Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, LL Anssi Ryösän väitöstutkimuksen mukaan rappeumaperäisiä, pääosin ylemmän lapalihaksen alueella olevia kiertäjäkalvosimen jännerepeämiä hoidettaessa leikkauksella ja sen jälkeisellä fysioterapialla ei saavuteta etua pelkkään fysioterapiaan verrattuna. Kiertäjäkalvosimen repeämä on yleinen vaiva keski-ikäisillä ja iäkkäämmillä.

Kiertäjäkalvosimen rappeumaa ja sen repeämää pidetään yhtenä suurimpana syynä olkapään kivulle. Ryösän väitöstutkimuksessa pureuduttiin tähän kansantaloudellisestikin merkittävään asiaan selvittämällä fysioterapian ja leikkauksen välisiä eroja repeämän hoidossa.

Tutkimuksessa selvitettiin ensin systemaattisella kirjallisuuskatsauksella ja meta-analyysillä kiertäjäkalvosimen jännerepeämän korjausleikkauksen vaikuttavuutta verrattuna fysioterapiaan. Sen jälkeen Ryösä tutki satunnaistetulla kontrolloidulla tutkimusasetelmalla fysioterapian, olkalisäkkeen avarrusleikkauksen ja jännerepeämän korjausleikkauksen välisiä eroja hoitotuloksissa viiden vuoden kohdalla potilailla, joilla oli ylemmän lapalihaksen jänteen rappeumaperäinen repeämä.

Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin jännerepeämän korjausleikkauksen jälkeisen ohjatun fysioterapian vaikuttavuutta verrattuna ei-ohjattuun fysioterapiaan.

– Yhteenvetona voidaan todeta, että ylemmän lapalihaksen jännerepeämän korjausleikkauksella ei todennäköisesti saavuteta 1–5 vuoden seurannassa kliinisesti merkittävää parannusta fysioterapiaan verrattuna, kun tulosmittarina käytetään olkapään kipua tai toimintaa. Jos leikkaushoitoon kuitenkin ryhdytään, vuoden jälkeen korjausleikkauksesta sillä ei ollut merkitystä, oliko fysioterapia toteutettu useammalla ohjatulla käynnillä vai ei. Toisaalta ohjattu fysioterapiaryhmä koki vähemmän kipua kolmen kuukauden kohdalla kuin ei-ohjattu ryhmä, mutta vuoden kohdalla ryhmien välillä ei ollut eroa missään mitatussa tulosmittarissa, Ryösä avaa.

Kiertäjäkalvosimen repeämä on harvinainen alle 40-vuotiailla, mutta 60-vuotiailla joka neljännellä ja 70-vuotiailla jo lähes joka toisella on arvioitu olevan kiertäjäkalvosimen läpirepeämä. Suurin osa näistä repeämistä sijaitsee ylemmän lapalihaksen jänteen alueella ja arviolta jopa kahdella kolmesta se on oireeton. Joka kolmannella repeämä aiheuttaa olkapään kipua ja heikkoutta.

– Monesti näissä tapauksissa oireilu alkaa ilman ulkoista tapaturmaa, jolloin puhutaan rappeumaperäisestä repeämästä. Kun oire alkaa olkapään tapaturmasta ja kuvantamisissa todetaan kiertäjäkalvosimen repeämä, siitä käytetään nimitystä tapaturmainen kiertäjäkalvosimen repeämä, Ryösä kertoo.

Rappeumaperäisissä repeämissä on käytetty sekä leikkaushoitoa että fysioterapiaa potilaita hoidettaessa. Tapaturmaisissa repeämissä on perinteisesti suositeltu leikkaushoitoa. Leikkaushoidon jälkeen käytetään yleensä ohjattua fysioterapiaa, jossa potilas käy useamman kerran fysioterapeutin ohjauksessa.

Erityisesti tähystysmenetelmien käyttöönoton myötä leikkausmäärät ovat maailmalla voimakkaasti nousseet ilman että käytäntö perustuisi näyttöön perustuvaan hoitosuositukseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan viime aikoina Suomessa on tehty kiertäjäkalvosimen korjausleikkauksia vuodessa noin 4 000.

– Tutkimustulosten tulisi vaikuttaa kliiniseen päätöksentekoon, kun lääkäri keskustelee potilaan kanssa eri hoitovaihtoehdoista. Tuloksia ei silti tässä kohtaa voida yleistää koskemaan tapaturmaisten repeämien hoitoa. Erityisesti ylemmän lapalihaksen tapaturmaisen jännerepeämän korjausleikkauksen teho pitää siis vielä selvittää, Ryösä kertoo.

Tämän asian selvittämiseksi tutkimusryhmällä on käynnissä yhteispohjoismainen monikeskustutkimus, jossa verrataan tähystyskorjausleikkauksen ja sen jälkeisen fysioterapian tulosta olkanivelen plasebo-leikkaukseen, eli olkanivelen tähystykseen ilman jänteen korjausta, ja sen jälkeiseen fysioterapiaan. Tuloksia tästä tutkimuksesta on odotettavissa muutaman vuoden sisällä.

Ryösä esittää väitöskirjansa Treatment of patients with rotator cuff tears – Comparative evidence on the effectiveness of tendon repair and conservative treatment for mainly supraspinatus tendon tears julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 18. maaliskuuta kello 12 (Tyks, T-sairaala, Risto Lahesmaa -luentosali, Hämeentie 11, Turku).

Yleisö voi seurata väitöstä myös etäyhteydellä.

Vastaväittäjänä on professori Heikki Kröger (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena professori Keijo Mäkelä (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on ortopedia ja traumatologia.

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)