Pelimiehen valinta: Kirves, perhe, lumihanki ja maailmanloppu
God of Warin uusimman osan julkaisu marraskuussa 2022 oli eittämättä yksi konsolipelivuoden odotetuimpia tapauksia, joskin siitä osallisiksi pääsivät vain Playstationin omistajat. Sonyn julkaiseman pelin tarkoituksena lienee alun alkaen ollut PS5:n joulumyynnin reipas kasvattaminen, mutta se tavoite ei maailman uuteen asentoon käännyttä toteutunut. PS5:ia on edelleen melko vaikea saada, eikä ole tiedossa, milloin niitä riittää hyllytavaraksi jokaiseen vempainlatoon.
Mutta entäpä itse peli?
Maailmanloppu on vakava paikka ja erityisen vakava se on silloin, jos sattuu olemaan skandinaavisen mytologian jumala. Ragnarökiksi nimetty lopunaika päättyy tiedetysti taisteluun, jossa jättiläiset ja demonit kukistavat ylijumala Odinin liittolaisineen. Vieläkin kurjemmaksi tilanne kääntyy, jos joutuu välikappaleeksi tämän eeppisyyden puristukseen.
Tämänkaltaisista asetelmista alkaa God of War: Ragnarök (PS5, PS4), joka on suoraa jatkumoa Santa Monica Studiosin edelliselle pleikkarisukupolvelle vuonna 2018 julkaisemalle God of Warille. Ja jos aiempikin osa oli menestys, isketään Ragnarökissä vielä isompaa kirvestä silmään (sic!).
Moniosaisen pelisarjan taustatarina on niin pitkä ja monisyinen, että sen kertaaminen edellyttäisi novellin kirjoittamista. Kiteytetysti kerrottakoon, että alunperin Kreikan suunnalta kotoisin oleva soturi Kratos yleni veristen välikohtausten kautta sodan jumalaksi. Vanhuudenpäivien koittaessa hän muutti hiljaiseloon kylmään Pohjolaan ja tekaisi pojan jättiläisten sukua olevan Laufey-neidon kanssa. Pojalle tuli nimeksi isän taustaa kunnioittaen Atreus, mutta paikallinen jumalväki kutsuu häntä Lokiksi, joka kertookin saagoista perille oleville enemmän. Edellisen osan tiimellyksessä Atreuksen äiti sai surmansa, samoin kuin Odinin poika Baldur, mikä herätti jumalissa keskimääräistä sapekkaampaa ketutusta Kratosta ja Atreustra kohtaan. Yksi ja toinen näkisi Kratoksen mieluusti kirves omassa otsassaan.
Ragnarök lähenee kaikesta huolimatta ja jäätävän kylmä Fimbul-talvi pieksee Midgardia, ihmisten ja jumalten yhdessä asuttamaa maailmankolkkaa. Kratos yrittää kaikessa hiljaisuudessa valmistautua teinipoikansa opettajana ja yksinhuoltajana viimeiseen taistoon, kunnes kotinurkille ilmestyy pari menneisyydestä tuttua kääpiöveljestä. Ja heillä on mullistava keksintö.
Mikäli aiemmat osat ovat jääneet pelaamatta, voi juonesta olla hankala saada kiinni. Pelin oma taustoitus on niukahkoa. Tarinaohjaus on kuitenkin tiukkaa, joten itse pelaamista se ei haittaa. Ragnarök edustaa samaa tappeluputkigenreä kuin aiemmatkin pelisarjan osat, joskin avoimen maailman tuntua on hieman yritetty lisätä. Jossain määrin kyseessä on optisesta kikkailusta, sillä peli etenee kuin juna ja pelaaja lähinnä valitsee säntäilyllään (sivu)tehtävien järjestyksen. Aivan kosmetiikasta sentään ei ole kysymys, sillä alueita tutkimalla löytää paljon kaikkea arvotavaraa, joka on hyödyksi Kratoksen ja Atreuksen kykyjä ja varusteita parannellessa.
Kratoksen ääninäyttelijänä on kukapa muukaan, kuin kahden sanan lauseiden maailmanmestari Christopher Judge, joka muistetaan myös kulttisarja Stargaten vakavanpuoleisen Jaffa-soturi Teal'cin roolista. Tämä oman elämänsä krissesalminen hallitsee vain yhden genren, eli totisen yrmyilyn, mutta se sopii Kratoksenkin rooliin täydellisesti. Ei ihme, että Judge pokkasi ääninäyttelijöiden voittopystin kuluvan vuoden Game Awardseissa.
Isä Kratoksen nuivailun vastapainona on vastaan inttävä ja näsäviisasteluun taipuva Atreus, jonka ääninäyttelijän tyylilajiksi valittu "kliseinen jenkkiteini" on pelin ainoa kauneusvirhe.
Yksinkertaisuudessaan peli koostuu tarinaa eteenpäin kuljettavista pitkistä välianimaatioista, kiipeilystä ja tasohyppelystä, yksinkertaisista pulmatehtävistä sekä tietysti taisteluista, jotka eivät todellakaan toista itseään. Jopa tavanomaiset välitappelut on toteutettu henkeäsalpaavan hienosti, pomotappeluista puhumattakaan.
Jo pelin alkupuolella on tarjolla monia leuat loksauttavia matseja, ja seisovat aplodit annetaan viimeistään jättiläisten maan lopputaistelussa, jossa pelaaja tempaistaan suoraan satukirjan sivuille.
Kratoksella on arsenaalissaan tutut kettinkien päässä heiluvat kaaosterät sekä Leviathan-kirves, joita taitavimmat käyttävät vuoron perään ja kesken taistelua vaihtaen. Kilpeäkin löytyy ja Atreus-poju vastaa jousella ammuskelusta sun muusta pikku pahanteosta iskän mättäessä pahiksia hengiltä. Myöhemmin pelissä eteen tulee myös myyttinen keihäs. Myös Atreuksen aseita ja kykyjä voi kehittää, tavoitteena isän ja pojan saumaton yhteistyö niin taistelukentällä kuin leirinuotiolla.
Aseiden ja kykyjen päivittäminen on melko selkää, eikä erilaisia taistelucombojakaan liikaa ole. Omaa taistelutyyliään voi hioa mieleiseensä suuntaan, joko kaaosteriin tai kirveeseen enemmän keskittyen. Kaikkia aseita kuitenkin tarvitaan pelissä etenemiseksi.
Ragnarök on kiistämättä parasta, mitä tässä genressä on pitkään aikaan ollut tarjolla. Taistelut alkavat ja päättyvät selkeästi, eikä tarvitse alituiseen pelätä jonkun luikertelevan pimeydestä niskaan soulslike-pelien tapaan. Pomotappelut ovat pitkiä ja moniosaisia, näppivoimia kysyen. Vaikeustasoa voi myös säätää kesken pelin, eikä matka siten katkea kinkkiseksi osoittautuvaan pomohirviöön.
Peli pyörii PS5:llä kuin unelma, ja etenkin vesielementit ovat huumaavan kauniita. Myös taivailla liitelevät valtavat myyttiset olennot saavat hengen salpautumaan, kuten myös maailmankaikkeuden kokoinen elämänpuu Yggdrasil, jonka oksat ovat siltana yhdeksän eri maailman välillä.
Käsissä on yksinkertaisesti mestariteos.
Pakollisia pulmapelejä on matkan varrella hieman liikaa, eikä peli juuri vihjaa niiden ratkaisuista tenkkapoon iskiessä. Välillä huomaa tahkonneensa puolikin tuntia samaa kiveä ympäri sinänsä yksinkertaista ratkaisua etsiessään. Pelattavuus ei kärsisi laisinkaan, vaikka pulmapähkäilyä olisi vähän vähemmän ja paikasta toiseen vaeltamista vähän enemmän. Vuoden äänäyttelijäpalkinnon ohella Ragnarök pokkasi kuluvan vuoden Game Awardseissa voiton viidessa muussakin kategoriassa (Best Narrative, Best Score and Music, Best Audio Design, Innovation in Accessibility, Best Action/Adventure). Vuoden peliksi äänestettiin avoimen maailman fantasiaeepos Elden Ring.
En ole tätä kirjoittaessa Ragnarökiä vielä läpäissyt, mutta päättyy se miten tahansa, lienee jatkoa lupa odottaa. Olisiko sodan jumalan seuraavaksi vihdoin aika astua avoimeen maailmaan?
Teemu P. Peltola
