Turun ensimmäisessä kaupunginosassa asutaan historian havinassa ja tässä päivässä
Turun ensimmäinen kaupunginosa saa paistatella vielä muutaman päivän Suomen parhaana kaupunginosana, Suomen Kotiseutuliiton vuosittaisen palkinnon voittajana. Monet kumppanuudet ja yhteistyökyky olivat avaimet voittoon. Niihin tämä Aurajoen, Kupittaankadun, Uudenmaankadun ja Helsingintien rajaama 1. kaupunginosa onkin vuosien kuluessa panostanut.
Gellarissa, neljän seniorin ylläpitämässä putiikissa, häärivän Pirjo Harsian mielestä Piispankadun alue on tunnelmallinen ja yhteisöllinen.
– Arjessa on jopa erilaista arvokkuutta, kun historia on läsnä monin tavoin. Kuuluvathan tuomiokirkon kellonlyönnitkin ihan läheltä, hän sanoo.
Harsia arvostaa alueen rentoa tunnelmaa, kiitosta saavat niin kantaväestö kuin yliopistojen opiskelijat. Tuomiokirkkotorin kesäinen ravintolaelämä on mukava lisämauste ja kaupungin kaavailema Piispankadun päähän tuleva tori olisi Harsian mielestä innostava ratkaisu.
Harsia kertoo ihastelevansa niin Piispantalon pieteetillä suoritettua korjausta kuin alueen rakennusten visuaalista ilmettä.
– Täällä on idyllistä kaikkina vuodenaikoina, alueella panostetaan ekologiaan ja arvostetaan historiaa, hän summaa ja haluaa erikseen mainita asukasyhdistyksen aktiivisuuden.
Vuodesta 1974 Piispankatu-Biskopsgatan ry. onkin huolehtinut tuomiokirkon ympäristön asukkaiden hyvinvoinnista ja alueen omaleimaisuuden säilymisestä.
Hämeenkadun toisella puolella 1.kaupunginosa jatkuu Kerttulinmäkenä, jossa vuonna 1982 perustetulla asukasyhdistys Kerttulilla on menossa toimintansa 40-vuotisjuhavuosi. Yhdistyksen puheenjohtaja Henrik Halonen kertoo, että myös täällä, Kerttulin kellon alla, asutaan rauhallisesti ja tarpeeksi etäällä keskustan hälinästä.
– Alueen ilme kohentuu koko ajan muun muassa 1920-luvun asuntojen oikeaoppisen korjauksen myötä, Halonen korostaa.
Tyksin alue ja Kupittaa taas ovat nopeassa muutostilassa ja asukasyhdistys seuraakin tarkasti niin liikennejärjestelyjä kuin asutussuunnitelmia ja reagoi tarvittaessa.
Halosen mielestä Turkuseuran roolia kaikkien kaupunginosien kattojärjestönä voisi kehittää edelleen. Nyt Kerttulissa jännitetään toteutuuko yhdessä Turkuseuran kanssa tehty Kupittaan talviuimalaehdotus lopultakin maauimalan peruskorjauksen yhteydessä, jota on Halosen mukaan odotettu 15 vuotta.
Ensimmäinen kaupunginosa on aktiivisten asukasyhdistystensä myötävaikutuksella säilyttänyt omaleimaisuutensa asukkaiden ja liikkeenharjoittajien iloksi. Pietari Brahen patsaalla kenraalikuvernöörin kuuluisaa lausahdusta voisikin mukailla: ”kaupunginosa on kaupunkiin ja kaupunki kaupunginosaan tyytyväinen”
Uusi voittaja Suomen paras kaupunginosa -kilpailussa julkistetaan Flooran päivänä 13.5.
Merja Marjamäki












