Ars Novassa avautuu 2. lokakuuta kaksi näyttelyä, joissa menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus hengittävät samaa ilmaa. Liisi Beckmannin laaja kuvataiteellinen tuotanto nostetaan Suomessa ensimmäistä kertaa museaalisesti esiin. Laura Dahlbergin herkät mekaaniset oliot puolestaan liikkuvat orgaanisen ja teknologisen rajalla – jossain elävän ja rakennetun, menneen ja tulevan välissä.

Beckmann (1924–2004) tunnetaan erityisesti kansainvälisestä urastaan muotoilijana. Italiassa suuren osan elämästään viettänyt Beckmann oli myös ennakkoluuloton kuvataiteilija, joka tarkasteli ihmisyyttä, naiseutta ja seksuaalista vapautumista rohkeasti ja leikillisesti.

Beckmannin kuvataiteellinen tuotanto on Suomessa jäänyt vähälle huomiolle. Ars Novan näyttely on ensimmäinen laaja museonäyttely, joka keskittyy hänen kuvataiteelliseen tuotantoonsa ja tuo esiin taiteilijan, joka kulki määrätietoisesti omaa polkuaan aikana, jolloin naistaiteilijan ääni jäi helposti muiden varjoon.

Näyttelyssä nähdään yli sata eri tekniikoin toteutettua teosta. Niissä arkinen materiaali saa uuden elämän: löydetyt ja kierrätetyt esineet, materiaalit ja pinnat muuttuvat taiteeksi. Teoksissa kaikuu 1960-luvun Italiassa syntyneen Arte povera -suuntauksen ajatus materiaalin omasta arvosta ja mahdollisuuksista.

Beckmann eli vaatimattomissa oloissa, mutta piti kiinni taiteellisesta visiostaan. Hänen teoksissaan on samaan aikaan haurautta ja vastarintaa, leikkiä ja painoa – jälkiä elämästä, joka ei suostunut asettumaan valmiisiin muotteihin.

Dahlberg (s. 1991) työskentelee veistosten ja installaatioiden parissa. Hänen teoksissaan orgaaniset ja teknologiset elementit sulautuvat yhteen ja synnyttävät liikkeeseen, ääneen ja materiaalisuuteen perustuvia aistikokemuksia.

Kun ilma katoaa -näyttelyn keskiössä ovat Dahlbergin rakentamat mekaaniset oliot. Niiden liike ja olemassaolo perustuvat tarkasti yhteensovitettuihin rakenteisiin: moottorit ja ilma saavat kehot liikkumaan ja synnyttävät niihin sykkeen ja hengen.

Oliot etsivät elintilaansa museon eri ympäristöissä, muun taiteen keskellä ja aulan raunioilla. Näkymätön ilma kiertää niiden kehoissa ja yhdistää menneen, nykyisen ja tulevan. Mitä jälkiä näistä herkistä olennoista jää, kun nykyhetkestä tulee menneisyyttä – ja millaisina tulevaisuuden arkeologit meidät näkevät?

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)