Öljysäiliön tarkastus ajankohtaista

Jos säiliö ei sijaitse maan alla tai pohjavesialueella, laki ei velvoita tarkastamisesta. Jos säiliö ei sijaitse maan alla tai pohjavesialueella, laki ei velvoita tarkastamisesta. Kuva: Riitta Salmi

Monilla maatiloilla alkavat olla kiireisimmät viikot takana, ja myös öljysäiliöt ovat tyhjentyneet koneiden ja kuivureiden käytön vuoksi. Kun säiliö on tyhjä, on hyvä hetki tarkastaa säiliön kunto, mikäli se on jäänyt tekemättä viime vuosina. Maatilojen öljyvahingot ovat ympäristöongelmia, joita ei välttämättä aluksi edes itse huomaa.

Farmariöljysäiliöiden täytyy olla valmistajan tyyppihyväksymiä, mutta muuten niiden tarkastus on maatilallisen itsensä vastuulla. Jos säiliö ei sijaitse maan alla tai pohjavesialueella, laki ei velvoita tilallista tarkastamisesta. Joissakin tapauksissa kunta voi silti vaatia tiettyä huolenpitoa.

Nyrkkisääntönä voidaan kuitenkin pitää, että säiliö olisi hyvä tarkastuttaa ammattilaisella kymmenen vuoden välein. Valtuutetut tarkastajat on listattu Tukesin verkkosivuilla.

– Osa tiloista ottaa öljysäiliön kunnon huolehtimisen tosissaan, mutta monilta se myös unohtuu. Syystöiden jälkeen öljysäiliöt ovat usein tyhjiä, jolloin on hyvä aika tarkastaa säiliö ennen uudelleen täyttämistä, kehottaa LähiTapiolan korvauspalveluiden kehityspäällikkö Teppo Raininko.

Polttoöljyn hinta laski keväällä merkittävästi. Tuhansien litrojen öljynkulutuksessa pienikin hinnanalennus tuntuu.

– Monelle on saattanut tulla kiusaus varastoida polttoöljyä säiliöihin, joiden turvallisuudesta ei ole ihan varmuutta.

Tyypillistä öljysäiliövahingoille on se, että niitä ei välttämättä itse huomaa ennen kuin tuhot ovat kasvaneet isoiksi. Esimerkiksi huonokuntoisen säiliön pohjasta öljyä voi päästä tihkumaan pitkään.

– Öljyä voi tihkua maaperään kuukausien ajan ennen kuin itse huomaa mitään, etenkin jos säiliön alla ei ole kovaa alustaa, josta öljy on helppoa havaita.

Säiliön pinta on voinut huomaamatta vuosien saatossa kulua, ja lopulta esimerkiksi säiliön täytössä paineen kasvaessa ruosteen hapertama pelti on antanut periksi.

Öljysäiliöihin kohdistuu myös äkillisiä vahinkoja, ja inhimillisiä virheitä sattuu ihan kuten muuallakin.

– Esimerkiksi traktorilla tai muulla työkoneella peruutetaan päin säiliötä, ja huonolla tuurilla voi käydä pahastikin. Vaikka useimmissa pumpuissa on jo lappovirtauksen esto, edelleen vuosittain sattuu niitäkin vahinkoja, joissa maahan pudonneesta tankkausletkusta vuotaa öljyä. On myös oltava varovainen tyhjennettäessä säiliöstä vettä pohjaventtiilin kautta, Raininko neuvoo.

– Katettu valuma-allas säiliön alla estää usein kaikissa tapauksissa öljyn pääsemisen maastoon. Öljyvuotovahingot tulevat kalliiksi ja vähitellen tapahtuvat vahingot jäävät yleensä säiliön omistajan itsensä maksettaviksi. Tiedämme sellaisiakin tapauksia vuosien takaa, joissa kokonaisia rakennuksia on jouduttu purkamaan, koska öljyvuoto on päässyt talon alle maaperään.

Huonokuntoisia säiliöitä löytyy usein aktiiviviljelyn jo lopettaneilta tiloilta.

– Usein niillä tiloilla säiliötkin ovat vuosikymmeniä vanhoja eikä niiden huolto enää tunnu ajankohtaiselta, kun toimintaa ollaan lopettelemassa. Öljyvuoto maaperään voikin tuhota omistajan talouden lopullisesti.

Joka vuosi tapahtuu myös useita öljyvarkauksia. Monesti säiliöt sijaitsevat paikoissa, joissa tihutöiden tekijät voivat puuhailla melko rauhassa.

– Valvonta ja öljysäiliön täyttöaukon sekä tankkausletkun lukko estävät varkauksia tehokkaasti. Vahingon laajuutta lieventää ja yleistä turvallisuutta lisää se, että käsipumpun letkuun on asennettu lappovirranesto, joka estää öljyn valumisen letkusta pois pumppauksen lopettamisen jälkeen, Raininko kertoo.

Säiliö kannattaa sijoittaa paikkaan, jossa sen alla ruoho ei pääse kasvamaan. Vuosikymmenien kuluessa säiliön alla kasvavat ruohot ja kasvit raapivat maalipinnan puhki ja pitävät säiliön ulkopohjan kosteana. Mahdolliset pienetkin vuodot on helppo havaita, kun alla on betonilaatta tai muu vastaava kiinteä pohja.

– Kun säiliöt on tarkastettu ja kunnossa, ne kannattaa taas täyttää talveksi, ettei niihin pääse kondensoitumaan vettä lämpötilan vaihtelun myötä. Öljyä raskaampana vesi painuu säiliön pohjaan ruostuttamaan sitä hiljalleen. Puhdas öljyhän on itsessään ruosteenestoaine. Säiliö pysyy hyvänä pitkään, kun sisäpuolella on puhdasta öljyä ja ulkopuolella ehjä maalipinta, Raininko toteaa.

Teetä öljysäiliön tarkastus ammattilaisella kymmenen vuoden välein. Tarkasta säiliön alla oleva betonilaatta, lukittava täyttöaukko ja tankkausletku, säiliön käsipumpun letkun lappovirranesto sekä ehjä maalipinta.

Pohjavesialueella valuma-allas on pakollinen, muuallakin suositeltava. Rakennelma säiliön ympärillä estää koneen tai auton osumisen säiliöön. Öljysäiliö kannattaa sijoittaa niin, että sitä voi tarkkailla niin varkauden kuin vuotojenkin varalta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Naantalin pääkirjastossa järjestetään monikielinen muumimaraton

Muumimaratonissa ulkomailta Naantaliin muuttaneet ihmiset lukevat vuorotellen kappaleen Tove Janssonin Muumit ja suuri tuhotulva -kirjasta omalla äidinkielellään.

Muumi 80 -juhlavuoden kunniaksi Naantalin kaupunginkirjasto ja Naantalin Kielitupa järjestävät maanantaina 27. lokakuuta kello 17–18 Naantalin pääkirjastossa monikielisen muumimaratonin, jossa ulkomailta Naantaliin muuttaneet ihmiset lukevat vuorotellen kappaleen Tove Janssonin Muumit ja suuri tuhotulva -kirjasta omalla äidinkielellään.

Tulipalo vaati ihmishengen Kaarinassa

Yksi ihminen on kuollut omakotitalon tulipalossa Littoistentiellä Kaarinassa torstaina illalla.

Täyttä asiaa: Miksi ampumasektori on kohti luontopolkua?

Suosikkeihini kuului ehdottomasti Tenavat ja Lassi&Leevi mutta nykyisin myös Fingerpori ja Kamala luonto .

Oletko nähnyt droonin lentämässä metsässä tai pellolla?

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen kehittämä metsän sisällä lentävä drooni.

Maanmittauslaitoksessa on käynnissä lukuisia drooneihin liittyviä tutkimushankkeita, joissa tuotetaan tietoa muun muassa metsätuholaisten ja metsäpalojen ehkäisemiseksi sekä maatalouden innovaatioihin. Drooneilla tehtävässä kaukokartoituksen tutkimuksessa Suomi edustaa alan kansainvälistä tieteellistä huippua.

Lintu jumissa liesituulettimen hormissa Raisiossa

Lintu jäi jumiin liesituulettimen hormiin Päiväkummunkadulla Raisiossa torstaina iltapäivällä. Kun pelastuslaitoksen väki kolisteli katolla, lintu tuli omin voimin pois hormista.

Päivitetty Käypä hoito -suositus: Mikrobilääkehoito aina toissijaista hoitoa hammasinfektioissa

Hammasperäisen infektion ensisijaista hoitoa on infektiopesäkkeen hammaslääketieteellinen hoito. Mikrobilääkkeitä tulee käyttää vain tilanteissa, joissa niistä voidaan perustellusti odottaa olevan hyötyä.

Hammasperäiset äkilliset infektiot tulee hoitaa viiveettä, sillä ne voivat vaikeimmillaan edetä nopeasti henkeä uhkaaviksi. Epäiltäessä hammasperäistä infektiota potilaan tulee hakeutua tai hänet tulee ohjata hammashoitoon, mikrobilääkehoito on aina toissijaista tukihoitoa.

Tallink paransi tulosta vuoden kolmannella neljänneksellä

Tallink Grupp raportoi vuoden kolmannella neljänneksellä 40,8 miljoonan euron nettotuloksen. Vahva kesäsesonki näkyi 233,1 miljoonan euron liikevaihtona. Matkustajamäärät kasvoivat kolme prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon ja nousivat 1,77 miljoonaan. Koko vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden tulos heijastaa yleistä taloustilannetta, alkuvuoden laivojen seisontaa sekä huoltopäiviä.

Turun alueen positiivisimmat valittu – tänä vuonna palkittiin myös positiivisin elämäntyö ja saaristoteko

Sinikka Mäkelä (Rymättylä, takana vas.), Pentti-Oskari Kangas (Positiivareiden tuomariston puheenjohtaja), Hannu Hurme (Kaarina), Heikki Tursas (Raisio). 
Eeva Torniainen (Turku, wedessä vas.), Mimosa Leino (Naantali), Timo Ketonen (Positiivisin ympäristöteko), Ulla Varjus (Vastaanotti postuumisti myönnetyn Vaakku Varjuksen elämäntyön palkinnon). Kuvasta puuttuu Turun positiivisin ulkopaikkakuntalainen Niina Lahtinen.

Turun seudun vuoden 2025 positiivisimmat henkilöt on valittu. Turun Positiivarit palkitsevat vuosittain ihmisiä, jotka luovat ympärilleen positiivista energiaa ja hyvää mieltä.

Poliisi selvitti autoihin kohdistuneen varkauksien sarjan Paraisilla

Paraisilla on viimeksi kuluneina viikkoina varastettu lukitsemattomista autoista omaisuutta. Poliisi on saanut tekijän kiinni ja varkaussarja selvitettyä.

Huili avaa Maskussa Nesteen liikenneasemalla

Huili avaa Maskussa.

Huili laajenee Maskuun, kun uusi taukopaikka avaa ovensa Neste Riviera Masku -liikenneasemalla tiistaina 28. lokakuuta kello 11.

Tuomiokapituli esittää Kustavin, Taivassalon ja Vehmaan seurakuntien yhdistämistä Vakka-Suomen seurakunnaksi

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on tehnyt 23. lokakuuta aloitteen Kustavin, Taivassalon ja Vehmaan seurakuntien seurakuntaliitoksesta 1.1.2027 lukien. Uuden seurakunnan nimi olisi Vakka-Suomen seurakunta. Sen toiminta jatkuisi kolmella alueella, joiden niminä olisivat esimerkiksi Kustavin kirkkoalue, Taivassalon kirkkoalue ja Vehmaan kirkkoalue tai muut vastaavat seurakunnan valitsemat osa-alueiden nimet.

Lasten kulttuuriviikolla Maskussa satuja, taidetta ja yllätyksiä

Kulttuuriviikon aikana Maskussa tutustutaan myös satujen maailmaan. Kuvassa tarinoi Mervi Nikula.

Maskun lasten kulttuuriviikkoa vietetään lauantaista ensi viikon sunnuntaihin. Viikon aikana ympäri Maskua nautitaan teematapahtumista, saduista ja kisoista. Luvassa on myös yllätysohjelmaa.

Konkurssiaalto kiihtyy – moni yrittäjä jää ansioturvan ulkopuolelle

Arvioiden mukaan tänä vuonna yli 3 000 yritystä voi ajautua konkurssiin – enemmän kuin vuosiin. Yrityksiä on jo nyt lopettanut ennätysmäärä, ja erityisesti yksinyrittäjien osuus kasvaa nopeasti.

Hannele Lehtonen aloittaa Turun kaupunginmuseon kokoelmaintendenttinä

Hannele Lehtonen.

Filosofian maisteri Hannele Lehtonen on valittu Turun kaupunginmuseon Kokoelmat-vastuualueen intendentiksi. Lehtonen aloittaa tehtävässään 1. tammikuuta.

Ville Niinistö: Uusi EU:n pakotepaketti syventää kiristysruuvia Venäjän talouteen

Europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr.) kiittää EU-komissiota ja jäsenmaita uuden 19. pakotepaketin hyväksymisestä. Siinä pakotteiden piiriin tulee Venäjän LNG-kaasuntuonti Eurooppaan ja siinä lisätään toimia Venäjän varjolaivaston pysäyttämiseksi. Niinistö peräänkuuluttaa sen vaikutusten vahvistamista sillä, että parlamentin ja jäsenmaiden energiaministerineuvoston käsittelyssä parhaillaan oleva laki kaasuntuonnin pysyvästä kiellosta hyväksytään mahdollisimman tiukkana. Niinistö on asiassa parlamentin pääneuvottelijana.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Köydenpunojankadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö jatkuu Köydenpunojankatu 13:n kohdalla 23.10.–5.11. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Jokaiselle varsinaissuomalaiselle nimetty omatiimi terveysasemalta

Varsinaissuomalaiset ohjataan koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueella (Varha) ensisijaisesti oman hoitotiiminsä ammattilaiselle, kun he asioivat terveysasemalla. Uudistus parantaa kiireettömän hoidon jatkuvuutta ja siten tiedonkulkua ja potilasturvallisuutta. Potilaalta oman tiimin saaminen ei edellytä toimenpiteitä.

Papinsaareen avattu uusi leikkipaikka

Papinsaaren uusi leikkipaikka.

Hirvensalon Papinsaaren on avattu uusi leikkipaikka. Luontoteema näkyy leikkipaikan polkujen sijoittelussa, kasvillisuudessa ja välineissä. Leikkipaikka on terassitason ympärille. Terassille pääsee esteetöntä luiskaa ja portaita pitkin.

Urheilu

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.