Hikitahra lähtee hyvällä tai hapolla
Kesä ja kunnon helteet saavat hymyn monille kasvoille. Pyykkipäivänä hymy saattaa hyytyä, kun hien, deodorantin ja aurinkovoiteen yhdistelmä on imeytynyt paidankaulukseen ja jäänyt siihen. Hikitahrat ovat tahroista sitkeimpiä ja niitä löytyykin lähes kaikista vaatteista. Ongelmaksi ne muodostuvat vaaleissa vaatteissa, joista ne paistavat kauas ja varsinkin kaulukseen, hihansuihin ja kainaloihin pesiytyessään ne saattavat johtaa jopa koko vaatekappaleen hylkäämiseen.
Näin ei tarvitse olla, sillä hikitahroista voi päästä eroon melko helpostikin. Usein tarvittavat aineet löytyvät kotikeittiöstä ja ovat turvallisia sekä käyttäjälle että luonnolle.
Etikka
Helpoin ja ehkä myös halvin konsti päästä tahroista on etikka. Etikkaa voi käyttää myös kausivaatteiden varastonhajun hävittämiseen. Sekoita 2–3 desiä etikkaa 10 litraan vettä ja liota tekstiiliä etikkavedessä noin puoli tuntia. Pese sen jälkeen vaate normaalisti. Hajun pitäisi olla tiessään.
Hikitahran poistoon voit tehdä etikasta ja vedestä seoksen, jossa on desi vettä ja 2–3 teelusikallista etikkaa. Valele etikkaliuosta lusikalla kankaalle ja anna vaikuttaa puolisen tuntia. Vähän pinttyneempi tahra vaatii 2–3 tunnin vaikutusajan. Pese normaalisti.
Ruokasooda
Ruokasooda kelpaa moneen. Hikitahra poistuu, kun sekoitat 2 ruokalusikalliseen 1–2 desiä vettä. Lopputulos on seos, joka näyttää astiassa hyvinkin juoksevalta, mutta tukevoituu nopeasti, kun se annostellaan hikitahran päälle. Jos seos on tarkoitukseesi liian juoksevaa tai liian kankeaa, säätele veden määrää. Hiero tahraa vesi-ruokasooda-seoksella, anna vaikuttaa tuoreeseen tahraan tunnin verran ja pese normaalisti.
Pinttyneeseen tahraan voit antaa seoksen vaikuttaa pidempään ja käyttää hieromisen sijaan pehmeää hammasharjaa. Testaa tämä kuitenkin ensin huomaamattomaan kohtaan, sillä kangas ja varsinkin värit saattavat vahingoittua hammasharjakäsittelyssä.
Sitruunamehu
Ripottele tahran kohtaan suolaa ja tiputtele päälle muutama teelusikallinen sitruunamehua. Hiero taas tahraa, jotta seos tehoaa paremmin. Anna vaikuttaa tunnin verran ja pese pesukoneessa normaalisti.
Oksaalihappo
Jos aiemmat konstit eivät ole tehonneet, suuntaa apteekkiin ja kysy apteekkarilta oksaalihappoa. Tämä vinkki on tehokkain ja hieman hintavakin. Oksaalihapon kilohinta on kolmen kympin luokkaa ja todennäköisesti joudut ostamaan noin puolen kilon astian, vaikka tarve onkin hyvin vähäinen.
Sekoita yksi teelusikallinen oksaalihappoa yhteen desiin lämmintä vettä. Kokeile seosta ensin huomaamattomaan kohtaan kuten nappilistan sisäpuolelle. Jos kangas kestää happopesun, etene. Hapon ei anneta vaikuttaa vaatteella pitkään vaan se kannattaa pestä saman tien.
Jarno Keskinen