Nostalginen Turku: Saapasrasvoilla alkuun

Prässi laulaa Hj. Jousen tehtaalla Turussa kesäkuussa 1982. Prässi laulaa Hj. Jousen tehtaalla Turussa kesäkuussa 1982. Kuva: Arto Takala

Perheyritys Hj. Jousesta kehittyi moderni muovitehdas

HjalmarJousi aloitti yrittäjäuransa kenkä- ja saapasvoiteiden valmistajana jo 1900-luvun alkuvuosina. Hän perusti vuonna 1914 kotikaupunkiinsa Turkuun osakeyhtiön, joka tunnettiin nimellä Hj. Jousi Oy. Tuotevalikoima jalostui alun jälkeen valokuva- ja postikorttialbumeihin, muistikirjoihin ja muihin paperituotteisiin sekä myös lompakoihin, salkkuihin ja käsilaukkuihin. Nykyisille sukupolville Hj. Jousi tuli tunnetuksi muovialan yrityksenä, joka valmisti erilaisia rasioita ja pakkauksia.

Hjalmar Jousi aloitti yrittäjätaipaleensa Turun keskustassa. Hän perusti ensimmäisen varsinaisen tuotantolaitoksensa Raunistulan puolelle. Tilojen ahtaus ajoi hänet taas takaisin Turun puolelle. Hän löysi riittävän tilavat ja toimivat tuotantotilat osoitteesta Läntinen Pitkäkatu 13 vuonna 1924. Laukkuja ja lompakoita meni kaupaksi sen verran kiivaaseen tahtiin, että yhtiö perusti alan omat erikoisliikkeet niin Turkuun kuin Helsinkiin 1930-luvun alussa.

Vuonna 1938 yritys aloitti bakeliittituotteiden valmistuksen ihan ensimmäisten yritysten joukossa Suomessa. Tuotevalikoimaan tulivat uusina tuotteina silloin kello- ja korukotelot. Myös Puolustusvoimat kiinnostui yrityksen bakeliittituotannosta sotavuosina.

Jatkosodan aikana Hj. Jousi valmistikin Puolustusvoimille muun muassa kosteutta kestäviä jalkaväkimiinojen kuoria sekä ansasytyttimiä. Bakeliitti on eräänlainen muovi, jonka käyttö jäi vähäiseksi kustannussyistä ja valmistamisen vaikeuden vuoksi.

Yritys hankki ensimmäisen ruiskuvalukoneena vuonna 1948. Tuotanto keskittyi siinä vaiheessa lähinnä koteloihin ja purkkeihin, joita alettiin 1960-luvun puolella viedä myös ulkomaille. 1970-luvulla Hj. Jousi Oy muutti Kaarinan Piispanristille ja tuotannon pääpaino siirtyi muoviin. Samalla yrityksen perinteisestä laukkuteollisuudesta luovuttiin lopullisesti. Piispanristin tehtaalla valmistettiin muovista erilaisia rasioita, koteloita ja laatikoita muun muassa kosmetiikka-, elintarvike-, lääke- ja elektroniikkateollisuuden tarpeisiin. Yrityksellä oli myös ihan omat kello- ja korukotelomallistonsa.

Hj. Jousi jatkoi sitkeästi uuden vuosituhannen puolelle ja juhli satavuotista taipalettaan vuonna 2014. Yritys oli säilynyt koko ajan Jousen perheen hallussa. Alkuperäinen Hj. Jousi joutui lopettamaan toimintansa vuonna 2018, mutta jo vuoden 2019 puolella uusi KRT Jousi Oy aloitti pakkausten valmistamisen alkuperäisillä työkaluilla.

Heikki Möttönen

Muovinen tuhkakuppi kärähti parvekkeella

Muovinen tuhkakuppina käytetty astia syttyi tulee parvekkeella Itäisellä Pitkälläkadulla tiistaina puolita päivin ja poltti myös alustana toiminutta puista terassilaattaa.

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Salasanoissa piilee iso riski

S-Pankin Arjen turvabarometri -kysely osoittaa, että valtaosalta suomalaisista kodin ovien ja ikkunoiden lukitseminen hoituu rutiinilla, ja noin kolme neljästä varmistaa ne päivittäin. Digiturvassa jäädään silti jälkeen. Vaikka noin seitsemän kymmenestä lukitsee laitteensa säännöllisesti, vain noin puolet huolehtii salasanojen turvallisesta käytöstä. Moni kantaa huolta läheistensä pärjäämisestä verkossa. S-Pankki muistuttaa, että digiturvallisuudessa ihmisen oma osaaminen ja valppaus ovat usein tärkeimpiä turvatekijöitä.

Kaukolämpötyö sulkee ajokaistan Linnankadulla, liikenne ruuhkautuu ajoittain

Linnankadulla tehdään kaukolämpötyötä kaupungintalon kohdalla 19.5.–12.6. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne ruuhkautuu ajoittain.

Alle 3-vuotiaiden huostaanotot lisääntyneet

Huostassa olleiden 0–2-vuotiaiden määrä kasvoi 9 prosenttia viime vuonna. Huostassa oli kaikkiaan 292 alle 3-vuotiasta lasta viime vuonna. Avohuollossa olleiden alle 3-vuotiaiden määrä kasvoi kymmenen prosenttia.

Taideakatemian sirkusopiskelijoiden avoin lava kutsuu

Luvassa on erilaisia sirkusesityksiä, niin harrastajilta kuin ammattilaisiltakin.

Turun AMK:n Taideakatemian All Stars Circus Show open stage on jo perinteeksi muodostunut sirkusopiskelijoiden järjestämä tapahtuma, jossa lava on avoinna erilaisille esityksille ja keskeneräisillekin esityskokeiluille taiteen ystävistä muodostuvan yleisön edessä. All Star Circus Show'n esiintyjiä on etsitty avoimen haun kautta.

Äidinmaidon sokerit ohjaavat suolistomikrobiston kehitystä vielä imeväisiän jälkeen

Tuore väestöpohjainen seurantatutkimus osoittaa, että äidinmaidon sokeriyhdisteet ovat keskeisessä roolissa imeväisen suolistomikrobiston kehityksessä, eikä vaikutus rajoitu pelkästään imetysaikaan.

Turkulainen varustamo siirsi aluksen Kyproksen lipun alta Suomen lipun alle

Jolien liputuksen myötä RABN:n kaikki kahdeksan alusta on rekisteröity Suomeen.

Turkulainen varustamo Rederi AB Nathalie (RABN) on siirtänyt MV Jolie -aluksen Kyproksen lipun alta Suomen lipun alle 18. toukokuuta. Päätöksen taustalla on muun muassa operoinnin tehokkuus, yhtenäinen toimintakulttuuri sekä suomalaisen merenkulun merkitys huoltovarmuudelle.

Yrittäjien valtakunnallinen Y-Mazing Race -tapahtumaa kerää nuoret yrittäjät Turkuun elokuussa

Turussa järjestetään lauantaina 22. elokuuta valtakunnallinen Y-Mazing Race -tapahtuma, joka kokoaa yhteen nuoria yrittäjiä ja yrittäjyydestä kiinnostuneita eri puolilta Suomea.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Vakka-Suomentiellä

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Vakka-Suomentie 12:n kohdalla 19.–27. toukokuuta. Yksi on ajokaista pois käytöstä.

Uusi kulttuurikuntoilureitti johdattaa Turun sinfoniseen historiaan

Turun kaupungin uusi kulttuurikuntoilureitti Live since 1790 – Turun sinfoninen historia vie kulttuurikuntoilijan tutustumaan niihin paikkoihin ja rakennuksiin, joissa 236-vuotias Turun filharmoninen orkesteri on soittanut Turkua maailmankartalle aina 1700-luvulta tähän päivään.

Koirat muotokuviksi kahvilassa

Lemmikit pääsevät muotokuvattaviksi kahvilaympäristössä, kun Doggo Walk-In Sketch -päivä järjestetään tiistaina 19. toukokuuta kello 14–18 Gaggui Kaffelassa (Humalistonkatu 15). Turkulainen kuvataiteilija Johanna Sinkkonen piirtää lemmikeistä nopeita, persoonallisia muotokuvia paikan päällä.

Kokaiinin yleistyminen näkyi poliisin tehostetussa valvonnassa

Poliisi kohdisti 4.–10. toukokuuta tehostetusti katuvalvontaa aktiivisiin huumausaineiden myyjiin ja välittäjiin sekä puuttui heidän rikolliseen toimintaansa osana huumausainerikollisuuden torjuntaohjelmaansa.

Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi raitiotien rakentamisen

Raitiotie Eerikinkadulla havainnekuvassa.

Turun kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Turkuun rakennetaan raitiotie. Turun kaupunginvaltuusto päätti maanantaina pidetyssä kokouksessaan, että Turkuun rakennetaan 12 kilometrin pituinen raitiotie satamasta keskustan ja Kupittaan kautta Varissuolle. Päätös on ehdollinen valtion rahoituksen varmistumiselle seuraavissa MAL-neuvotteluissa.

Varhan tiloihin Linnankadulla murtauduttu – asiakastietoja saattanut päätyä ulkopuolisille

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) tiloihin Turussa osoitteessa Linnankatu 31 on murtauduttu lauantaina 16. toukokuuta. Tiloissa on Varhan keskitetty jälkihuollon yksikkö sekä lastensuojelun kotiin vietävien ja liikkuvien palvelujen yksikkö.

Suomen ensimmäinen kansallismenu kokoaa ruokakulttuurin klassikot yhdelle listalle

Ravintoloille, keittiömestareille sekä matkailu- ja hospitality-alan toimijoille suunnattu kansallismenu kokoaa suomalaisen keittiön perustan selkeäksi kokonaisuudeksi.

Kespro ja Visit Finland ovat julkaiseet Suomen kansallismenun, joka kokoaa yhteen kymmenen suomalaisen ruokakulttuurin keskeistä annosta, raaka-ainetta ja makumaailmaa. Tavoitteena on vahvistaa suomalaisen ruoan asemaa ravintoloissa, matkailussa ja Suomen maakuvan rakentamisessa.

Raision kaupunki käynnistää Hahdenniemen alueelle sauna-, uinti- ja virkistyspalveluiden yrittäjähaun

Hahdenniemen alueen saunatilat halutaan vuokrata yrittäjälle vuosille 2026–29. Yrittäjähaku on avoinna 3. kesäkuuta asti. Tilat ovat vuokrattavissa aikaisintaan 1. heinäkuuta. Vuokrasopimus tehdään noin kolmeksi vuodeksi ja siihen sisältyy molemminpuolinen kahden vuoden optio.

SHIFT Business Festival jo lähes loppuunmyyty

SHIFTin toimitusjohtaja Carita Varjonen, Business Turku Oy:n toimitusjohtaja Minna Arve ja Turun elinvoimajohtaja Vesa Palander.

SHIFT Business Festival kokoaa yhteen bisnesmaailman keskeisimmät ihmiset, ilmiöt ja näkökulmat. SHIFT 2026 kysyy, miten tehdään parempia päätöksiä, miten johdetaan tunteella sekä miltä näyttää epänormaali menestys.

Näköislehti

Urheilu

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Tekniset murheet romuttivat Aatolan viikonlopun

Vilho Aatola joutui taistelemaan kalusto-ongelmien kanssa Canadian Tire Motorsport Parkin radalla.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan viikonloppu Kanadan Canadian Tire Motorsport Parkissa oli suuri pettymys. Tekniset ongelmat pilasivat mahdollisuudet hyviin sijoituksiin USF Juniors -sarjan osakilpailuissa.

Lietoon uusi frisbeegolfseura uusittua kenttää pyörittämään

Liedon uusittu frisbeegolfkenttä avattiin vapun jälkeen.

Liedon vuonna 2017 avattu frisbeegolfrata on kokenut viimeisten kuukausien aikana merkittäviä muutoksia. Vastikään uudelleen avatun radan kunnostamisen ja muokkauksen myötä on myös perustettu uusi frisbeegolfseura Liedon Frisbeegolfseura.

Derbykatsomo täyttyy – myyty jo yli 4 500 lippua

Veikkausliigassa nähdään paikalliskamppailu lähes kuuden vuoden tauon jälkeen.

Veikkausliigakauden odotetuin ottelu pelataan Veritas Stadionilla 23. toukokuuta lauantaina, kun FC Inter isännöi vuoden ensimmäistä Turun derbyä. Puolentoista viikon päästä pelattavaan otteluun on myyty jo yli 4 500 katsomopaikkaa, joka käsittää yli puolet Veritas Stadionin katsomokapasiteetista.

Mäkikyröstä Loimun päävalmentaja, neljällä omalla kasvatilla sopimus

Teemu Mäkikyrö.

Raision Loimu valmistautuu ensi kaudella edessä olevaan 50. pääsarjakauteen sekä sitä seuraavan kauden 70-vuotisjuhliin. Viime kauteen käynnistetty paluu parrasvaloihin -projekti jatkuu edelleen tähtäimenään 70-vuotisjuhlallisuudet.

Åboraakkeli: Torilla tavataan?

Aleksander Barkov.

Jokakeväinen kiekkokarnevaali, jääkiekon MM-kisat, pyörähtää tällä viikolla käyntiin Sveitsissä. Suomen osalta kisat käynnistyvät perjantaina 15. toukokuuta, kun vastaan luistelee Saksa. Melko lailla pitkän, kaikkiaan seitsemän ottelun, alkusarjan jälkeen puolivälieriä pelataan 28. toukokuuta. Finaali pelataan 31. toukokuuta, joten nippanappa saadaan kisat pelattua toukokuun puolella.