Vain neljällä prosentilla suomalaisista vientiyrityksistä enää liiketoimintaa Venäjällä

Suomalaisista vientiyrityksistä enää neljällä prosentilla on liiketoimintaa Venäjällä, selviää kauppakamarien vientijohtajille teetetystä kyselystä. Touko-, elo- ja marraskuun vientijohtajakyselyt osoittavat, että yritykset ovat olleet sitoutuneita Venäjän markkinoilta vetäytymiseen. Kyselystä selviää myös, että suomalaisyritysten vientinäkymiä ensi vuodelle heikentävät Saksan heikkenevä taloustilanne ja Iso-Britannian EU-eron aiheuttamien kaupanesteiden kasvu.

Kauppakamarien vientijohtajakyselyllä on selvitetty Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta lähtien suomalaisten vientiyritysten vetäytymistä Venäjän markkinoilta. Kyselyt osoittavat, että yritykset ovat tehneet Venäjän markkinoilta poistumista tasaisesti ja suurin lähtöpiikki näkyi touko- ja elokuun välisenä aikana.

Tuorein kauppakamarien vientijohtajakysely toteutettiin marraskuussa ja enää vain neljällä prosenttia vastanneista kertoi yrityksellä olevan liiketoimintaa Venäjällä. 81 prosentilla vastanneista ei ole liiketoimintaa Venäjällä ja 15 prosenttia vastanneista kertoi vetäytymisprosessin olevan kesken.

Vielä toukokuun kyselyssä 24 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi yrityksellä olevan liiketoimintaa Venäjällä ja 17 kertoi vetäytymisprosessin olevan kesken. Elokuun kyselyn mukaan suomalaisten vientiyritysten liiketoiminta Venäjällä oli vähentynyt huomattavasti ja enää kuudella prosentilla vastanneista oli liiketoimintaa Venäjällä ja 21 prosenttia vastanneista kertoi vetäytymisprosessin olevan kesken.

Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakan mukaan suomalaiset yritykset ovat olleet erittäin sitoutuneita Venäjän vastaisiin pakotteisiin ja Venäjän markkinoilta vetäytymiseen.

– Suomalaisyritykset ovat olleet etujoukoissa noudattamassa Venäjä-pakotteita todella kuuliaisesti ja ne ovat sitoutuneet niihin erittäin hyvin. Suomalaisten yritysten Venäjältä vetäytyminen Venäjän hyökkäyssodan vuoksi on läntisistä maista suurinta. Siitä kiitos yrityksillemme. Suomalaisilla yrityksillä on ollut vahva tahto tuomita Venäjän sotatoimet, vaikka vetäytyminen ei ole ollut yksinkertaistaja siitä on ollut taloudellisia seurauksia, sanoo Toivakka.

Toivakan mukaan suomalaiset vientiyritykset ovat pienentäneet Venäjä-riskiään jo ennen hyökkäyssodan alkamista Krimin valtauksen jälkeen.

– Venäjän osuus Suomen viennistä oli sodan alkaessa enää 5 prosenttia. Suurimmalle osalle yrityksistä Venäjä ei enää ollut tärkeimpien kauppakumppanien joukossa. Venäjän kaupassa on nyt jääkausi, joka voi kestää kymmeniä vuosia, sukupolvia. Koska luottamus on mennyttä, paljon pitäisi itärajan takana muuttua, että kauppa taas elpyisi, sanoo Toivakka.

Saksan heikkenevä taloustilanne vaikuttaa myös suomalaisyrityksiin ja peräti 63 prosenttia vastaajista arvioi tilanteen vaikuttavan yrityksen vientinäkymiin vuonna 2023 merkittävästi, jonkin verran tai hieman. 29 prosenttia vastasi, ettei Saksan heikkenevällä taloustilanteella ole vientinäkymiin lainkaan vaikutuksia ja seitsemän prosenttia ei osannut arvioida vaikutuksia.

– Kun Euroopan talouskasvun veturi ei vedä, vaikuttaa se suoraan ja välillisesti myös suomalaisyrityksiin. Tällä hetkellä Saksa on suurissa vaikeuksissa energiakysymysten kanssa ja rajusti kohonneet kustannukset ovat ajaneet myös Saksan talouden pudotukseen. Saksan ulkomaankaupan kehitys vaikuttaa suoraan Saksaan välituotteita vieviin suomalaisiin yrityksiin ja sitä kautta vientiimme yhteen Suomen tärkeimmistä viennin kohdemaista”, sanoo Toivakka.

Kyselyssä kysyttiin vientiyrityksiltä, onko Britannian EU-eron aiheuttamilla kaupanesteiden kasvulla vaikutusta yrityksen vientinäkymiin vuonna 2023. 42 prosenttia yrityksistä kertoo kaupanesteiden kasvun vaikuttavan vientinäkymiin merkittävästi, jonkin verran tai hieman ja 52 prosenttia vastaajista arvioi, ettei niillä ole lainkaan vaikutusta.

Yhdysvaltojen kiinnostavuus kauppakumppanina on kasvanut ja kyselyyn vastanneista 63 prosenttia arvioi Yhdysvaltojen kiinnostavuuden kasvaneen tai kasvavan vuonna 2023 merkittävästi, jonkin verran tai hieman. 26 prosenttia arvioi, ettei kiinnostavuus ei ole kasvanut tai kasvamassa ollenkaan.

Toivakan mukaan juuri nyt lähtökohdat Yhdysvaltojen ja Suomen kauppasuhteiden tiivistämiselle ovat erityisen hedelmälliset.

– Lännen tiivistyneet suhteet ovat kasvattaneet Suomessa entistä vahvempaa kiinnostusta Yhdysvaltojen kasvavia markkinoita kohtaan. Myös Suomen tunnettuus on kasvanut Nato-jäsenyysprosessin aikana ja maineemme on hyvä. Monessa kaupungissa ja osavaltiossa on kysyntää liikenteen, älykkäiden kaupunkien, satamien tai terveydenhuollon ratkaisuille ja useissa osavaltioissa on käynnissä massiivisia vihreän siirtymän ja digitaalisuuden hankkeita. Suomen ansiokkaasti rakentama yhteistyö viiden osavaltion kanssa helpottaa yritysten pääsyä valtaville markkinoille. Myös hävittäjäkauppoihin liittyvä yhteistyö raottaa suomalaisille yrityksille vaikeasti avautuvia uusia ovia, sanoo Toivakka.

Kauppakamarien vientiyritysten johtajille suunnattu kysely tehtiin 14.–16. marraskuuta. Kyselyyn vastasi 123 yritystä. Vastanneet yritykset olivat merkittäviä vientiä harjoittavia työnantajayrityksiä eri puolilta Suomea.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hesburger istutti yli 16 000 taimea Kankaanpäähän

Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle.

Hesburger on jatkanut metsitystyötään yhteistyössä kotimaisen Carboreal Oyj:n kanssa myös tänä vuonna. Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle. Uusi metsä tukee hiilensidontaa, vähentää maaperäpäästöjä ja lisää luonnon monimuotoisuutta.

Väkivaltainen The Com -verkosto painostaa nuoria satuttamaan itseään tai muita

Poliisi on jo aiemmin tuonut esiin huolta kansainvälisestä, äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta, jonka uhreja ovat etenkin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, joilla saattaa olla vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön tai verkostoon.

Kadoksissa ollut tyttö löytynyt kunnossa

Turussa kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias tyttö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoistaan ilmoittaneita.

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta