Kunnallisjohdon seminaari ensi vuonna Turussa
Kunnallisjohdon seminaari järjestetään 14.–15.5.2024 Turun Logomossa. Kaupunkiin kerääntyy yli tuhat kunta- ja yrittäjävaikuttajaa.
– Kunnallisjohdon seminaari on Suomen suurin kunta-, alue- ja elinkeinopolitiikan vaikuttajatapaaminen ja merkittävä kuntien ja yritysten välisen vuoropuhelun paikka. On hienoa saada tapahtuma vuonna 2024 Turkuun, Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter sanoo.
Turkuun odotetaan yhteensä yli tuhatta kunnanjohtajaa, elinkeinojohtajaa, kunnanvaltuutettua, yrittäjäjärjestövaikuttajaa, maakuntapäättäjää ja muuta alan huippuasiantuntijaa.
Seminaari tarjoaa osallistujille tuoretta tietoa, uusia näkökulmia ja painavia puheenvuoroja sekä paikan verkostoitua myös rennon yhdessäolon merkeissä.
– Lähdemme nyt rakentamaan seminaarin ohjelmaa. Liput vuoden parhaalle työreissulle voi hankkia jo nyt, Munter kertoo.
Vuoden 2024 tapahtuman järjestämisestä vastaavat Suomen Yrittäjät ja Varsinais-Suomen Yrittäjät. Yhteistyökumppanina on Turun kaupunki. Tämän vuoden Kunnallisjohdon seminaari järjestettiin 24.–25. toukokuuta Lahdessa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)