Marjo oli 1960- ja 1970-luvuilla jonkin aikaa muotinimi, vaikka ei koskaan aivan aikakausien suosituimpien nimien joukkoon noussutkaan. Marjo Oinosen elämässä kaimoista ei kuitenkaan koskaan ole ollut puutetta.

– Paras lapsuudenystäväni oli myös Marjo. Myös aikuisiällä olen tutustunut ihan saman ikäisiin kaimoihin, kertoo vuonna 1973 syntynyt Oinonen.

Vuonna 1973 300 suomalaista sai kutsumanimekseen Marjon. Suosituimmillaan Marjo-nimi oli muutama vuosi aiemmin. 1968 runsaat 400 lasta sai kutsumanimekseen Marjon. Nimen suosion aika oli verrattain lyhyt. Nimi nousi suosioon 60-luvun puolivälissä ja 70-luvun puolivälin jälkeen nimen suosio laski vahvasti.

Oinonen on oppinut aikuisuuden myötä oppinut pitämään nimestään. Nuorempana oma nimi tuntui tavallisena ja arkisena.

– Alakouluiässä tuntui, että koulukavereillani oli kauniimpia nimiä. Olisin paljon mieluummin ollut vaikka Susanna, mikä oli minusta tosi kaunis nimi.

Oinosen nimen päätti tämän äiti.

– Käsittääkseni nimeeni ei liity mitään kummempaa syytä. Ainakaan kenelläkään sukulaisella ei ole ollut samaa nimeä. Isosiskoni nimi on Mira, mikä oli myös jonkinlainen muotinimi hänen syntymänsä aikaan. Samantyylistä rytmiähän meidän nimissämme on, Oinonen toteaa.

Vaikka Oinosen parhaalla lapsuudenystävällä oli sama nimi kuin tällä, lapsuudessa Marjoja ei eroteltu lempinimillä.

– En muista, että meillä olisi siinä vaiheessa ollut lempinimiä. Jotenkin sen aina tiesi, kummasta Marjosta puhutaan. Lempinimiä tuli itselleni sitten vasta joskus teini-iässä. Marpe ainakin oli sellainen, jota jossain vaiheessa käytettiin.

Oinosen suvussa nimipäivät eivät ole aiheuttaneet suurempia juhlallisuuksia, mutta Oinosen serkulla on tapana muistaa Oinosen nimipäivä.

– Se johtuu siitä, että hänellä on samana päivänä nimipäivä. Lähettelemme toisillemme viestit nimipäivänä. Minusta olisi ihanaa, jos nimipäiviä juhlittaisiin isosti. Exäni isoäidin nimipäivä oli sellainen suuri kesäjuhla, jota keräännyttiin aina juhlimaan isolla porukalla, Oinonen toteaa.

Marjon nimipäivä on 15. elokuuta.

Ilkka Lappi