Puukkokatsomo: Turhaan pitkitetty Ykkönen
Jalkapallon Ykkösen ylempi jatkosarja saatiin edellisviikolla käyntiin ja – kiitos KTP:n ja TPS:n voittojen – taistelu suorasta nousijan paikasta on täysin auki.
Tässä vaiheessa vuotta on silti hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, kuinka älytön Ykkösen ylemmän loppusarjan systeemi on. Kun jatkosarja saadaan pelattua ja voittaja pääsee noususaunaan, sijoille 2–4 sijoittuneet jatkavat pelejä selvittääkseen karsijan Veikkausliigan toiseksi viimeistä vastaan.
Ajatuksena totta kai on, ettei Ykkösen karsijan ottelutauko ennen karsintaa veny mahdottoman pitkäksi, koska Veikkausliigan puolella pelit jatkuvat pidempään kuin Ykkösessä. Se on periaatteessa kaunis ajatus, mutta on jokseenkin outoa, että Ykkösen ylemmän jatkosarjan neljänneksi sijoittunut voi ”kunnonajoituksella” nousta karsijaksi.
On ihan hyvä, että ratkaisevaan karsintaan Ykkösen ja Veikkausliigan joukkueiden välille koitetaan hakea tasapuolisia lähtökohtia, mutta onko sillä merkitystä, kun karsintapelit venyvät niin myöhään syksyyn, että pahimmassa tapauksessa olosuhteet tekevät karsinnasta lottoa.
Täydellistä ratkaisua tilanteeseen on, mutta miksi esimerkiksi kaksinkertainen ylempi jatkosarja ei kelvannut. Kaksinkertaisen sarjan jälkeen jatkosarjan kakkonen karsimaan.
Ilkka Lappi