Mistä kumpuavat Kakola Brewing Companyn huurteiset ideat?
Oluita nauttiessamme harvemmin pohdimme mitä kaikkea oluentekoprosessiin liittyy, varsinkin kun asia on monitahoisempi kuin päältä luulisi. Olutmakujen kehittelyssä ja tutkimisessa lähestytään asiaa useasta eri suunnista, kertoo Kakola Brewing Companyn oluentekijä ja osakas Peter Torniainen. Yksi vaihtoehto on se, että katsotaan nykyistä tuotevalikoimaa ja seurataan, mitä tapahtuu ympärillä.
– Siihen yritetään sovittaa mahdollisia uusia makuja. Mietitään, mikä täydentäisi sitä olemassa olevaa palettia. Toinen vaihtoehto on se, että tehdään täsmällisesti jollekin asiakkaalle tai jostain tulee signaali, että jollekin määrätylle olutmaulle olisi tarvetta. Mietimme tosi tarkkaan käyttöyhteyttä ja heidän tarvettaan ja miten se osaamisemme yhdistyisi siihen, pohtii Torniainen.
Kolmas vaihtoehto on Torniaisen mukaan se, että oluentekijä saa jonkin uuden idean esimerkiksi jostain raaka-aineesta tai yhdistelmä jotain tiettyä raaka-ainetta. Esimerkiksi uusia mallaslajikkeita, hiivakantoja ja humalalajikkeita tulee jatkuvasti markkinoille.
– Voimme lähteä kokeilemaan lajikkeita ja kantoja tai sitten yhdistelemme jotain, esimerkiksi käytämme paljon hedelmiä ja marjoja oluen maustamisessa. Yksi mahdollisuus olisi, että kuulisimme, että Paraisilla olisi saatavana sata kiloa karviaisia. Sitten kyselisimme itseltämme, että voisimmeko käyttää tätä, visioi Torniainen.
Oluen paneminen ei vaadi sinänsä monta raaka-ainetta. Kakola Brewing Companyn tuotannossa on ajauduttu siihen, että tehdään vaaleita ja raikkaita lager ja ipa-tyylisiä oluita, sekä hapanoluita.
– Huolehdimme ennen kaikkea raaka-aineiden puhtaudesta ja lämpötiloista oluentekoprosessissa. Nämä seikat erityisesti erottavat panimot toisistaan, erittelee Torniainen.
Kakola Brewing Company ei ole rajannut oluiden tekemistään minkään esikuvan tai määrätyn olutihanteen mukaan, eikä ”hittituotteiden” trendien mukaan vaan periaate on tehdä ”laidasta laitaan”.
Kakola Brewingin myydyimpiä tuotteita ovat selkeästi vaaleat lager-tyyliset oluet, esimerkiksi saksalaistyylinen pils. Se on Torniaisen mukaan todella voimakkaasti humaloitu ja puhdaspiirteinen, virheetön, klassinen pils.
– Suuri osa saattaa kokea, että uudet makumme ovat poikkeuksellisia ja vahvoja. Suhteutettuna muihin pienpanimoihin katsomme oluenvalmistuksen historiaa pitkällä aikajanalla. Yritämme sieltä tehdä määrätynlaisia moderneja tulkintoja. Joku pieni kulma löydetään ja jokin tapa tarjota ”sitä”. Siihen vaikuttaa ympäristö ja ”fiilikset”.
Kurt Hedborg