Nimpparisankari: Vahvatahtoisen äidin päätös
Turun Lemmikkiaseman yrittäjällä Ritva Kyllösellä liittyy nimipäivään sekä mieleisiä että vähemmän mukavia muistoja. Onneksi tänä vuonna nimipäivää vietetään kuitenkin positiivisempien asioiden äärellä.
– Vietän nimipäivän Barcelonassa tyttäreni ja hänen lastensa kanssa. Viimeiset pari vuotta ovat olleet yrittäjille kovaa aikaa, eikä muutenkaan ole kauheasti lomia yrittäjänä pidetty. Nyt on ihana päästä viikoksi lomailemaan, Kyllönen sanoo.
Ritva oli suurten ikäluokkien keskuudessa yleinen nimi. Vuonna 1947 Ritvan sai kutsumanimekseen lähes 1 800 suomalaista. Ritva oli 1940-luvulla useana vuonna suosituimpien nimien kärkipäässä.
Kun Kyllönen syntyi 1958, Ritva-nimen suosio oli jo selvästi laskussa. Tuolloin Ritvan kutsumanimekseen sai runsaat 600 suomalaista. Lapsena nimen harvinaisuus harmitti häntä.
– Olisin halunnut, että nimeni on yleisempi. Koulussa luokallani oli sentään yksi toinen Ritva. Se hieman helpotti ja myöhemmin alkoi tuntua ihan hyvältä, että nimi ei ollut kovin yleinen.
– Yhteen aikaan yritin lanseerata itselleni lempinimeä. Koitin Kikkaa, Kikiä ja Ritua ainakin, mutta ei niitä mitään alettu käyttää. Olin aina vaan Riitta, Kyllönen muistelee.
Hänen nimensä oli vahvatahtoisen äidin päätös. Isän ehdotus nimeksi oli Monika, mutta isän mielipide jäi oppositioon.
– Vanhempani ovat kotoisin Itä-Suomesta, jossa Ritva-nimi oli yleisempi kuin muualla Suomessa. Äitini oli 24-vuotias, kun he muuttivat pois sieltä. Ehkä nimen valinnassa oli mukana jonkinlaista kaipuuta kotiseudulle, Kyllönen sanoo.
Myös Kyllösen äidin lapsuudenaikaisella ystävällä oli vaikutusta nimen valintaan.
– Äidilläni oli vanhempi lapsuudenystävä, joka sai jo ennen sotia lapsen, jolle antoi nimen Ritva. Käsittääkseni myös tällä parikymmentä vuotta vanhemmalla Ritvalla oli vaikutusta äitini haluun antaa minunkin nimekseni Ritva, Kyllönen toteaa.
Ritvan nimipäivä on 27. toukokuuta.
Ilkka Lappi