Luomulannoitteet hellivät puutarhaa
Lannoitus on puutarhalle yhtä tärkeää kuin kastelu. Puutarha voi hyvin ja kasvit kasvavat paremmin, kun ne saavat ravinteita avukseen. Terve ja voimakas kasvi pystyy myös vastustamaan tuholaisia paremmin. Tehokkaat lannoitteet sisältävät typpeä, fosforia, kaliumia, mineraaleja ja hivenaineita.
Puutarhassa kannattaa käyttää luonnonmukaisia lannoitteita, sillä keinotekoiset lannoitteet ovat usein liian rajuja ja tuhoavat esimerkiksi multaa muokkaavia kastematoja. Kastemadot ja muut pieneliöt ovat kasvimaalle kullanarvoisia, sillä ne hajottavat maa-ainesta ravinteikkaaksi mullaksi.
Luultavasti eniten käytettyjä ja todetusti toimivia luonnonmukaisia lannoitteita ovat kanankakka ja hevosen lanta. Myös komposti sopii mainiosti puutarhan lannoitteeksi, sillä se edistää pieneliöiden työtä maaperässä.
Rikkaruohojen kasvua voi estää levittämällä kasvimaalle ruohonleikkuujätettä. Lannoittaa voi myös kasvattamalla kasvimaalla typpipitoisia kasveja, kuten apilaa, sinimailasia, keltalupiinia ja hunajakukkaa. Näitä kasvatetaan yhden kesän ajan ja seuraavana kesänä sekoitetaan niiden jämät multaan.
Tuhka, erityisesti lehtipuun tuhka, on loistava lannoite, sillä se sisältää lukuisia hyödyllisiä mineraaleja, jotka ravitsevat puutarhaa. Luujauho edistää hedelmien tuotantoa ja nuppujen muodostumista, joten se sopii hedelmäpuille, marjapensaille, perennoille ja kukkasipuleille. Verijauho taas sopii kurpitsoille, mutta se liukenee nopeasti, joten sitä pitää lisätä usein pieninä annoksina.
Kuivatut kahvinporot ovat kiistelty superlannoite. Niitä ei kuitenkaan voi käyttää jatkuvasti, ja toiset kasvit sietävät niitä huonommin kuin toiset.
Lannoitteita voi tehdä myös itse. Esimerkiksi nokkoskäyte on helppo valmistaa: kerää kilo nokkosia käsineet kädessä, laita ne ämpäriin ja kaada päälle kymmenen litraa vettä. Sekoita ja anna seistä pari viikkoa. Laimenna vedellä lisäämällä kymmenen osaa vettä yhteen osaan nokkosvettä ja kastele kasvit laimennetulla nokkosvedellä. Samalla ohjeella voi valmistaa myös raunioyrttilannoitetta. Nokkoskäytettä valmistaessa kannattaa ottaa huomioon, että valmis seos haisee pahalle.
Valmiin kompostin lisäksi kompostista voi vielä jatkojalostaa lannoitetta, nimittäin kompostiteetä. Sitä tehdään liuottamalla kompostia veteen ja ruokkimalla nestettä esimerkiksi sokerilla tai melassilla. Seoksen annetaan käydä pari päivää, ja sirotellaan sitten kasvimaalle ja kasvien lehdille.
Yllättävin lannoite tulee ihmisestä itsestään: virtsa. Se on todella typpipitoista, joten se ravitsee kasveja tehokkaasti. Virtsasta saadaan lannoitetta tekemällä siitä kultavettä: sekoita yhdeksän osaa vettä yhteen osaan virtsaa ja kaada kasvien juurelle.
Elli Kummala