Tämän takia krapula kasvattaa seksihaluja

Kuva: KatarzynaBialasiewicz

Krapulaiseen voi iskeä muitakin mielihaluja kuin pizza ja kolajuomat. Seksuaaliterapeutin mukaan kohonnut seksuaalinen halukkuus on täysin normaalia kostean illan jälkeen.

Aloititko sinäkin vuotesi kunnon kanuunassa? Ja tekikö mielesi seksiä hieman tavallista enemmän? Jos näin oli, kyseessä ei ollut mitenkään tavaton ilmiö. Monet nimittäin kokevat seksuaalisen halukkuutensa kohoavan tilapäisesti kosteaa juhlimista seuraavana aamuna. Syy siihen on hyvin yksinkertainen:

– Monilla on varmasti omakohtainen kokemus siitä, kuinka krapulassa haluttaa tavallista enemmän. Se ei ole pelkkä uskomus. Alkoholi vaikuttaa ihmisten toimintaan, mutta myös hormoneihin. Pienikin määrä alkoholia nostaa testoteronitasoa – myös naisilla. Testosteroni taas lisää seksuaalista halukkuutta, kertoo seksuaaliterapeutti Tiia Merikanto.

– Toisaalta ihmisten hormonitasot ovat tavallisestikin aamulla korkeimmillaan, mikä sekin voi osaltaan selittää halukkuutta seksiin. Taustalla voi olla myös muisto edellisestä illasta, kun seksi ei humalan vuoksi onnistunutkaan. Seksuaalinen lataus ei ole päässyt purkautumaan, joten se toteutetaan aamulla. Myös kosketus ja läheisyys lievittävät krapulan tuomaa kurjaa oloa lisätessään elimistön mielihyvähormoneja.”

Merikanto painottaa, että seksuaalinen halukkuus on aina yksilöllistä – kuten myös kankkunenkin. Siksi seksihalut eivät voimistu ihan jokaisella krapulaa potevalla. Jotkut saattavat kokea sen sijaan, että pieninkin kosketus tuntuu sietämättömältä olon ollessa pahimmillaan rankan juhlinnan jälkeen.

Merikanto ei usko, että naisten ja miesten välillä on merkittäviä eroja krapulaisten seksihalujen suhteen.

– Kyse on testosteronista, joten siihen nojaten veikkaisin miesten johtavan tätä kuvitteellista tilastoa. Hormonitasojen palautuminen voi kuitenkin viedä aikansa. Naiset saattavat siis yllättää.

Lukuisat uudenvuoden juhlinnan jälkeisestä krapulasta kärsivät suomalaiset ovat löytäneet tiensä pikaruokaravintoloiden lisäksi myös seksikauppoihin. Eroottisten tarvikkeiden verkkokauppa Sinfulissa huomattiin, että vuoden 2020 ensimmäisenä päivänä seksileluja myytiin 75 prosenttia enemmän kuin muina tammikuun päivinä.

– On selvästi nähtävissä, että krapula tekee jotain suomalaisten seksihaluille. Vuoden ensimmäinen päivä on ollut jo pitkään yksi suurimmista myyntipäivistämme. Odotammekin, että myös vuosi 2021 lähtee samalla tavoin ryminällä käyntiin, kertoo Sinfulin tiedottaja Rune Kjelsmark.

Seksilelujen myynti nousi verkkokaupan mukaan kuluneen vuoden aikana aika ajoin yli sata prosenttia. Syynä on muun muassa koronapandemia, joka kiihdytti seksilelujen kysyntää toden teolla.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Liesi yleisin sähköpalon syttymispaikka

Ajastimella varustetut liedet ovat turvallisia, sillä keittolevyt eivät käynnisty ennen kuin ajastimeen on asetettu aika. Liesi myös sammuu asetetun ajan päätyttyä.

Suurin osa sähkölaitteiden aiheuttamista tulipaloista alkaa liedeltä. Erityinen riski on seniori- ja palveluasumisessa sekä erityisryhmien asunnoissa, joissa asukkaiden toimintakyky on heikentynyt. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön asiantuntija muistuttaa, että kodin sähköasennuksia ohjaavan standardin mukaan liesiturvalaitteet, kuten liesivahdit, ovat tällöin välttämättömiä.

Asuntokauppalakiin ehdotetut muutokset lausuntokierrokselle

Asuntokauppalakiin esitetään useita muutoksia, joilla voitaisiin vahvistaa ostajien ja taloyhtiöiden suojaa sekä vähentää epäselvyyksiä lain tulkinnassa. Lisäksi asuntojen markkinointiin ja ostajalle annettaviin tietoihin liittyvää sääntelyä ehdotetaan kokonaisuudessaan uudistettavaksi.

Metsänhakkuut heikentävät hömötiaisen pesimistulosta

Uudessa tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.

Oulun yliopiston uuden tutkimuksen mukaan metsänhakkuilla on vaihtelevia vaikutuksia vähenevien hömötiaisten ja runsastuvien tali- ja sinitiaisten lisääntymismenestykseen. Tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.

Oletko nähnyt häntä? – poliisi pyytää havaintoja Varissuolla kadonneesta miehestä

Kasvokuva kadonneesta.

Poliisin tiedossa on, että mies on ollut Varissuolla aamupäivällä 4. helmikuuta. Sen jälkeen hänestä ei ole havaintoja.

Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua

Bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla.

Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.

Perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan pykälän muuttamisen valmistelu etenee

Valtioneuvoston asettama parlamentaarinen ohjausryhmä katsoo, että perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan kymmenennen pykälän muuttamista koskeva valmistelu voi edetä hallituksen esitykseksi.

Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia juomapakkausta

Pullonpalautus on suomalaiseen arkeen juurtunut rutiini.

Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia pantillista pulloa ja tölkkiä. Maakuntien kärjessä tapahtui muutos, kun Etelä-Savo ohitti Lapin ja nousi Suomen aktiivisimmaksi palauttajamaakunnaksi. Keskimäärin jokainen suomalainen palautti vuoden aikana noin 423 juomapakkausta – hieman yli yhden päivässä.

Kirjalansalmen vanhan sillan pylonit purettu uutta menetelmää hyödyntämällä

Kirjalansalmen vanhaa siltaa on purettu vaiheittain aloittaen sillan päällysrakenteista. Viimeiset purettavat teräsosat olivat rannoilla sijainneet pylonit. Alkuperäistä purkumenetelmää jalostamalla pylonit saatiin kaadettua hallitusti, eikä räjäytyksiä tarvittu.

Virtuaalielämysten V-Room avautuu Myllyyn

V-Room on virtuaalielämyksiä tarjoava keskus, jossa moderni virtuaalitodellisuusteknologia yhdistyy liikkuviin laitteisiin ja immersiivisiin kokemuksiin. Elämykset saavat käyttäjän uppoutumaan niin, että ne tuntuvat koko kehossa ja vievät käyttäjän hetkeksi toiseen todellisuuteen.

Uusi virtuaalielämysten keskus V-Room avaa ovensa Raision Kauppakeskus Myllyssä 1. huhtikuuta. V-Room tuo Suomeen uudenlaisia virtuaalitodellisuuselämyksiä, joissa virtuaalimaailma ja fyysinen liike yhdistyvät.

Turun pormestari Piia Elo tapaa Lontoossa kansainvälistä mediaa ja kulttuurivaikuttajia

Musiikkitalo Fuugaa esitellään tällä viikolla kansainvälisesti, kun pormestari Piia Elo (sd.) osallistuu 19. maaliskuuta Lontoossa Suomen suurlähetystössä järjestettävään tilaisuuteen.

Työkyvyttömyyseläkeriski puolet pienempi ahdistuneisuudessa kuin masennuksessa pitkän sairauspoissaolon jälkeen

Sairausperuste sairauspäivärahan alkamiselle vuonna 2020 ja seuraavan neljän vuoden aikana työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden osuudet. Kuvasta näkee, että ahdistuneisuushäiriöön perustuva sairauspäiväraha ei johda erityisen usein eläkkeeseen verrattuna muihin mielenterveyden häiriöihin.

Vaikka ahdistuneisuushäiriöt ovat yleistyneet rajusti sairauspäivärahan perusteena, niihin liittyvä riski siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle on Kelan tuoreen tutkimuksen mukaan huomattavasti pienempi kuin masennuksessa. Muita, vielä heikosti tunnettuja riskejä voi kuitenkin olla.

Kaerlan vanhaan päiväkotiin murtauduttu

Kaerlan vanhaan päiväkotikiinteistöön osoitteessa Kaerlantie 16 on murtauduttu. Kiinteistöön murtautuneet ovat päässeet käsiksi henkilötietoja sisältäviin materiaaleihin. Käytöstä poistetun päiväkodin tyhjentäminen oli kesken.

Tullilaskuri kertoo nyt myös, mitä ei saa tilata

Tullilaskuri on Tullin suosittu palvelu nettitilaajille.

Tullin suosittu Tullilaskuri -palvelu on saanut merkittävän parannuksen: palvelu kertoo nyt, jos tavaran tilaamiseen liittyy rajoituksia tai jos sen tilaaminen on kiellettyä. Uudistus otettiin käyttöön helmikuussa, ja sen tavoitteena on auttaa nettitilaajia toimimaan oikein ja turvallisesti.

THL ja Ruokavirasto varoittavat multatuotteiden legionellariskistä – viime vuonna ennätysmäärä tautitapauksia

Suomessa todettiin viime vuonna ennätysmäärä legionellabakteerin aiheuttamia keuhkokuumetapauksia. Tapausmäärien kasvu selittyi pääosin multaan liitettyjen tartuntojen lisääntymisellä.

Kannattaako vielä vaihtaa kesärenkaita?

Renkaiden vaihtoa ei vielä suositella. Takatalvi voi yllättää.

Eteläisessä Suomessa kevät on edennyt tänä vuonna poikkeuksellisen nopeasti, ja monin paikoin lumet ovat jo sulaneet. Säätiedotusten mukaan kevät on tällä hetkellä noin kuukauden tavanomaista edellä. Lämmin sää on saanut osan autoilijoista harkitsemaan talvirenkaiden vaihtamista kesärenkaisiin tavallista aikaisemmin. POP Vakuutus muistuttaa kuitenkin, että liian aikainen renkaanvaihto voi lisätä onnettomuusriskiä.

Hiljainen kansansairaus jää usein huomaamatta

Krooninen munuaistauti on yleinen sairaus, joka jää monilla tunnistamatta. Varhainen toteaminen ja oikea-aikainen hoito voivat hidastaa sairauden etenemistä merkittävästi ja ehkäistä vakavia liitännäissairauksia. Tyks Munuaiskeskus kutsuu kaikki kiinnostuneet kuulemaan ajankohtaista tietoa kroonisesta munuaistaudista ja sen hoitovaihtoehdoista yleisötilaisuuteen Turun pääkirjastoon tiistaina 24. maaliskuuta kello 16–17.

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Varsinais-Suomeen rahoitusta 43,5 miljoonaa euroa Business Finlandilta viime vuonna

Business Finlandin viime vuonna myöntämä rahoitus oli 1 097 miljoonaa euroa. Myönnetyn rahoituksen määrää kasvatti erityisesti kertaluonteinen investointiavustus suurille puhtaan siirtymän investoinneille, jota myönnettiin 312 miljoonaa euroa. Varsinais-Suomeen rahoitusta 43,5 miljoonaa euroa.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

FBC Turku jättää jäähyväiset F-liigalle

Sunnuntai 15. maaliskuuta ja keskiviikko 18. maaliskuuta kannattaa laittaa kalenteriin. Tuolloin nimittäin FBC Turku pelaa toistaiseksi viimeiset ottelunsa miesten F-liigassa. 15. päivä Kupittaalla vastaan asettuu SPV ja 18. päivä Hawks.