Raisioon rakennetaan kesäksi kaupungin ensimmäinen kunnollinen uimaranta

Raision Hahdenniemen pienvenesataman perukoilla voi kesällä polskia kunnollisella uimarannalla. Palveluitakin sinne on tulossa. Raision Hahdenniemen pienvenesataman perukoilla voi kesällä polskia kunnollisella uimarannalla. Palveluitakin sinne on tulossa. Kuva: Harri Riitamo

Killin ja Nallin kotikaupunki Raisio on yllättävän monipuolinen matkailukaupunki. Rouhean ulkokuoren alta paljastuu myös viehättävä meri- ja luontokaupunki. Raisio tarjoaa samassa paketissa luonnonrauhaa, ostosparatiisin sekä rosoisuutta.

Raision kivisen keskustan ja kauppakeskusten ympärillä avautuu vastapainoksi huikeita luontokohteita sekä puistoja, ja sitä kautta myös loistavat liikuntamahdollisuudet. Kaupungin sijaintihan on loistava, Turun kainalossa ja Naantalin naapurissa.

– Tänne kannattaa tulla käymään, ja murtaa samalla vähän mielikuvia. Raisio on sopivasti raffi kohde, ja saa sitä ollakin. Kun raottaa vähän pintaa, täällä on jokaiselle jotakin. Ihmiset etsivät sopivia päiväretkikohteita, Raisio on monipuolisuutensa ansiosta juuri sellainen, kertoo Raision kaupungin viestintäjohtaja Mirkka Ruohonen.

Viime syksystä lähtien Raision matkailupalvelut ovat löytyneet kaupungin kotisivuilta koostettuna omana osionaan. Raisio selvitti viime vuonna kyselyn avulla omien kaupunkilaisten sekä ulkopaikkakuntalaisten mielikuvia ja kokemuksia Raisiosta matkailukaupunkina. Matkailukyselyssä myös pyydettiin ja toivottiin tuoreita ideoita kaupungin matkailun kehittämiseksi. Vastauksia tuli kaiken kaikkiaan 261.

Raision kaupungin verkkosivuille luotiin oma sivu, jossa on tarkat tiedot alueen matkailupalveluista. Sivulle on koottu faktaa ja vinkkejä esimerkiksi kulttuuri- ja luontokohteista, historiallisista nähtävyyksistä, aktiviteeteista sekä ravintola- ja majoituspalveluista tapahtumakalentereineen.

– Sivusto on erinomainen tietopankki myös kaupungin omille asukkaille. Aika usein ihmiset kulkevat omia samoja polkujaan, mutta tätä kautta voi löytää ideoita ja vinkkejä ihan uusiin kohteisiin ja reitteihin, Ruohonen tietää.

Vastaajat kertoivat kyselyssä aika yksimielisesti, että Raision matkailun valttikortteja ovat Alppiruusupuisto, erilaiset luontopolut, Kauppakeskus Myllyn alue sekä Haunisten allas frisbeegolf-ratoineen. Myllyssä avattiin toukokuun ensimmäisellä viikolla Pohjoismaiden ensimmäinen LUXE-elokuvateatteri, mikä on taas ihan uusi vetonaula.

– Mylly on loistava rentoutumispaikka ja nyt uusi LUXE-leffateatteri parantaa paikan palvelutasoa entisestään. Alppiruusupuisto on ihan vertaansa vailla oleva paikka. Se on todella upea paikka myös varsinaisen sesongin ulkopuolella, Ruohonen vinkkaa.

Kehitysehdotuksista kärkeen ponnahtivat toiveet monipuolisemmista liikunta- ja uimapaikoista sekä kahvila- ja ravintolapalveluista. Myllyn kupeeseen haikailtiin hotellia ja kylpylää.

– Kaupunginhallitus juuri käsitteli sitä, että Haunisten altaalle saataisiin paremmat puitteet surffailuun, SUP-lautailuun sekä melontaan. Kerttulan alueelle tulee puolestaan uudet frisbeegolfkorit, Ruohonen listaa.

Raisionlahdella pääsee suoraan meren tuoksujen ja luonnon ääreen. Uikkupolun ulkoilureitti kiertää lahden pohjukan ja sen varrelta löytyy lintutorni sekä luonto-opasteita. Raision venesatama on lähes 800 veneen oma kotipesä. Hiekkarantaan avataan uusi ravintola. Ja Meyerin telakan jyhkeä näkymä jaksaa mykistää kertaa toisensa jälkeen.

– Raisionlahti on elämyspaikka, jossa on samaan aikaan läsnä isot laivat ja kaunis luonto. Se on viihtymisen ja pysähtymisen paikka, jossa voi nauttia eri vuodenajoista, Ruohonen hehkuttaa.

Lisätietoja Raision matkailusta: raisio.fi/matkailijat.

Heikki Möttönen

Leipä-Suomi jakautuu itään ja länteen

Länsisuomalaiset leipoivat happamia ruisleipiä erillisessä pakarissa tai paistoivat leipää ulkouunissa pari kertaa vuodessa.

Suomalainen leipäkulttuuri juontaa juurensa historiasta, jossa Suomi jakautui leivän suhteen kahteen pääalueeseen: Länsi- ja Itä-Suomeen.

Kesäjuhlat – Ota nämä asiat huomioon, kun suunnittelet juhlia

Kesä voi parhaassa tapauksessa olla yhtä juhlaa. Monella on tiedossa kesän aikana valmistujaisia, rippijuhlia, syntymäpäiviä, häät sekä kenties rapujuhlat. Vieraana oleminen on mukavaa eikä mietittävänä ole muuta kuin sopiva lahja, mutta jos olet järjestämässä juhlia, on muistilista hiukan pidempi.

Tullin esitutkinnassa noin 80 EU-pakotteiden alaista kuljetusta

Tulli on aloittanut yli 130 esiselvitystä EU:n Venäjälle ja Valko-Venäjälle asettamien vienti- ja tuontipakotteiden alaisista kuljetuksista. Esitutkintaan on edennyt noin 80 tapausta.

Uhanalainen apolloperhonen taantunut merkittävästi 20 vuoden aikana Saaristomerellä

Apolloperhonen.

Apolloperhosen määrä on pudonnut Saaristomerellä 2000-luvun alusta 2020- luvulle tultaessa alle puoleen. Raju lasku on hälyttävä uhanalaisen lajin kohdalla: Saaristomeren kansallispuisto on ollut apolloperhosen vahvinta aluetta Suomessa. Turun yliopiston ja Metsähallituksen yhteisen tutkimuksen tulokset on otettu heti käyttöön. Metsähallitus on käynnistänyt löydettyjen esiintymien lähisaarilla apollotoukkien ja -perhosten elinympäristöjen kunnostustyöt.

Junnila kutsui Etyjin parlamentaarikkojen uudistustyöryhmän Suomeen

Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Vilhelm Junnila (ps.) kutsui yleiskokouksen uudistamista pohtivan työryhmän syksyllä Helsinkiin puhuessaan yleiskokouksen istunnossa Britannian Birminghamissa keskiviikkona.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Uudenmaankadulla

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään 5.–22. heinäkuuta osoitteessa Uudenmaankatu 5 b.

188-kukkavirtakulkue järjestetään jälleen elokuussa

Kansallismielisten liittouma ry järjestää elokuussa 188-kukkavirtakulkueen aikaisempien vuosien tapaan. Turussa kunnioitetaan lauantaina 20. elokuuta kello 12 Turun terrori-iskun uhrien lisäksi terrori-iskujen uhreja kaikkialla Euroopassa. Marokkolainen mies murhasi Turun kauppatorilla kaksi naista 18.8.2017.

Teatteriopastuksia Suomen Joutsenen tyrskyisästä menneisyydestä

Suomen Joutsenen historia aukeaa heinäkuussa teatteriopastuksilla.

Museolaiva Suomen Joutsen viettää parhaillaan juhlavuottaan. Aurajoen alajuoksun maisemaa hallitsevan, valtameriä kiertäneen vanhan rouvan vesillelaskusta tulee elokuussa kuluneeksi 120 vuotta.

Neljännet koronarokotukset laajenevat loppukesästä, kolmen rokotuksen sarja puuttuu yhä monelta

THL aikoo suositella koronarokotusten neljänsien annosten laajentamista loppukesästä. Kyseessä on ennakkoarvio, ja tarkennettu lopullinen suositus valmistuu viimeistään elokuun alussa. Ennakkotiedon avulla kunnat ehtivät valmistautua rokotusten antamiseen.

Abacus Diagnostica tuo markkinoille uuden testin aivokalvontulehdusta aiheuttavien virusten nopeaan tunnistamiseen

Erno Sundberg.

Turkulainen Abacus Diagnostica tuo Suomen ja Euroopan markkinoille uudenlaisen pika-PCR-testin aivokalvontulehdusta ja enkefaliittia aiheuttavien virusten nopeaan tunnistamiseen. CE-hyväksynnän Euroopan unionissa saaneen GenomEra-testin (HSV-1/2, VZV + EV Assay Kit) avulla terveydenhuollon ammattilaiset voivat selvittää vain 70 minuutissa, onko aivokalvontulehduksen aiheuttajana joku neljästä yleisimmistä viruksesta, jolloin oikea hoito voidaan aloittaa välittömästi ja turhaa antibioottien käyttöä välttää. Testillä voidaan tunnistaa myös herpesinfektio (HSV-1 ja HSV-2) ihomuutoksista otetusta vanutikkunäytteestä.

Kansanpuiston edustan vesiliikenteeseen rajoituksia Ruisrockin ajaksi, dronen lennättäminen kiellettyä

Rajoitukset koskevat merkityllä laivaväylällä ankkuroimista, pysäyttämistä ja uimista.

Lounais-Suomen poliisi rajoittaa vesiliikennettä Ruissalon Kansanpuiston edustalla Ruisrock-festivaalin ajan 8.–10. heinäkuuta. Dronen lennättäminen on kiellettyä alueella tapahtuman ajan.

DelSiTechille merkittävä lisenssisopimus amerikkalaisen lääkeyhtiön kanssa lääkeannostelun kehittämiseksi silmäsairauksiin

Turkulainen lääkeannosteluteknologia- ja lääkekehitysyritys DelSiTech Oy ja Yhdysvalloissa New Jerseyssä toimiva biolääkekehitysyhtiö Iveric bio, Inc. ovat solmineet yhteistyö- ja lisenssisopimuksen, jossa Iveric bio saa maailmanlaajuisesti oikeudet käyttää DelSiTechin lääkeannosteluteknologiaa pitkävaikutteisen lääkkeen kehittämiseksi Zimura-tuotteelleen silmäsairauksissa.

Kunnossapitotyö sulkee ajokaistan Ratapihankadulla

Ratapihankadulla tehdään keskiviikkona 6. heinäkuuta kunnossapitotöitä Kuljettajankadun ja Käsityöläiskadun välillä kello 9–17.

Eurojackpotin potissa perjantaina tarjolla noin 82 miljoonaa euroa

Eurojackpotin tiistaina suoritetussa arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten perjantaina tavoitellaan noin 82 miljoonan euron päävoittoa.

Maaperätutkimus sulkee ajokaistan Helsinginkadulla

Maaperätutkimusta tehdään 6.–15. heinäkuuta Helsinginkadulla Pispalantien ja Hämeensillan välillä. Aiemmin aloitettu työ jatkuu. Työmaan kohdalla on yksi ajokaista pois käytöstä Helsingin suuntaan ajettaessa.

Fossiilisen lämmityksen vaihtajia tuetaan 40 lisämiljoonalla, ELY-keskuksen avustus laajenee syksyllä maakaasulämmityksen vaihtajiin

Valtion vuoden toisessa lisätalousarviossa osoitetaan kuluvalle vuodelle 40 miljoonaa euroa lisää fossiilisesta öljy- tai kaasulämmityksestä pois vaihtaville pientalojen omistajille. Avustushaku avautuu maakaasulämmityksen vaihtajille syksyllä, ja avustusta voi hakea 7. huhtikuuta jälkeen syntyneisiin kustannuksiin. Eduskunta hyväksyi lisätalousarvion 28. kesäkuuta.

Naantalin Kylpylä taltutti työvoimapulan

Sunborn-yhtiössä on tänä kesänä pyritty tekemään uudenlaisia ratkaisuja työvoimapulan parantamiseksi.

Naantalin Kylpylässä ei ole tänä kesänä kärsitty etenkin ravintola-alaa piinaavasta työvoimapulasta. Ratkaisuja tilanteeseen on haettu muun muassa räätälöidyistä työsopimuksista, perusteellisesta perehdytyksestä ja myös ulkomailta.

Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle uusi kirkkolaki

Hallitus esittää, että evankelis-luterilaiselle kirkolle säädettäisiin uusi kirkkolaki, joka korvaisi voimassa olevan kirkkolain. Esityksen keskeisenä tavoitteena on uudistaa kirkkolainsäädäntöä nykyistä johdonmukaisemmaksi ja selkeämmäksi, ja näin tehostaa kirkon ja seurakuntien hallintoa.

Urheilu

Puukkokatsomo: Kannu tulee Turkuun

Kun Colorado Avalance varmisti Stanley Cupin voiton, päättyi myös yksi ajanjakso turkulaisessa kiekkoilussa. Ennen Artturi Lehkosta (kuvassa) ja Mikko Rantasta nimittäin yksikään turkulaisen kiekkokoulun kasvatti ei ole pelaajana saanut nimeään Stanley Cupin kylkeen.

Otteluanalyysi: TPS sortui puolustusvirheisiin, KTP vei kärkikamppailun

Kasper Hämäläinen johti TPS:n hyökkäyspeliä mutta ei onnistunut maalinteossa.

TPS:lle tarjottiin mahdollisuutta karkumatkaan jalkapalloilun Ykkösessä, kun vastaan asettui kärkikamppailussa KTP Kotkasta. TPS ei tarttunut mahdollisuuteensa, vaan voitto lähti vieraiden matkaan maalein 1-3.

Dominikaanisen tasavallan maajoukkuepelaaja Loimuun

Wilfrido Hernandez.

Raision Loimu on solminut pelaajasopimuksen Dominikaanisen tasavallan maajoukkueen ykkösyleispelaaja Wilfrido Hernandezin kanssa. San Juan de la Maguanassa syntynyt pelimies tuo 32-vuotiaana pelaajana Loimun nuoreen joukkueeseen tarvittavaa kokemusta. Pituutta Hernandezilla on 201 senttiä.

Inter kohtaa HIFK:n Helsingissä Suomen Cupin välierässä

Inter kohtaa HIFK:n cupin välierissä. Joukkueet kohtasivat Turussa toukokuussa.

Jalkapalloilun miesten Suomen Cupissa on edetty välierävaiheeseen ja välieräparit sekä finaalin kotijoukkue on arvottu. Välierissä kohtaavat Lahdessa FC Lahti ja KuPS sekä Helsingissä HIFK ja FC Inter. Välierien runkopelipäivä on 31. elokuuta.

Henri Ruoste tyytyväinen MM-viimeistelyyn

Aachenin Grand Prix vapaaohjelma musiikilla oli kouluratsastuksen juhlaa. Aachenin viiden lajin tapahtuma houkuttelee vuosittain noin 350 000 kävijää, ja parhaat kouluratsukot pääsivät esiintymään täpötäyden areenan keskellä. Tanskalainen Cathrine Dufour ja 10-vuotias lahjakkuus Vamos Amigos olivat voittamattomia myös vapaaohjelmassa. Tulos oli huikea 88,375 prosenttia maksimipisteistä.

Luisteluguru Tiia Hurme kehuu Varissuon jäähallin uutta jäädytystekniikkaa

Varissuon jäähallissa on uudella jäädytystekniikalla tehty jää. Uuden jäädytystekniikan tavoitteena on entistä parempi jään laatu. Jäädytystekniikalla tavoitteellaan sitkeää, liukasta, kirkasta sekä energiatehokasta jäätä.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.