen