Viljasato normaali katovuoden jälkeen

Viljasadosta 40 prosenttia on ohraa. Viljasadosta 40 prosenttia on ohraa. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo

Ohran, kauran, vehnän ja rukiin yhteenlaskettu satomäärä, 3,6 miljardia kiloa, on keskimääräinen kymmenvuotisjaksolla. Määrä on 38 prosenttia suurempi kuin katovuoden 2021 viljasato. Maatiloilla ja viljateollisuudessa viljavarastot hupenivat kesällä ennen sadonkorjuuta tavanomaista pienemmiksi. Vasta korjattu viljasato taannee vuodeksi eteenpäin lähes normaalin kotimaisen viljankäytön.

Ohra on ollut Suomessa eniten viljelty vilja jo 40 vuotta. Vuonna 1977 ohranviljely ohitti kauran pääviljan aseman Suomessa. Viljasadosta 40 prosenttia on ohraa. Syksyllä korjatusta noin 1,4 miljardin kilon ohrasadosta suuri osa onkin maatiloilla merkittävin kotieläinten rehuvilja.

– Kaurasato oli noin 1,2 miljardia kiloa, mikä on kuudenneksen suurempi kuin keskimääräinen sato viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kaura on nousemassa ohran rinnalle jakamaan Suomen eniten viljellyn viljan titteliä. Kauran vienti Suomesta on vakiintunut viime vuosina noin 300–400 miljoonaan kiloon ja samalla kauran kotimainen elintarvikevalmistus on laajentunut, kertoo yliaktuaari Anneli Partala Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Vehnäsato on noin 840 miljoonaa kiloa. Se on keskimääräinen viimeisen kymmenen vuoden tarkastelujaksolla.

Ruissato jäi noin 64 miljoonaan kiloon. Kuluva vuosi on kolmas perättäinen, jolloin ruissato ei kata kotimaista ruisleivän valmistukseen tarvittavaa viljamäärää. Ruissadon osuus viljasadostamme on vain pari prosenttia.

Luomuviljan osuus Suomen koko viljasadosta on noin viisi prosenttia. Kaura on selkeästi tärkein luomuna tuotettu vilja, sen osuus kokonaisluomuviljasadosta on 60 prosenttia.

Luomukaurasato ylittää tänä vuonna sata miljoonaa kiloa, jolloin sen osuus kokonaiskaurasadosta on lähes yhdeksän prosenttia. Luomuruista tuotettiin tänä vuonna lähes 10 miljoonaa kiloa. Sen osuus kokonaisruissadostamme on 15 prosenttia.

Satotilaston ennakkotilasto vuoden 2022 sadosta perustuu noin 4 100 maatilan tietoihin, joista luomutiloja oli noin 480. Tänä syksynä satotiedot kerätään noin 6000 maatilalta. Satotietojen tiedonkeruu päättyy joulukuun alussa ja lopullinen satotilasto 2022 valmistuu helmi-maaliskuussa 2023.

Suomessa on seurattu kotimaisen peltokasvituotannon määrää tärkeimpien tuotantokasvien osalta jo yli sata vuotta. Luken tilastotietokannassa on saatavilla historiatietoja sekä eri puolilta Suomea peltokasvituotannon määrätietoja. Satotilasto kertoo, kuinka suuri sato Suomen pelloilta korjattiin muun muassa seuraavista peltokasveista: ruis, vehnä, ohra, kaura, rypsi, rapsi, peruna, sokerijuurikas, kuivaheinä ja säilörehu. Luomusadon osalta tietoja on vuodesta 2006 alkaen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Mies putosi työtapaturmassa katolta Paraisilla ja kuoli

Lounais-Suomen poliisi sai torstaina aamupäivällä tiedon Paraisilla tapahtuneesta työtapaturmasta. Katolla töitä tehnyt mies putosi alas katolta. Hän menehtyi tapahtumapaikalle.

Myyräkannat vahvistuneet merkittävästi kesän aikana Lounais-Suomessa

Kainuussa on tänä syksynä myyrähuippu. Lounais- ja Pohjois-Suomessa kannat ovat runsastuneet selvästi, mutta eivät ole vielä huipputiheyksissä. Itäisessä Suomessa, Keski-Suomen pohjoisosissa ja valtaosassa Etelä-Pohjanmaata myyräkannat ovat romahtaneet kesän aikana.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurantojen perusteella jyrsijämäärät ovat monivuotisen kannanvaihtelunsa huippuvaiheessa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa. Lounais-Suomessa ja osissa Lappia myyräkannat ovat vahvistuneet merkittävästi kesän aikana. Muualla maassa myyriä on niukasti.

Poliisiasema suljetaan väliaikaisesti Paraisilla

Poliisipäivystyksen ja lupapalveluiden asiakaspalvelu suljetaan tilapäisesti Paraisilla. Poliisiaseman rakennuksessa tehdään korjaustöitä ja tämän vuoksi poliisiasema joudutaan sulkemaan väliaikaisesti poliisin palveluilta. Aseman kiinniololla ei ole vaikutuksia poliisin hälytystehtäviin tai rikostutkintaan.

Raision kulttuuritarjontaa esitellään Raision kirjastotalossa

Raision Kirjastotalossa järjestetään Kulttuuri asuu Raisiossa -tapahtuma lauantaina 7. marraskuuta kello 11–14.

Velkajarruvetäjä tapasi IMF:n

Finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Valkonen (kok.) tapasi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n Suomen maalausuntoa valmistelevan delegaation.

Tieverkostossa liikaa reikiä

Huonot tiet hidastavat liikennettä ja vahingot maksavat paljon, muistuttaa kirjoittaja.

Tieverkostossa on liikaa reikiä. Mielestäni melkein jokaisessa tiessä, joita kuljen, on reikä. Kuopat vaarantavat kulkemista ja häiritsevät ihmisiä.

Kauppatorin sulanapitojärjestelmän korjauskustannuksista sovintoesitys – kaupunki maksaa Tori Energia Oy:lle 75 000 euroa ja arvonlisäverot

Turun kaupunginhallitukselle esitetään maanantaina 9. marraskuuta sovintosopimuksen hyväksymistä Tori Energia Oy:n kanssa. Sovinto koskee Turun kauppatorin sulanapitojärjestelmän lämmitysputkien vaurioista aiheutuneita korjauskustannuksia ja niihin liittyviä erimielisyyksiä.

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen kääntynyt kasvuun

Taloyhtiöihin on kertynyt korjaustarpeita, mikä kasvattaa painetta korjaushankkeiden käynnistämiseen.

Taloyhtiöiden korjausrakentamisessa on tapahtunut käänne kasvuun. Urakointi- ja tarjousvaiheessa olevien taloyhtiöiden määrä on aiempaa suurempi, selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän Korjausrakentamisbarometrin tuloksista.

Veroprosentti ei muutu Turussa – investointeja 309 miljoonalla eurolla

Pormestari Piia Elon (sd.) vuoden 2027 talousarvioesityksessä esitetään erityispanostuksia oppimiseen, työllisyyden edistämiseen ja elinvoimaan sekä vastataan kasvavan kaupungin palvelutarpeisiin. Turku valmistautuu ensi keväänä suoritettavaan pormestariohjelman puolivälitarkasteluun, jossa etsitään keinoja kaupungin taloudellisen aseman ja kestävyyden varmistamiseen tulevina vuosina.

Syksyn kylvöjen onnistumisella merkitystä rukiin riittävyydelle

Rukiin sato jäi tänä vuonna keskimääräisestä.

Luonnonvarakeskuksen syyskuussa laatiman viljasatoarvion mukaan ruissato oli kuluvana syksynä yli neljänneksen edellistä vuotta heikompi. Satoennuste on vuotuista kulutusta pienempi, edellisen satovuoden varastoa on lisäksi käytettävissä.

Poliisi: Asejäljitelmän hallussapito yleisellä paikalla voi olla rikos

Pyhäinpäivä ja samoihin aikoihin vietettävä halloween innostivat ihmisiä juhlimaan. Kaikilla juhliminen ja siihen liittyvä pukeutuminen eivät kuitenkaan sujuneet yhteiskunnassa yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaisesti.

Maailman laajin yksittäisten puiden tietojärjestelmä Suomessa

Metsäkannasta voi tarkastella yksittäisten puiden tarkkoja tietoja.

Tutkimuskokeiluna alkanut Metsäkanta kattaa nykyään 8,5 miljardin puun tiedot 29 miljoonan hehtaarin alueelta. Lähes koko maan laajuiseksi kasvanut tietokanta osoittaa, että yksittäisten puiden tietoa voidaan tuottaa laajassa mittakaavassa.

Kaksikieliset hyvinvointialueet vahvistavat ruotsinkielisiä palveluja

Ruotsinkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyö etenee uuteen vaiheeseen, kun kaksikieliset hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä tiivistävät käytännön yhteistyötään. Uusien palvelukohtaisten työryhmien tavoitteena on löytää yhteisiä ratkaisuja, joilla voidaan parantaa ruotsinkielisten palvelujen saatavuutta.

Musiikkitalo Fuugan Jazzpäivää vietetään viiden konsertin taktiikalla

Jazzliiton kiertueyhtye Mäkynen/Mannila/Koivistoinen/Antila/Mäensivu esiintyy Fuugassa lauantaina.

Turun uusi musiikkitalo Fuuga täyttyy jazzista lauantaina 7. marraskuuta, kun Jazz City Turku ry järjestää talossa monipuolisen Jazzpäivän. Ohjelmassa on viisi tapahtumaa soolokonsertista rapin ja big band -jazzin kohtaamiseen ja koko perheen Jazz Suomi 100 -juhlista viininmaistelukonserttiin. Päivä huipentuu maksuttomiin yöjameihin viinibaari Finossa.

Lähes joka neljäs tutkintaan johtanut tapaturma rakennustyömaalla

Suomessa noin 2,5 miljoonasta työllisestä alle kymmenen prosenttia työskentelee rakennusalalla. Siitä huolimatta rakennusalan osuus työsuojeluviranomaisen tutkintaan johtaneista työtapaturmista on huomattavan suuri.

Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä hoito tehostaa aivojen puhdistumista ja avaa uusia mahdollisuuksia aivorappeumasairauksien ehkäisyyn

Aivot puhdistuvat erityisesti unen aikana ja nyt aivojen puhdistumista voidaan tehostaa myös hereillä ollessa.

Aivojen omat puhdistusmekanismit ovat aktiivisimmillaan unen aikana. Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että aivojen luonnollista puhdistumisprosessia voidaan tehostaa myös valveilla ollessa. Uudenlainen vasomekaaninen hoito lisäsi haitallisten proteiinien poistumista koehenkilöiden aivoista. Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan tutkimuksessa hoidon vaikutuksia tutkittiin terveillä aikuisilla. Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä tiistaina 3. marraskuuta.

Talven sähkönhintoihin ennustetaan nousua, mutta kodeissa ehtii vielä varautua hintavaihteluihin

Sähkön hinta voi talvella nousta ja hintavaihtelut voimistua. Kotona hintavaihteluihin voi varautua ajoittamalla sähkönkäyttöä ja parantamalla energiatehokkuutta. Monet kodin parannukset ja investoinnit ehtii toteuttaa vielä ennen talvikuukausia, ja niiden avulla voi saavuttaa merkittäviä säästöjä sähkölaskussa.

Nuoret tanssijat ja muusikot kohtaavat Baletin päivän juhlanäytöksessä Sigyn-salissa

Ruusuilla tanssijat ry järjestää lauantaina 7. marraskuuta Turun Sigyn-salissa kolmatta kertaa Piruetteja ja preludeja -näytöksen. Tapahtuma kokoaa yhteen tanssin ja musiikin oppilaita, opiskelijoita sekä tulevia ammattilaisia. Näytöksen kantavana ajatuksena on taiteenalojen ja oppilaitosrajojen ylittävä yhteistyö, jossa tanssi ja elävä musiikki yhdistyvät elämykselliseksi kokonaisuudeksi.

Näköislehti

Urheilu

TPK ei hae pikavoittoja ulkomailta

TPK:n Sami Niittysalo tuulettaa osumaa. TPK on aloittanut kauden miesten Futsal-liigassa kaksijakoisesti.

TPK:n alkukausi miesten Futsal-liigassa on ollut ainakin tuloksellisesti kaksijakoinen. Voittojakin on tullut, mutta viime aikoina pisteet ovat olleet tiukassa. Marraskuun alun parin viikon ottelutauolle lähdettäessä TPK oli tukevasti sarjan keskikastissa.

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.