Tabi-kauppa sai alkunsa Annamari Konttisen Japanin-matkojen tuliaisista
Luostarinmäen korttelia vastapäätä on soma pieni Japani-aiheinen kivijalkakauppa, Tabi-kauppa. Sen omistaja Annamari Konttinen hankki liiketilan alun perin erilaisia kulttuuritapahtumia varten. Hän järjesti ennen korona-aikaa ryhmille ja omatoimimatkailijoille kerran elämässä -tyylisiä matkakokonaisuuksia Japaniin.
– Kulttuurimatkoissa tärkeää ei ole niinkään se, mihin mennään, vaan mitä matkalta saadaan. Matkan sisällön täytyy olla niin unohtumaton, että se perustelee käytetyt lentomailit, Konttinen selittää.
Matkoihin valmistauduttiin hyvin etukäteen, ja kivijalassa järjestetyt tapahtumat olivat osa valmistautumista.
Sitten tuli korona.
– Ensimmäisenä iski hämmennys. Kaikki suunnitelmat, niin kulttuuritapahtumat kuin matkatkin, tulivat yhtäkkiä mahdottomiksi, muistelee Konttinen.
Kulttuuritapahtumat siirtyivät kuitenkin nettiin ja niistä tuli entistä suositumpia.
Japanissa käydessään Konttinen oli tuonut usein tuliaisia temppelimarkkinoilta ja vintageliikkeistä.
– Se meni siihen, että ihmiset alkoivat pyytää minulta tuliaisiksi tiettyjä asioita, sanoo Konttinen.
Konttinen alkoi järjestää myyntitilaisuuksia, joissa hän myi Japanista tuomiaan tuotteita. Pop up -myyntitilaisuudet alkoivat pian kasvaa reunoistaan yhteen. Viime vuodenvaihteessa Konttinen teki päätöksen avata kauppa kokoaikaisena.
Tabi-kauppa sai nimensä suoraan Konttisen Tabi unelmamatkat -yritykseltä. Tabi on japania ja tarkoittaa matkaa.
– Tykkään sanasta, sillä se merkitsee paitsi konkreettista matkaa, myös metaforisesti elämän matkaa, Konttinen kertoo.
Vintage-kimonot ovat Konttisen suuri rakkaus. Hänellä on Tokiossa ja Kiotossa ostajat, jotka tekevät suurimman osan hankinnoista Tabi-kauppaan. Tabiin tuodaan myös sellaisia teelaatuja, jotka eivät ole Suomessa vielä kovin tunnettuja. Kaupassa myydään myös muun muassa kirjoja, puusta ja bambusta valmistettuja arkiesineitä, sekä luonnonkuiduista valmistettuja tekstiilejä. Ikkunassa istuu kokoelma Totoro-pehmoleluja, mikä yllättää kävijän iloisesti.
– Täällä on hyvin eklektinen, mutta kuratoitu kokoelma kaikkea, minkä koen olevan antoisaa suomalaisille, kertoo Konttinen.
Tabi-kauppaan tulee ihmisiä kauempaakin. Suurin osa on kuullut kaupasta tutultaan ja uteliaana tullut käymään.
– Olisi ihanaa, jos kaikkien asiakkaiden kanssa ehtisi keitellä teetä ja jutella, haaveilee Konttinen.
Konttinen työskentelee Turun yliopistossa opettajana Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksessa. Tabi-kauppa onkin suurimman osan aikaa myymälänhoitajan ja myyjän vastuulla.
– Tällainen tiimityö on tehnyt tästä kaupan pidosta entistä ihanampaa, Konttinen sanoo.
Tabi-kauppa osallistuu edelleen pop up -kauppana erilaisiin tapahtumiin. Ihan jokaiseen tapahtumaan ei kuitenkaan voida lähteä, sillä tavaroiden siirtämisessä on aina suuri työ.
– Varsinkin arvokkaiden vaatteiden kanssa täytyy varoa: autokuljetus ei ole kimonojen arvon mukaista, sanoo Konttinen.
Elli Kummala




















